Legendaarinen Bonanza ja siinä esiintyneet hevoset

Legendaarinen Bonanza ja siinä esiintyneet hevoset

Maailmalla on paljon myös elokuvia, joissa hevonen on päänäyttelijän roolissa. Näistä voidaan mainita esimerkiksi War Horse (2011), Seabiscuit (2003) sekä klassikko National Velvet (1945). Vaikka monissa elokuvissa sekä erilaisissa tv-sarjoissa on mukana erilaisia hevosia, on yksi ikonisimmista varmasti Bonanza.   Yksi historian suosituimpia sarjoja Sarja on inspiroinut elokuva-alan tekijöitä monin eri tavoin. Esimerkiksi elokuvaohjaaja Quentin Tarantino on hyvin suorasti myöntänyt julkisuudessa Bonanzan inspiroineen häntä. Sarja on inspiroinut […]

Lue lisää
George Morris hyllytetty USA:ssa

George Morris hyllytetty USA:ssa

Alkuviikosta Suomeenkin kantautui uutinen, jonka mukaan suosittu yhdysvaltalainen olympiaratsastaja ja valmentaja George Morris on hyllytetty epäiltynä alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalisesta teosta. Tapauksesta uutisoi alun perin yhdysvaltalainen The Chronicle of the Horse. Morris oli lisätty SafeSport-sivuston sekä Yhdysvaltain ratsastajainliiton omalle pysyvästi hyllytettyjen listalle. Käsittely on vielä kesken ja Morris voi valittaa päätöksestä. Morris mainitsee lausunnossaan, että on järkyttynyt hyllyttämisestään. […]

Lue lisää
Classic Pärnu tarjoaa kilparatsastusta Miami-twistillä

Classic Pärnu tarjoaa kilparatsastusta Miami-twistillä

Jos on vielä kesän reissusuunnitelmat auki, kannattaa kalenteriin merkata 23.-25. elokuuta ja varata laivat Viron suuntaan. Silloin nimittäin maan eteläosassa, Pärnussa, järjestetään kesän huikein ratsastuskilpailu! Classic Pärnu kerää paikalle parhaimpia esteratsastajia Suomesta, Baltiasta sekä Venäjältä. Kilpailuun on osallistumassa reilut 150 hevosta. Kilpailupaikkana toimii Pärnun hiekkaranta meren ääressä. Luokkia on 100 cm aina 140 cm asti ja […]

Lue lisää
Laivaristeilyllä Ruotsiin raveihin

Laivaristeilyllä Ruotsiin raveihin

Oletko ollut itse mukana yhdelläkään teemaristeilyllä? Nämä eivät ole mitään tavallisia Itämeren torstairisteilyjä humppabändin kera, vaan sellaisia, kuin abi- tai rockristeilyt ovat olleet. Kuka olisi uskonut, että radiopersoona Jaajo Linnonmaasta tulisi Suomessa tällaisten risteilyjen isä? Tai jos on nähnyt hänen elokuvaroolisuorituksiaan, niin ehkä silloin tämän tyyppinen ajatus on ihan ok. Totopelejä paikan päällä Ravikansan vieminen […]

Lue lisää
Kesä ja kilpailut – miksi tulla paikan päälle?

Kesä ja kilpailut – miksi tulla paikan päälle?

Hevosurheilun seuraaminen livenä paikan päällä on tyystin eri asia, kuin katsella kilpailua kotisohvalta. Kävimme vierailemassa Strömsholmissa, jossa ratsastettiin kouluratsastuksen Ruotsin mestaruudet, sillä halusimme todeta, mitä liveurheilu voi yleisölle tarjota. Tunnelma paikan päällä on totaalisesti erilaista ja jännityksen voi kliseisesti aistia. Se ei välity näytön läpi. Ruotsin mestaruuksien finaalissa katsomot olivat täynnä, joten järjestäjät joutuivat tuomaan […]

Lue lisää
Longines Global Champions Tour: Voittamaton Fredricson

Longines Global Champions Tour: Voittamaton Fredricson

Kesäkuun puolessa välissä kilpailtiin Tukholmassa Longines Global Champions Tour. Lauantain GP-luokan voitti kotiyleisönsä edessä Peder Fredricson. Areena oli täynnä riemukasta yleisöä jo ennen Fredricsonin suoritusta, sillä aiemmin johtoon ratsasti niin ikään ruotsalainen Malin Baryard-Johnson. Fredricson ratsasti hevosella H&M All In, joka on tällä hetkellä hänen ykkösratsunsa. Tämä pikkuhevonen todisti jälleen olevansa yksi maailman parhaimpia hevosia. Kun ratsukko ylitti […]

Lue lisää
Longines Global Champions Tour: Laukanvaihdoilla voittoon

Longines Global Champions Tour: Laukanvaihdoilla voittoon

Longines Global Champions Tour-tapahtuma on saapunut Tukholmaan ja kuluvan viikonlopun aikana maailman parhaimmat ratsastajat kilpailevat yhteensä miljoonan euron voittosummista. Stadionille mahtuu 7000 katsojaa ja Champions Tour on tunnettu merkittävistä vieraistaan, joihin kuuluvat mm. Bill Gates ja Bruce Springsteen. Global Champions Tour sisältää niin este- kuin koululuokkia, mutta myös valmennusklinikoita. Riden tiimi tapasi Rose Mathisenin, joka […]

Lue lisää
Ennätysmies Ruotsista: Patrik Kittel

Ennätysmies Ruotsista: Patrik Kittel

Suomalaisia kouluratsastuksen ystäviä hemmotellaan kuluvan vuoden syyskuussa, kun ruotsalainen huippuratsastaja Patrik Kittel saapuu Ruskeasuolle pitämään valmennusklinikan. Tilaisuus toimii myös valmentajien lisenssikoulutuksena, järjestäjänä KorK ry. Kymmenen maailman parasta kouluratsastajaa tapasivat viime vuoden marraskuussa Sweden International Horse Show’ssa SAAB Top 10 Dressage -kilpailun merkeissä. Kilpailu järjestettiin toista kertaa ja se oli jälleen menestys – kiitos huippuratsastajien, laadukkaiden hevosten ja […]

Lue lisää
Ratsastusjousiammunta kiehtoo vauhdikkuudellaan

Ratsastusjousiammunta kiehtoo vauhdikkuudellaan

Ratsastusjousiammunta kerää tasaisesti suosiota uutena, jännittävänä lajina. Tämä ratsastuksen ja jousiammunnan yhdistelmä on nykyisin urheilulajiksi luettava laji, jossa hevonen laukkaa erityyppisillä radoilla ratsastajan ampuessa jousella nuolia maalitauluihin. – Jousen tulee olla perinteinen käsinviritettävä jousi ja jousessa ei saa olla minkäänlaisia tähtäimiä tai nuolihyllyä, harrastaja Tino Suhonen, 15, kertoo. Radat ovat tulleet eri puolilta maailmaa. Joillakin […]

Lue lisää
Hevoskouluttaja Tobbe Larsson ei usko ”quick fixiin”

Hevoskouluttaja Tobbe Larsson ei usko ”quick fixiin”

Useimmille ruotsalainen hevoskouluttaja Tobbe Larsson on tuttu nimi SVT:n Ponnyakuten-ohjelmasta, jota on Suomessakin esitetty nimillä Ponipulmia tai Apua, ponini ei tottele. Moni ei kuitenkaan tiedä, että kyseinen neljässä Pohjoismaassa huippusuosion saavuttanut tv-ohjelma on vain pisara Larssonin työmeressä. Ponnyakutenin lisäksi Larsson on tehnyt ”Tobbes Guldbiljetter” -sarjaa, jossa vaikeasti sairaat lapset pääsivät toteuttamaan hevosunelmiaan. – En voinut […]

Lue lisää