Lauantai-illalla klo 0.52 laitoin siskolleni viestin, että nyt on tammalla outoa käytöstä. Se ramppasi karsinassa edes takaisin, hakeutui makuulle, mutta nousi kuitenkin äkkiä ylös. Tällä minuutilla tajusin, että nyt se on menoa.
Nyt on kuitenkin aika hieman pohjustaa tarinaa. Ostin Alman siskoltani, koska siitä tuli ”tarpeeton”. Siskoni Mari kasvattaa hevosia ja koska Alma oli katsottu niin monta kertaa eläinlääkäri toimesta tyhjäksi, ei sille kantavien tammojen keskellä ollut käyttöä. Maalis-huhtikuussa aloin todenteolla ihmetellä, kun tamma ei vain laidu. Toukokuun alussa raspausten yhteydessä sain eläinlääkäriltä iloisia uutisia, sillä tamma olikin tiine. Seuraava kysymys oli, että koska se oikein varsoisi.
Eläinlääkärimme arvioi varsan olevan iso ja että se syntyisi kesäkuun lopun – heinäkuun puolen välin aikoihin. Voitte siis vain kuvitella, kuinka pitkään ensinnäkin varsaa odotettiin. Varsalla oli kaksi eri isäehdokasta, joista ensimmäisestä sillä olisi ollut laskettu 7.7. ja toisesta 27.7. Tästä voi helposti päätellä, että varsaa valvottiin syntyväksi jo heinäkuun alussa. Edessä oli todella monta unetonta yötä ja virheellistä sydämen lyöntiä.
Tissit kasvoivat ja niistä tuli kirkkaan väristä maitoa jo kaksi viikkoa ennen varsomista. Noin viikkoa ennen se muuttui kellertäväksi, muttei ikinä valkoiseksi. Toinen puolikaan ei ikinä täyttynyt kunnolla. Lauantai-illalla otin hevoset normaaliin tapaan sisään kymmenen maissa ja myös silloin maito oli samanlaista kuin ennenkin. En osannut yhtään odottaa varsomista tapahtuvaksi. Sain kuulla, ettei tammalla ole tapana tehtailla vahatippoja ja koko peräpääkin oli ollut löysähkö useamman viikon. Tilanne siis tuli aivan puskista.
Illalla klo 23.51 huomasin sen olevan todella outo, josta sitten tilanne eteni nopeasti. 0:11 menivät vedet ja minuuttia myöhemmin alkoi ponnistaminen. Varsa oli ulkona 0.17. Olin tilanteesta aivan häkeltynyt, mutta onneksi siskoni neuvoi minua puhlimessa koko ajan. Almaa ei juuri syntynyt orivarsa kiinnostanut yhtään, joten oli aika ottaa ohjat omiin käsiin. Kuivattelin ja hinkkasin varsaa pyyhkeellä, jotta se virkistyisi ja nousisi ylös. Yritys oli hyvä, mutten kuitenkaan saanut sitä yksin autettua niin paljoa, että se olisi pysynyt pystyssä.
Tässä vaiheessa olin jo itsekin niin stressaantunut, ettei auttanut kuin herättää mies hätiin. Saimme varsan ylös yhdessä ja se hoipertelikin heti emänsä luo. Tässä kohtaa myös Alman äidinvaistot heräsivät ja se alkoi kiinnostua varsasta. Tissiä ei meinnanut millään löytyä, mutta kun se vihdoin löytyi kahden jälkeen hengähdin hieman. Kello oli liki kolme, kun varsa joi jo oikein kunnolla. Päätin mennä sisään ja antaa näiden kahden tutustua hetken toisiinsa.
Jälkeiset eivät olleet vieläkään tulleet ulos, joten neljän aikoihin aloin yrittää taluttaa Almaa. Sain sen nanosekunniksi ulos tallista, kunnes se jo veteli minua pitkin pihaa takaisin talliin. Kävelimme tallin käytävällä tunnin, muttei jälkeiset vieläkään irronneet. Soitin päivystävälle eläinlääkärille puoli kuudelta ja ennen seitsemää oikein mukava mies saapuikin paikalle. Kohtu huuhdeltiin ja Alma sai läjän lääkkeitä; kipulääkettä, antibiottia sekä oksitosiinia. Sain varmuuden vuoksi toisen piikin supistuslääkettä, jotta voisin itse pistää sen kymmeneltä lihakseen.
Jälkeiset kuitenkin tulivat nopeasti ja jo 7.53 soitinkin kaverilleni videopuhelua jossa esittelin jälkeiset, kun en itse niistä mitään ymmärtänyt. Nyt oli aika mennä nukkumaan. Pääsin sänkyyn hieman ennen yhdeksää aamulla ja heräsin taas jo ennen klo 11. Olin aamulla laittanut muut hevoset jo ulos, niin Alma sai olla aivan rauhassa oman varsansa kanssa.
Ennen iltapäivää Alma pääsi varsan kanssa ulos lautatarhaan ja päivä kului rauhallisesti. Tamma vartioi varsaansa kuin haukka, eikä oikein malttanut levätä. Seuraava yö ja päiväkin sujuivat rauhallisesti. Varsomisen jälkeen Alma kuitenkin söi ja joi todella huonosti. Ajattelin sen olevan väsynyt, mutta maanantai-ilta oli aivan kamala. Alma vain makasi, eikä noussut kuin pieneksi hetkeksi ylös. Kuumetta sillä ei ollut, mutta se oli selvästi tuskissaan.
Olin todella hädissäni ja soitin jälleen päivystävälle eläinlääkärille. Sain tympeän vastauksen ja yritin selvitä aamuun, jotta saisin paikalle toisen eläinlääkärin. Kävelytin Almaa niin kauan kuin vähänkään näki ja totesin ainakin varsan olevan pirteä. Jossain kohtaa yöllä Alma alkoi juoda ja aamulla sain sen juomaan monta ämpärillistä ihan tavallista vettä. Nirsolle tammalle kun ei mash-vedet oikein maistu. Tuntui erittäin helpottavalta ja uskalsin jo hengittää.
Aamulla kuitenkin sama kunnan eläinlääkäri suostui tulemaan meille, joka oli ollut mukana jo aiemminkin. Sain helpottavia uutisia ähkystä, joka oli jo itsestään rauennut. Tamma pääsi varsan kanssa köyhälle laitumelle, jossa se liikkuisi itsestään eteenpäin, muttei syötävää ollut enää kovin paljoa. Olin tässä vaiheessa jo niin väsynyt, etten tiennyt mitä tekisin. Ainakin lannan näkeminen sai minut erittäin iloiseksi.
Tällainen oli meidän kotitallin ensimmäinen ja varmasti myös viimeinen varsominen. Jännitys on ohi ja kaikki on taas paljon helpompaa, mitä nyt yksi riiviö orivarsa aiheuttaa harmaita hiuksia emälleen ja samalla minulle. Toisaalta taas odotan innolla tulevaa ja varsan kasvamista. Meillä on koko tulevaisuus edessä!
Hevoset ovat vaihdelleet minusta riippumattomista syistä ja nyt omistankin 28-vuotiaan shetlanninponitamman sekä 19-vuotiaan puoliveritamman.
- Blogi: Varsominen ummikon silmin - 14.8.2020
- Blogi: Miten kotitalli muutti elämäni? - 10.7.2020
- Blogi: Hevosen ostamisen ja omistamisen vaikeus - 4.6.2020
