• Rink van Hestegaarden 
• Syntynyt 2013 Hollannissa. Sai Ster-arvon kantakirjaustilaisuudessa 
• Hollannissa vuonna 2016. Rakennearvostelun ja käyttökokeen perusteella 
  FPZV:n kantakirjaan vuonna 2017 hyväksytty jalostusori. 
• i. Fabe 348 e. Trian van Ameland Model ei. Reyert 337
• Instagram: @rink_thefriesian 
  Kotisivut: www.rinkvanhestegaarden.com 
  

Kun nousu lentokoneeseen lähestyi, tunsin samalla, miten perhoset vatsassani joutuivat tekemään tilaa juuri syömälleni korvapuustille. Polttoaineen käry tuntui nenässä, jännitys oli käsin kosketeltavaa ja päätä kiristi – eikä vain päässäni kruunun lailla keikkuvan ratsastuskypärän vuoksi. Oli vihdoin aika kauan odotetulle matkalle Hollantiin. Ensimmäinen vinkkini on, ettei kannata lentää vain käsimatkatavaroiden kanssa, mikäli on pakattava mukaan kaikki ratsastusvarusteet. Tämän matkan jälkeen voin kokemuksella kertoa, ettei ratsastuskypärä mahdu lentoyhtiöiden mitoituksen mukaisiin laukkuihin. Tilanne ratkesi omalla kohdallani melko kätevästi päätettyäni astua koneeseen kypärä päässäni. 

Matkaseuranani minulla oli eräs ystäväni, jolla on useamman vuoden kokemus friisiläisten maahantuonnista. Ja olipa kyse mistä hevosrodusta tahansa, on erittäin arvokasta saada apua kokeneelta välittäjältä, jos pohtii minkä tahansa hevosen maahantuontia. Maailmasta löytyy niin monta myyntitallia, että väärinymmärrykset ja virhearviot voivat osua omalle kohdalle, jos ei ole etukäteen varmistanut tallin ja välittäjän laatua. 

Pimeys oli jo laskeutunut Eindhovenin ylle astuessamme ulos lentokoneesta. Marijke, joka yhdessä miehensä Pieterin kanssa omistavat Hestegaarden-tallin, olivat tulleet meitä vastaan lentokentälle kyyditäkseen meidät perille asti. 

Oli jo melko myöhäinen ilta, kun vihdoin pääsimme perille. Tästä syystä suunnistimme suoraan nukkumaan. Huoneeni oli aivan tallin ja hevosten karsinoiden yläpuolella. Kuulin vaimeasti, kuinka hevoset söivät iltaheiniään, hörisivät toisilleen ja jostain kuului lattiaa kuopiva kavio. Muistan, miten vaikea sinä iltana oli nukahtaa. Lopulta nukahdin hevosten ääniin. Jossain siellä tallissa seisoi unelmieni hevonen.

Pikaisen, mutta herkullisen aamiaisen jälkeen oli aika avata suuret, painavat tallin ovet ja astua sisään paratiisiin. Talli oli täynnä friisiläisiä! Muistan, kuinka kolmisenkymmentä friisiläistä käänsi päänsä meitä kohti astuessamme sisään. Sitä tunnetta on aivan mahdoton kuvailla. 

Olin saanut etukäteen tietoa muutamasta eri hevosesta. Koeratsastin monta erilaista hevosta. Kaikissa oli jotain hyvää, mutta mikään ei tuntunut 100 % oikealta. Viimeisenä tallinkäytävällä oli hevonen, jolle sydämeni löi erityisen kovaa. Näin kävi jo heti nähtyäni siitä ensimmäisen kuvan. Siellä seisoi karsinassa hevonen, jolla oli tuuhein koskaan näkemäni harja! Paksun otsatukan alla olivat viisaimmat ja kilteimmät koskaan näkemäni hevosen silmät. Ojensin käteni ja kosketin pehmeää turpaa, joka poimi mukaan ottamani porkkananpalan. Se oli minun ja Rinkin ensimmäinen kohtaaminen. 

Oli aika lähteä vaunuajelulle. Pieter auttoi meitä valjastamaan Rinkin. Lempeä alkukesän tuuli pyyhki kasvojamme, samalla kun Rinkin energinen ravi vei meitä pitkin hollantilaisia alankomaisemia. Vihreät niityt vaihtuivat pian maantiehen, hetken päästä kolmikaistaiseen liikenneympyröineen ja liikennevaloineen. Rink ei ollut silloin täyttänyt vielä edes kolmea vuotta. Muistan, miten innoissani olin, kun Rink vei meidät turvallisesti liikenteen seassa. Kovaääniset mopot ja raskas liikenne seurasivat meitä koko matkan ajan Rinkin jatkaessa tahdikkaassa ravissa. Sille oli maailman luonnollisin asia odottaa liikenneympyrässä ohi ajavaa kuorma-autoa. 

Pieter antoi minulle luottamuksellisen tehtävän pidellä ohjaksia jo retken alussa. Ja jossain kohtaa siinä mopon ohittaessa meidät ja ohjatessani liikenneympyrään tiesin sen. Tämä kaunis hevonen, jonka ohjaksia pitelin, seuraisi mukanani takaisin Ruotsiin. Se oli ainut vaihtoehto. 

Olin jo tässä vaiheessa hieman kahden vaiheilla, kannattaako minun pitää Rink orina. Moni pudisteli päätään kertoessani suunnitelmistani odottaa ruunaamisen kanssa. Miten pärjäisin orin kanssa? Miten löytäisin tallipaikan? Kysymyksiä oli todella paljon, mutta päättäväisyyteni sekä perheeni ja ystävieni tuki auttoivat minua tekemään ratkaisun. Rink saisi tulla Ruotsiin orina. 

Kotiuduttuani takaisin Ruotsiin alkoi piinaava odotus, että Rink kuljetettaisiin kotiin luoksemme. Sitä ennen Rink sisäänratsastettaisiin ja näytettäisiin Hollannissa kantakirjaustilaisuudessa. Sekä sisäänratsastus että kantakirjaus sujuivat yli odotusten ja Rink sai Ster-tittelinsä Hollannissa ennen matkaa kohti uutta kotimaata. 

Ennen Rinkin saapumista katsoin läpi monet YouTube-videot hevosen ja omistajan ensikohtaamisista. Videoita, joissa hevonen astuu harmonisesti ulos kuljetusautosta kohti uutta omistajaansa. Miten uusi omistaja ja hevonen sitten kävelevät yhdessä rauhallisesti ja onnellisesti sisään talliin. Minulla oli selkeä visio päässäni miten itkisin onnenkyyneleitä Rinkin kavioiden koskettaessa ensimmäistä kertaa maata Ruotsissa, kuinka vastaanottaisin sen, kuinka koskettaisin Rinkin turpaa ja miten katseemme kohtaisivat täydellisessä harmoniassa. Mutta ei se ihan niin mennyt. 

Näimme hevosrekan jo kaukaa ja muistan, miten hermostuttavaa oli odottaa sen ajavan lähemmäs tallia. Rekan kuljettaja otti ensin ulos viisi hevosta, joiden jälkeen oli vihdoin Rinkin vuoro. Rink oli ihan takkuisen ja homssuisen näköinen katsoessaan ulos rekasta ja päästäessään ilmoille kunnon orin hirnunnan. Ja sitten tuli kiire! Niin kiire, että Rink hyppäsi ulos rekasta. – Kenen hevonen tämä on? kysyi kuljettaja. Yhtäkkiä huomasin seisovani siinä villin, nuoren hevosen kanssa, joka teki kaikkensa varmistaakseen koko Ruotsin kuulevan Hänen saapuneen. Rink hirnui, hyppi ja tanssi tallin pihalla. Minulla oli täysi työ pidellä kiinni käteeni saamastani lyhyestä narunpätkästä. Siitä oli harmonia kaukana, en kuullut enkelikuorojen laulavan eikä silmissäni ollut onnenkyyneleitä. Tilanne muistutti lähinnä painimatsia hormonihöyryisen nuoren orin kanssa. Voin rehellisesti myöntää, että siinä tilanteessa kyllä pohdin vakavasti olinko tehnyt ison virheen, kun en ruunauttanut Rinkiä jo Hollannissa. 

Ensimmäinen vuosi yhdessä Rinkin kanssa toi mukanaan monta eri tilannetta, joissa sain miettiä, miten voisin parhaani mukaan tehdä viisaan ratkaisun, jotta onnistuisin kouluttamaan nuoren hevosen. Sitä paitsi, se sai hormonikohtauksen heti, jos lähelle tuli toinen hevonen. Kuitenkin itsepäisyyden, uskon, rauhallisuuden, selkeyden ja runsaan rakkauden avulla Rinkistä alkoi pikku hiljaa kehittyä jotain aivan mahtavaa! Minulla kävi myös hyvä tuuri onnistuessani löytämään Rinkille todella hyvän vuokraajan, jonka kanssa pystyimme yhdessä jatkamaan Rinkin treenaamista. 

Aavistukseni pitää Rink orina osoittautui oikeaksi, kun näytimme Rinkin kantakirjaustilaisuudessa täällä Ruotsissa syksyllä 2016. Rink hyväksyttiin silloin rakenteensa puolesta ja sai kutsun ratkaiseviin käyttökokeisiin Saksaan syksylle 2017. Käyttökokeet tarkoittavat sitä, että ori jätetään Saksaan, jossa sitä treenataan ja testataan kahden kuukauden ajan. Lopulta kokeet huipentuvat loppukokeisiin. Lastasimme Rinkin hevosautoon eräänä aikaisena elokuun aamuna ja lähdimme ajamaan kohti Saksaa. Kokeet järjestettiin Hampurin lähellä, Landgestüt Redefinissä, jonne oli melko pitkä matka. Pysähdyimme Skånessa, jossa yövyimme yhden yön, jotta Rinkin ei tarvinnut matkustaa liian pitkää matkaa kerralla. Rink on onneksi todella kiltti kuljettaa. Se kävelee suoraan sisään kuljetusautoon ja seisoo patsaan lailla, kunnes on aika tulla ulos. 

Perillä Saksassa meitä oli vastassa käyttökokeiden valmentaja, joka puhui ainoastaan saksaa. Onnistuimme kuitenkin Google Translaten avulla löytämään Rinkin karsinan, paikat varusteille, rehuille ja myös näyttämään Rinkin ratsastajan alla ja vaunujen edessä. Sen jälkeen oli aika pussata Rinkiä turvalle, antaa iso halaus ja sanoa hetkeksi hyvästit. Silloin edessä olevat kahdeksan viikkoa tuntuivat loputtoman pitkältä ajalta. 

Puiden vaihtaessa syksyn väreihin ja päivien lyhentyessä täällä Ruotsissa oli taas aika näppäillä navigaattoriin osoitteeksi Landgestüt Redefin, Saksa. Nyt oli nimittäin myös aika lähteä katsomaan orien loppukokeita. 

Jälleennäkeminen toi pinnalle todella erikoisia tunteita. Hiivin valkoisen pilarin taakse, kun Rinkin ratsastaja toi Rinkin ulos tallista esittääkseen sen eläinlääkärin edessä pakollisessa eläinlääkärintarkastuksessa, ennen loppukokeiden alkamista. En halunnut Rinkin näkevän minua ennen tärkeitä kokeita, jotta sen keskittyminen testiratsastajaan ei häiriintyisi. Pysyttelin edelleen pilarin takana piilossa ja katsoin syysväreissä koreilevan murattiköynnöksen takaa, kun Rink käveli tallin pihalla, pää ylväänä pystyssä ja sielukkaat silmät katsoivat pihalle kerääntynyttä ihmisjoukkoa. Silmäni täyttyivät kyynelistä ja näköni oli hetken aikaa sumea. Tunsin suunnatonta ylpeyttä upeasta, ylväästä oristani! Kaksipäiväiset loppukokeet sujuivat erinomaisesti ja Rink sai erityisen korkeat pisteet potentiaalista, luonteesta ja oppimiskyvystä. Niinpä lokakuussa 2017 Saksassa Rink hyväksyttiin jalostusoriksi! 

Rink on oikea some-ilmiö. Sen Instagram-tili @rink_thefriesian sai vuodessa 27 000 seuraajaa, joita on ympäri Eurooppaa sekä myös Yhdysvalloissa asti. Kaikki rakastavat ”Rinky-boy”:ta! Ehkä Rinkin suosion salaisuutena ovat sen kaunis ulkonäkö, työskentelyhalukkuus, kauniit liikkeet, pikimustat kiltit silmät ja huumorintaju sen juostessa tarhassa ympyrää lempiämpärinsä kanssa. Yksi asia on aivan varma: olen niin iloinen päätöksestäni, jonka tein silloin pari vuotta sitten toukokuussa Hollannissa ohjakset käsissäni. Päätös valita juuri tämä hevonen, joka ravasi itsevarmasti mopon ja kuorma-auton välistä suoraan sydämeeni ja perheeseemme on ollut yksi elämäni parhaista! 

Artikkeli julkaistu alunperin Riders Magazinen nro:ssa 2/2018.

Teksti: Anna-Carin Sandberg Jödahl, kuvat: Anna-Carin Sandberg Jödahl ja Rosita Dahlberg