Tunnelmia perjantain klinikalta

Tunnelmia perjantain klinikalta

PERJANTAINA 12.6. kerääntyi Aulangon Ratsastuskoululle uteliasta ja innostunutta väkeä seuraamaan Ville Vaurion kouluratsastusklinikkaa. Ratsukoita oli kutsuttu tapahtumaan peräti 14 kappaletta ja heidät oli jaettu neljään eri ryhmään sekä yhteen yhden ratsukon demoon. Koska klinikan teemana oli ”Tehoa kotitreeniin”, olimme valinneet mukaan eri tyyppisiä hevosia ja ratsastajia, jotta jokainen voisi hieman samaistua omanlaiseensa ratsukkoon. Tavoitteena oli antaa mahdollisimman paljon vinkkejä sekä ratsukoille, että yleisölle. Mukana olivat mm. nuoret, suomenhevoset ja vaativan tason ratsukot. Yleisöä oli ilmoittautunut ennakkoon vajaat kaksikymmentä, mutta paikalle saapui nimilistankin mukaan yli 40 henkeä! Valmennus pidettiin Aulangon uudessa maneesissa, jonka edustalla toimi myös puffetti sekä Just Dressagen myyntipiste.

Tiimimme tehopakkaus Mira Nieminen oli vapaapäivänään tehnyt paikan päällä valmistelut; kastellut ja lanannut maneesin sekä hoitanut muita juoksevia hommia. Ihmisiä alkoi valua hiljalleen, kun kello lähestyi klo 16.00 ja jossain vaiheessa katsomossa olikin jo reippaasti väkeä… Ville saapui hyvissä ajoin ja pääsimme aloittamaan aikataulun mukaisesti. Langaton mikrofonisysteemi mahdollisti hyvän äänentoiston, jotta Villen ohjeistus ratsastajille kuului myös yleisölle. Lausuin alkuun muutamat tervetuliaissanat portaalin puolesta ja esittelin ensimmäisen ryhmän. Törmäsimme pieneen tekniseen ongelmaan heti, sillä mikkisettiä oli vain yksi kappale asennettuna maneesin taajuudelle. Ensimmäisen ryhmän jälkeen jouduin esittelemään muut ryhmät oman ääneni varassa, sillä en kehdannut jokaisen tunnin välissä riistää Villeltä mikkiä. Toivottavasti kaikki paikalla olleet kuulivat edes jotain esittelyistä!

yleisoa-e1434360315270

Aluksi oli neljän nuoren hevosen ryhmä.Tällaista tapahtumaa järjestäessä haasteeksi muodostuu ratsukoiden erot. Kutsutuista saa jonkinlaisen käsityksen esimerkiksi blogin tai puhelinkeskustelun kautta, mutta varsinaisesti ratsukkon näkee vasta paikan päällä. Myönnän oman ajatusvirheeni suunnittelussa, sillä olin sijoittanut harmittavan monta nuorta yhteen ryhmään. Onneksi tilanne ratkaistiin sillä, että Ville jakoi ratsukot pareiksi ja työsti niitä vuorotellen! Toinen pari sai aina huilata, nuori hevonen kun ei tuntia jaksa muutenkaan täysillä työskennellä.

Suomenhevosten ryhmässä oli kolme täysin eri tyyppistä ratsua. Jokainen ratsastaja sai Villeltä erilaisia työkaluja hevosensa työstämiseen. Suokkiryhmästä tulikin erityisen paljon kiitosta jälkikäteen! Kolmannessa ryhmässä oli Aulangon omia ratsastajia, joiden mukana oli mm. tavallinen ratsastuskouluratsukko. Loput illan ratsukot edustivat vaativaa tasoa. Viime hetkellä yhden ratsastajan hevonen vaihtui sairastapauksen vuoksi, joten mukavana kontrastina neljännessä ryhmässä nähtiin mainio kouluponi! Ihastusta herätti myös Anna Kärkkäisen ”valkoinen unelma”, Elves Angel, joka näytti lennokkaita keskiravipätkiä ja teki piruettien alkuja. Viimeisenä ratsasti Essi Antila Jaybee Apprenticellä oman, puolen tunnin demon. Essi on Villen oma oppilas, joten heidän yhteistyönsä toimi samantien ja opetusta oli siten helppo seurata. Ruuna ”AP” oli iso, massiivinen ja näyttävä hevonen, joka esitteli klinikan väelle mm. sarjavaihdot ja piruetteja.

Illan aikana nähtiin siis paljon erilaisia ratsukoita, joiden heikkouksiin Ville paneutui. Lisäksi hän antoi kommentteja yleiskuvan perusteella ratsastajan apujen käytöstä ja hevosen liikkeistä. Selkeästi osa ratsastajista ja hevosistakin jännitti tilaisuutta, mutta Ville piti rennon ilmapiiri yllä ja lähestyi asioita huumorin kautta. Paikalle tultiin näkemään, kuuntelemaan ja oppimaan!

Iso kiitos Ville Vauriolle ja meidän tiimille hienosta illasta sekä tietysti Aulangon Ratsastuskoululle upeista puitteista! Kiitokset myös paikalle saapuneille ratsukoille, yleisölle sekä Just Dressagen Matildalle! Saimme tapahtuman kautta useita uusia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa aloitamme nyt työskentelyn. Playsson.netin tiimi jatkaa tästä eteenpäin seuraavien projektien valmistelulla. Heinä-elokuussa järjestämme koulukilpailut Lahden seudulla sekä Mikael Wahlmanin esteklinikan. Saavumme myös pohjoisempaan loppukesästä… Viime perjantain klinikalta tulossa vielä lisää materiaalia, seuraa Playsson.netin portaalia ja Facebookia!

Postauksia aiheesta (päivitetään):

Green Eventer
MK Riding
Täti treenaa
Kisamatkalla
Mira ja Danny
Nohkuan Ponitiimi
Laura Viljanen & Coolman II
Dressage Dreams by Essi Antila
Ratsuiluja

ville-e1434361226266

anna-e1434360907720

 

Teksti ja kuvat: Penina Peltonen

Author Image
Penina Peltonen