Marika Asplund on itseoppinut hevosenhoitaja, joka toimi Sanna Backlundin groomina Tallinnan Horse Show’ssa. Hän on tuntenut Sannan jo pitkään ja on toiminut nyt kuukauden verran hänen groominaan Sannan oman hevostenhoitajan ollessa sairaslomalla. Aiemmin Asplund on ollut viisi vuotta töissä Euroopassa eri talleilla, mutta nyt on palannut takaisin Suomeen. Lisäksi hän on reissannut Sannan kanssa myös muualla Euroopassa, esimerkiksi keväällä he olivat Hollannissa ja Saksassa kisareissuilla.

Asplund sekä Sanna itse että hevoset saapuivat Tallinnaan laivalla ja ajoivat kisapaikalle hevosrekalla. Mukana heillä on neljä hevosta, joista Lennox ja Wilhelmina ovat Sannan, Leopold ja Anatevka Sannan ratsuttajan, Susanna Granrothin. Näin myös hoitajia on kaksi, jolloin yksi groomi vastaa kahdesta hevosesta.

Asplundin työpäivät täällä Tallinnassa noudattavat aika selkeää kavaa. Kuudelta aamulla hevoset ruokitaan, niiden karsinat siivotaan ja vedet vaihdetaan, jonka jälkeen niiden kanssa mennään aamukävelylle tallialueelle. Tämän jälkeen ne saavat olla karsinassa noin yhteentoista, jolloin ne saavat päiväruuan, karsinat siivotaan taas ja vedet vaihdetaan. Myös tässä vaiheessa hevosia mennään kävelyttämään uudelleen, jotta ne pysyisivät vetreinä. Varsinkin nyt Tallinnassa, missä luokat ovat iltapainotteisia, pyritään hevoset ottamaan ainakin kolme kertaa ulos karsinasta, etteivät ne myöskään tylsisty. Kotona ne saavat kuitenkin olla tarhassa tai kävelykoneessa.

Kun suoritusaika lähestyy, laittaa Asplund hevoset kuntoon ja letittää ne. Sen jälkeen hän menee hevosen kanssa ulos kävelemään ja odottamaan ratsastajaa. Verkassa hän on myös mukana, ja auttaa tarpeen mukaan. Suorituksen jälkeen hän kävelyttää hevosta jonkin aikaa ja sopivan ajan kuluttua tuo ne sisälle ja riisuu varusteet. Tämän jälkeen hevonen viedään jalkapesulle, harjataan ja laitetaan mahdolliset pintelit. Viimeiseksi hevosille annetaan iltaruuat ja ne pistetään yöpuulle. Vaikkakin luokat ovat vasta illalla, on työ kuitenkin ihan kokopäivätyötä ja groomit viettävät kisapaikalla lähes kaiken aikansa. Majoitus heillä hoituu hevosautossa, joten myös yöllä he ovat lähellä hevosia.

Hevoset ovat jo hyvin tottuneita tähän kaikkeen, eivätkä stressaa turhista. Ensimmäisenä päivänä ne hieman katselevat ympäristöä ja kuuntelevat ääniä, mutta kun ne pääsevät karsinaan ja saavat ruuan eteensä, ne tajuavat nopeasti, että meneillään on jälleen kisarutiini ja ottavat rennosti.

Asplundin mukaan hän itse jännittää aina Sannan puolesta, varsinkin mitä isommat ja tärkeämmät luokat ovat kyseessä. – Kyllähän alkuun tuntuu aina, ettei jännitä, mutta jotenkin kun ratsukko on radalla, niin siinä sitten eläytyy ja on hengessä mukana, Asplund täsmentää. – Jos on hevosenhoitajana, niin onhan tämä elämäntapatyö. Tuskin harva tekee tätä rahasta, vaan kyllähän tässä täytyy rakastaa hevosia yli kaiken, että jaksaa tehdä tälläistä työtä. Hevosenhoitajan työ kun ei ole aina ruusuilla tanssimista, sillä hevoset tarvitsevat apua koko ajan. Ne haluavat ulos, satoi tai paistoi, oli talvi tai kesä. Groomina olo edellyttääkin sitä, että oikeasti tykkää tästä elämäntyylistä, jossa mennään ja tullaan eri paikkoihin, päivien ollessa pitkiä.

Hevosenhoitajan työ on myös fyysisesti kovaa, mitä monet eivät ehkä ajattele. Kun reissussa on vain muutama hevonen, matkan voi ottaa ainakin osittain loman kannalta. Tämän tyyppisissä kisoissa, kun päivät ovat pitkiä, luokat menevät vähän siellä ja täällä ja vain yksi hevonen menee aina yhdessä luokassa, on hevosenhoitajallakin vähän rennompaa. Normaaleissa kisoissa taas kun on enemmän hevosia mukana ja samassa luokassa kilpailee useampi ratsukko, on groominkin päivä sitten melko kiireinen.

Teksti ja kuvat: Pauliina Tasala / Junnutiimi