Seuraa raviurheilua verkossa

Seuraa raviurheilua verkossa

Vaikka raviurheilun suosio on ollut viime vuosina laskussa, se on silti suosittu urheilulaji vielä monessa Euroopan maassa ja kotimaamme on yksi niistä Euroopan maista, joissa raviurheilulla on pitkät perinteet. Lajia seurataan aktiivisesti myös muissa Skandinavian maissa sekä Venäjällä, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa.

Mikä hienointa, voi kilpailuja seurata nykyisin netistä, sillä varsinkin suurimmat kisat lähetetään suorina lähetyksinä ja osa kisoista on katsottavissa ilmaiseksi.

Suurimmat ravikilpailut kiinnostavat Suomessa

Ravikilpailuja järjestetään paljon Euroopassa ja muualla maailmassa. Suurin osa niistä on pienimuotoisia, mutta myös suuria ja vakiintuneita kilpailuita järjestetään joka vuosi. Esimerkiksi Suomessa suurimmat kisat nähdään Vermossa, jossa varsinkin Finlandia-ajo kerää paljon katsojia.

Mikä sitten tekee joistakin kilpailuista toisia suurempia? Tähän on olemassa helppo vastaus: kisojen merkittävyys on suorassa suhteessa siinä jaettavien rahapalkintojen kokoon. Suomessa suurkilpailuksi sanotaan sellaisia ajoja, joissa päävoitto on vähintään 10 000 euroa.

Finlandia-ajon päävoitto on noin 110 000 euroa, joten mistään pikkusummista ei ole enää kyse. Kisa kerää kaikki parhaat suomalaiset hevoset samalle kilparadalle, mikä herättää myös vedonlyöjien mielenkiinnon. Urheiluvedonlyönti onkin suosittua ravikilpailuiden kohdalla ja Suomessa sitä on harrastettu kauan.

Jos haluat seurata kotimaisia ravikilpailuja netissä, se onnistuu helposti esimerkiksi MTV:n ja Ylen palveluissa. Varsinkin suurimmat kisat lähetetään televisiosta, jolloin voit seurata niitä myös verkkopalveluiden kautta.

 

horses-3960211_1280-1024x682

Kansainväliset ravikilpailut verkossa

Kansainvälisesti suurimmat kilpailut järjestetään muualla kuin Suomessa. Euroopan lajiliitto UET määrittää viime kädessä sen, mitkä kisat kuuluvat kansainvälisiin suurkilpailuihin. Jako tehdään kolmen eri kategorian perusteella: Grand Slam, Group I ja Group II. 

Grand Slam -kilpailut ovat niitä, jotka ovat kaikkien hevosurheilun ystävien mielenkiinnon kohteena. Tällä hetkellä niihin luetaan Euroopassa neljä eri kilpailua, jotka ovat Tukholman Elitloppet, Pariisin Prix d’Amerique, Oslon Oslo Grand Prix ja Napolin Lotteria.

Jos haluat seurata kansainvälisiä kilpailuja netin välityksellä, se onnistuu monilla urheiluvedonlyöntisivustoilla. Ne nimittäin striimaavat lähetykset suorina, jolloin kisoja voi seurata lähes ilmaiseksi. Yleensä vaatimuksena on se, että pelaajalla on pelitilillään rahaa. Tekemällä minimitalletuksen voit päästä lyömään vetoa ja seuraamaan kisoja live-lähetysten avulla.

Hevosurheilun tulevaisuus Suomessa

Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon siitä, että lajiin on vaikea saada uusia harrastajia ja kilpaurheilijoita. Esimerkiksi järjestettävien ravien lukumäärä on tippunut tasaiseen tahtiin viime vuosina. Totoraveja järjestetään nykyään alle 500 vuodessa, kun vielä muutama vuosikymmen sitten niitä oli vuosittain lähes 600.

Yksi keskeinen ongelma on se, että kilpaharrastaminen on kallista. Suomessa ei ole nykyään sellaisia puitteita, jotka mahdollistaisivat hevosurheilussa kilpailemisen ammattimaisesti. Tähän on yritetty löytää ratkaisuja, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Toinen keskeinen puute on se, että raveissa käy yhä vähemmän ihmisiä katsomassa kisoja. Näin lipputulot ovat laskussa, mikä pahentaa tilannetta entisestään. Monet seuraavat ravikilpailuja netistä, jolloin pääsylipputulot jäävät järjestäjiltä saamatta.

Kansainvälisesti raviurheilun tilanne on hyvä

Vaikka Suomessa hevosurheilun suosio on kääntynyt laskuun, kansainvälisesti tilanne on vielä erinomainen. Tämä johtuu pääosin siitä, että ulkomailla ravikilpailuihin on laitettavissa enemmän resursseja. Monet suomalaiset raviurheilijat lähtevätkin kisaamaan Eurooppaan, sillä siellä ammattimaista toimintaa on helpompaa ylläpitää.

Euroopassa on paljon sellaisia yksityishenkilöitä, jotka tukevat hevosurheilua omilla varoillaan. Tällainen järjestelmä puuttuu Suomesta, mikä vaikeuttaa varsinkin aloittelevia harrastajia, sillä hevosurheilun kustannukset ovat monille liian korkeat.

Kansainväliset kilpailut saavat näkyvyyttä hyvin myös televisiolähetysten ja striimien muodossa. Kisoja seurataan useista eri lähteistä, ja kaikki katsojat pääsevät nauttimaan huipputason raviurheilusta. Suomessa ravikilpailut eivät saa samanlaista näkyvyyttä mediassa, mikä vähentää potentiaalisten katsojien määrää.

 

Kuvituskuvat: Pixabay

 

Author Image
Toimitus