Kuva2_maisahyttinen

Ratsuhevosten rasitusvammat, osa 2/2

Eläinlääkäri Maria Pyykönen luennoi alkuvuodesta Lahdessa, Koulutuskeskus Salpauksen tiloissa. Aiheena oli monipuolisesti ratsuhevosen rasitusvammat sekä kuntoutus. Paikan päälle oli saapunut runsaasti kiinnostuneita kuulijoita. Pyykönen työskentelee Hevosklinikka Orivetilla ja on työnsä ohella myös GP-tason kouluratsastaja sekä lajivalmentaja.

Juttusarjan ensimmäisessä osassa kävimme läpi jalkojen vammoja, kuten jänneongelmia sekä kinnerpattivaivoja. Tässä jälkimmäisessä osassa aiheena ovat kavioihin ja muualle hevosen kehoon syntyvät vammat.

Mysteerinen sädeluuontuma

Nykyään kaikkia sädeluun alueen kiputiloja kutsutaan yleisesti sädeluuontumaksi. Vaurioitunut alue voi olla sädeluu, ligamentit sen ympärillä, sädeluun limapussi tai syvä koukistajajänteen pää, joka kiinnittyy kavioluuhun. Vaurio on lähes aina etujaloissa. Oireena on epämääräinen ja vaihteleva ontuminen, monesti vain kaarteissa. Ontuma myös saattaa kadota ja sitten yllättäen taas palata. Hevonen saattaa lepuuttaa etujalkoja normaalia useammin. Vamman syntymekanismista ei olla täysin varmoja, mutta todennäköisesti perinnölliset tekijät ovat isossa roolissa. Lisäksi kavion rakenne vaikuttaa. Matalakantaisissa, levinneissä kavioissa riski saada vamma on suurempi, sillä painetta kertyy enemmän ja koukistajajänne on kovassa venytyksessä.

Sädeluuontuman diagnoosi on hankala tehdä, sillä monesti ontuma ei voimistu taivutustesteissä. Joskus röntgen ei riitä, vaan vaurio nähdään vasta magneettikuvissa. Hoidossa tärkeintä on hyvä ja säännöllinen kengitys. Akuutin vaiheen jälkeen hevosta tulee liikuttaa hyvillä pohjilla, ei liian kovalla. Ratsastuksessa on huomioitava, että etujaloilta saisi painoa pois. Kokoamisia, eikä pieniä kaarteita tai tiukkoja käännöksiä.

Luuruhje sekä ödeema

Luuruhje syntyy joko tapaturmaisesta kovasta iskusta, esimerkiksi hevosen laskeutuessa esteeltä. Tällöin oireena on akuutti ontuma yhdessä jalassa. Ödeema syntyy pitkäaikaisessa rasituksessa, kun hevosta ratsastetaan jatkuvasti samalla pohjalla ja/tai rasitus pidetään samanlaisena. Oireena näissä tapauksissa on epämääräinen ontuma, jota on vaikea paikallistaa. Luuruhjetta esiintyy paljon laukkahevosilla, mutta nykyään kasvavissa määrissä myös kouluhevosilla. Ruhjeen syntyä edesauttaa pysty ja lyhyt vuohinen, sillä silloin vuohisluu on kovassa rasituksessa ja tyypillisesti aiheuttaa pitkittäis- tai pirstalemurtuman. Ruhje tulee tyypillisesti kavio- ja ruununiveleen, sääriluun alaosaan tai kintereeseen.

Vakavissa luuruhjetapauksissa hoitona on karsinalepoa kaksi kuukautta ja sen jälkeen hevosen tulisi ulkoilla vain sairastarhassa. Joskus luu joudutaan ruuvaamaan, jotta se pysyy kasassa. Tästä jatketaan liikuntaa pikku hiljaa vaihtelevilla pohjilla. Vesikävely on hyvää treeniä, mutta sitä ei suositella tehtäväksi liian usein. Hoito kestää ruhjeen vakavuudesta riippuen 2-6 kuukautta. Ennalta ehkäisevänä liikuntana tulisi tehdä treeniä, joka sisältää niin kovaa kuin hiljaistakin vauhtia, ylä- ja alamäkiä, kovia ja pehmeitä pohjia. Vaihteleva pohja ja liikunta pitävät luuston terveenä, kun ”iskuja” tulee eri suunnista.

 

Kuva_peninapeltonen
Selän ligamenttivammoihin voi kokeilla shockwave-hoitoa.

Yleinen lihaskipu

Jokaiselle urheiluhevoselle tulee lihaskipuja jossain vaiheessa elämää, se on yleistä ja luonnollista. Jos lihaskipu on kuitenkin voimakasta ja toistuvaa, tulee siihen löytää syy ja tehdä korjaus. Kivun tunnistaa, kun lihaksisto on kosketusarka ja tiukka. Hevosen lihaksisto olisi hyvä käydä läpi päivittäin, jotta oppii tuntemaan sen muutokset lihaksistossa. Terveellä hevosella lihaksisto on aristamaton, pehmeä ja kimmoisa. Yleisemmin sekundääristä kipua tulee pitkien selkälihasten ja lantion alueelle, esimerkiksi epäsopivasta satulasta, takajalkojen kiputiloista, liian suuresta kokoamisasteesta tai isoista esteistä ja vaikeista tehtävistä. Akuutit lihasvenähdykset ja -repeämät tulevat tapaturmaisesti, esimerkiksi hevosen kaatuessa.

Hoitona voi kokeilla ensin vain lepoa, mutta hevonen saattaa tarvita myös tulehduskipulääkettä. Kipua vähentävää geeliä voi levittää kipualueelle. Normaaliin treeniin palataan asteittain, mutta vasta, kun lihas on kunnolla ehtinyt parantumaan. Ennalta ehkäisynä pidetään hevoselle sopivaa treeniä. Ei liikaa rankkoja harjoituksia, joiden välissä hevonen ei ehdi palautua. Tarpeen vaatiessa palautumisjaksoja voi pitää 5-6 viikon välein. Satula on pitäisi tarkistaa vähintään vuoden välein, mieluusti puolen vuoden välein. Nuorilla hevosilla selkä voi muuttua sitäkin nopeammin.

SI-alueen kiputilat sekä tulehdukset

SI tulee sanasta sacroiliac region. Puhekielessä SI-nivel, joka ei varsinaisesti ole nivel, vaan rustoliitos. Tämän liitoksen varassa lepää koko ranka kiinni lantiossa ja siksi se on erittäin suuressa roolissa, jotta hevonen pysyy terveenä. Toinen helposti kipeytyvä kohta on LS, eli limbosakraalinivel. Kyseessä oleva ristiluun ja lannerangan liitoskohta on rangan liikkuvin paikka, josta hevonen kääntää takaosan alleen. Näiden lisäksi lantion alueella kulkee isoja ligamentteja, jotka vaikuttavat suuresti takapään toimintaan. Jos tälle alueelle tulee kiputila, oireena on lanneselän toistuva kireys, lihasten surkastuminen selässä, vinous, liikkumishaluttomuus tai hevonen voi alkaa kieltää esteille sekä vältellä peräänantoa. Monesti tämä johtaa jäykkyyteen sekä krooniseen ontumaan. Useimmiten myös takapolvet ja kintereet kipeytyvät.

SI-niveltä voi tutkia vain peräsuolen kautta ja hoitona toimii kortisoni-injektio ultraääniohjauksessa. Tämä ei ole välttämättä kovinkaan tehokasta ja voi vaatia useamman pistoksen. Ligamenttivammoihin voi kokeilla shockwave-hoitoa. Tärkein ja ratkaisevin tekijä toipumisessa on liikunta. Ensin kävelyä 1-2 viikkoa, mieluiten maastakäsin. Selästä tehdään loivia väistöjä ja avotaivutusta, jotta liikkuvuutta saadaan lantion alueelle. Kahden viikon jälkeen lisätään pikkuhiljaa ravia ja laukkaa, mutta ei kokoamista seuraavaan 4-6 viikkoon. Hevosta pyritään ratsastamaan matalassa muodossa, selkä ylhäällä ja tasaisesti paino kaikille neljälle jalalle. Hoitomuotona ei kannata käyttää vesikävelyä, ei välttämättä edes parantumisen jälkeen. Tämä vaatii huomattavan paljon liikkuvuutta lantion alueelle.

Selkä- ja ligamenttivauriot

Hevosen atlasnikamasta kohti lantiota kulkee ”selkä- ja niskajänne”, joka toimii leveänä tukirakenteena hevosen rungossa. Tämä on hyvin kestävä ja vauriot syntyvät siihen vain pitkäaikaisessa rasituksessa. Tapaturman sattuessa tukirakenne saattaa repeytyä, mutta se vaatii jo isomman voiman. Tyypillisin sijainti näille vaurioille on satulan alla ja usein nuorilla hevosilla, jotka ovat joutuneet kokoamaan liian aikaisin ja liian pitkiä aikoja kerrallaan. Epäsopiva satula on myös usein syypää selän vaurioihin.

Ligamenttivaurioissa oireena on hevosen tyytymättömyys kulkea peräänannossa, ohjien kiskominen sekä kuolaimen narskuttaminen. Selkälihaksisto ei välttämättä ole ainakaan aluksi paineluarka. Näkyviä vammoja ei synny. Diagnoosi tehdään ultraäänitutkimuksella ja usein toipumisaika on pitkä, kolmesta kuukaudesta jopa vuoteen. Jotta selkä pääsee paranemaan, vammakohtaa ei saa rasittaa. Useimmiten tämä tarkoittaa täysin ratsastusvapaata aikaa. Täyslepoa ei kuitenkaan suositella, vaan hevosta pidetään kevyesti liikkeessä maastakäsin työskentelyllä tai juoksuttamalla ilman apuohjia. Hoitona voi kokeilla shockwave- ja laserterapiaa.

Lopuksi vielä muistilista, miten hevosen kanssa kannattaa toimia, jotta voi ennalta ehkäistä vammojen syntyä:

  • Käy hevonen läpi päivittäin
  • Tarkkaile liikkumista
  • Verryttele huolella
  • Tee välikäyntejä, tämä edesauttaa veren kiertämistä lihaksiin ja lihasten hapensaantia
  • Pidä huoli palautumisjaksoista
  • Seuraa hevosen terveydentilaa säännöllisesti
  • Hammasongelmat voivat ilmetä epätasaisuutena ja pään viskomisena
  • Mahahaava sekä muut suolistotulehduksen oireet vaikuttavat myös ratsastettavuuteen

 

Teksti: Alex Muurinen, kuvat: Maisa Hyttinen, Penina Peltonen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry työkalupalkkiin