Suomenhevosratsukoiden valmennusryhmä tarjoaa työkaluja kilpailemiseen

Suomenhevosratsukoiden valmennusryhmä tarjoaa työkaluja kilpailemiseen

Suomi100 -juhlavuosi teemoineen tarjoaa vuoden 2017 aikana myös kotimaisen rodun edustajille toimintaa. Yhtenä näistä on helmikuun puolessa välissä Ypäjän Hevosopistolla alkanut suomenhevosten valmennusryhmä. Nopean aikataulun ja vähäisen mainonnan takia ensimmäiseen leiriin osallistui harmittavasti vain kahdeksan ratsukkoa. Valmennuksesta vastaava Rosali Kivitie toivoo määrän kasvavan huhtikuun leiriin mennessä. – Leirit on tarkoitettu kilpailuihin tähtääville ja jo HeC-VaB -tasolla kilpaileville suomenhevosratsukoille. Osallistumiskynnys on tehty matalaksi, Kivitie kertoo. Myös nuoret suokit ovat tervetulleita; esimerkiksi laatuarvosteluun tai kasvattajakisaan suuntaaville tämä on hyvä tilaisuus tehdä pohjatyötä.

Valmennusryhmälle toivotaan jatkuvuutta ja kasvavaa osallistujamäärää syksyyn mennessä. Lisäksi kehitystä halutaan seurata tiiviimmin yhteistyössä kotivalmentajien kanssa. Harvemmin pelkästään suomenhevosille tarjotaan mahdollisuutta treenata oman tason ryhmissä, hyvissä puitteissa ympäri vuoden ja vielä niin, että ratsukot pääsevät harjoittelemaan niissä paikoissa, joissa kilpailusuorituksetkin Ypäjällä tehdään. Ratsastuksen ohella leireille pyritään tuomaan muutakin toimintaa, kuten luentoja ja videoitujen suoritusten purkua.

Playsson.netin Alex Muurinen osallistui helmikuun leirille Mauno -ruunan kanssa. – Kun tässä tutustui itselle uuteen valmentajaan (Kivitie), oli mahtavaa huomata, että tunneilla panostettiin heti perusratsastukseen! Ei temppujen tekemistä, vaan kärsivällistä opetusta, mies summaa. – Tunnelma oli rento. Minulle jäi hyvä mieli valmennuksista ja odotan innolla seuraavaa leiriä!

Seuraavat suomenhevosten valmennusleirit ovat Ypäjän Hevosopistolla 29.-30.4. ja 3.-4.6. Valmennuksen hinta kolmen ratsukon ryhmissä on 50 euroa / h, kahden ratsukon ryhmissä 75 euroa ja yksityinen 30 min niinikään 75 euroa. Opistolta löytyvät myös majoituspalvelut itselle sekä hevoselle.

 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Anu Korppoo, anu.korppoo@hevosopisto.fi sekä Hevosopiston sivuilta.

 

kivitie
Valmentaja Rosali Kivitie toivoo ratsukoiden määrän olevan suurempi seuraavalla leirillä.

 

Teksti ja kuvat: Penina Peltonen / Playsson.net

 

Author Image
Penina Peltonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *