home Artikkelit, Terveys ja hyvinvointi Ratsuhevosten rasitusvammat, osa 1/2

Ratsuhevosten rasitusvammat, osa 1/2

Eläinlääkäri Maria Pyykönen luennoi alkuvuodesta Lahdessa, Koulutuskeskus Salpauksen tiloissa. Aiheena oli monipuolisesti ratsuhevosen rasitusvammat sekä kuntoutus. Paikan päälle oli saapunut runsaasti kiinnostuneita kuulijoita. Pyykönen työskentelee Hevosklinikka Orivetilla ja on työnsä ohella myös GP-tason kouluratsastaja sekä lajivalmentaja.

Ratsuhevosten rasitusvammat syntyvät pikkuhiljaa, kun kudokseen kohdistuu päivittäin samanlaista toistuvaa rasitusta. Jänteen repeillessä syntyy mikrovaurioita ja lopulta se voi jopa katketa. Kun hevosta kuormitetaan liikaa ja palautusjaksot ovat liian lyhyitä, mikrovauriot eivät ehdi liikutuksen välissä parantua, vaan vaurio jatkaa pahenemista. Rasitusvamma voi sattua myös tapaturmaisesti, kun esimerkiksi liikutuksen jälkeen väsynyt hevonen kompastuu ja astuu oman jalkansa päälle.

 

Jänne- ja hankosidevammat

Polven alla olevat jänteet ja hankoside ottavat usein iskuja vastaan. Näiden alueiden vammat ovatkin tyypillisimpiä. Tämä moniulotteinen alue koostuu useasta osasta. Pinnallinen koukistajajänne on suurin riski vammalle, sillä sijainti kaikista pinnallisin. Syväkoukistajajänne taas ulottuu syvälle kavion sisälle kavioluuhun asti ja se on vaikea nähdä ultraäänikuvassa. Hankositeen yläosa on puikkoluiden välissä. Se ei mahdu turpoamaan, eikä näy kuvissa helposti. Ojentajajänne on hyvin suojassa ja vammautuu harvoin kevyen rasituksensa vuoksi.

 

Turvotus vaihtelee vamman mukaan

Usein rasitusperäisissä jännevammoissa oireet huomataan jo ajoissa ja näin estetään isoimmat vauriot. Hevonen ei välttämättä onnu, mutta oireina voivat olla turvotus, taipumishaluttomuus ja tuntuman epätasaisuus. Hankosidevamma ilmenee kokoomis- ja väistämishaluttomuutena. Kun jänne pettää, alkaa voimakas turvotus, kuumotus ja ontuminen. Vamman uusiutuessa vaurio iskee usein vanhan vamman viereen, koska arpikudos on erittäin vahvaa.

Turvotus poikkeaa yleensä vamman laadun ja sijainnin suhteen. Turvotusta ei kuitenkaan aina välttämättä ole. Koukistajajänteen turvotus on usein jännealueen takapuolella tai sen ympärillä, syväkoukistajajänne taas heti etupolven alapuolella jalan sisäsyrjällä. Ojentajajänteessä turvotus on säären etupinnalla. Hankoside ei välttämättä oireile, mutta jos näin käy, niin yleisimmin sen haarassa tai yläkiinnityskohdassa. Vennot vuohiset ja suora kinner altistavat hankosidevammoille. Kouluhevosilla useimmiten takasissa, estehevosilla etusissa.

 

1maisah_hankositeen_alahaaran_lievä_vaurio
Kuvassa hankositeen alahaaran lievä vaurio.

Nopea reagointi auttaa

Jännevammoissa tärkeintä on nopea reagointi ensioireiden jälkeen, jottei vamma pahene. Tehokkain hoito on kylmääminen muutaman kerran päivässä, jotta turvotus laskee sekä tulehduskipulääke. Jänteen ympärille voi pyörittää tukisiteen, joka estää laajemman turvotuksen syntyä. Hevosen pitäisi olla mahdollisimman levossa ja pitää sairastarhassa tai karsinassa vähintään akuutin vaiheen ajan. Jänteen kuvaus tapahtuu uudestaan parin viikon jälkeen, kun pahin turvotus on laskenut ja alueen vaurion näkee ultrassa paremmin. Hankalimmissa tapauksissa voi kokeilla shockwave- tai laserhoitoa tai verihiutaleplasmahoitoa. Parantumisvaihe kestää vaihtelevasti kuukaudesta jopa vuoteen.

Lääkärin luvalla aloitetaan hevosen taluttelu ja sen tulisi tapahtua kovahkolla, tasaisella pitävällä pohjalla. Upottava pohja on myrkkyä jänteille. Hallittu liike ja tärähtely vahvistaa jännettä. Akuutin vaiheen jälkeen hevosta voi liikuttaa ratsain hyvin hallitusti. Ei väistöjä, kokoamista tai käännöksiä. Myöskään lumihankea tai vesikävelyä ei suositella, sillä nämä ovat hyvin rankkoja liikutusmuotoja. Turvotusta tulee tarkkailla ja jatkaa kylmäämistä, vaikka jalka ei olisikaan enää turvonnut. Jalan ei tulisi olla liikutuksen jälkeen turvonnut ja/tai lämmin. Jos näin kuitenkin on, liikunta kannattaa laittaa tauolle tai ainakin keventää sitä.

 

Niveltulehdus alkaa lievänä ontumisena

Toisin kuin useimmat tulehdukset, niveltulehdus on rasitusperäinen, eikä lähtöisin bakteerista. Tämä on nivelen sisäinen tulehdus- ja kiputila, jossa rasitus johtaa tulehdusreaktioon. Nivelnesteestä tulee vetisempää ja sen määrä lisääntyy. Yleisimmät syyt ovat virheellisestä liikkumistavasta, kengityksestä, epäsopivasta satulasta, huonosta pohjasta ja/tai vinosta ratsastajasta. Terveeseen niveleen ei synny tulehdusta.

Oireina on alkuun ontuma, monesti vain lievänä. Usein hevonen voi tuntua vain epätasaiselta. Hevosella on kokoomishaluttomuutta ja puree kiinni toiseen ohjaan. Nivel voi olla täyttynyt ja hevonen ei halua laskea painoa sille puolelle. Jännetupen turvotus on yleistä ja harvoin vakavaa, varsinkaan pehmeä turvotus. Nuorilla hevosilla tätä ei tulisi kuitenkaan esiintyä.

Aina ei ole tarvetta nivelen sisäiselle hoidolle, mutta voimakkaissa tapauksissa lievittävä lääkitys on hyväksi. Lihaksen- ja suonensisäiset injektiot toimivat osalle, mutta on huomioitava, että lääke vaikuttaa koko elimistöön. Hoidon lisäksi on yhtä tärkeää selvittää syyt ja korjata ne, muuten tulehdus uusiutuu pian. Pitkäaikainen tulehdus johtaa nivelruston rappeutumiseen ja nivelrikkoon. Nivelruston muutokset myös ylläpitävät jatkuvaa niveltulehdusta.

Hokit kipeyttävät niveliä ja usein niveltulehdukset iskevätkin hokkiaikaan. Mitä pienemmät hokit, sen parempi. Matalat hokit tulisi laittaa vähintään varvasosalle. Pahin tilanne syntyy pitkistä hokeista, nurmipohjalla ja suuressa vauhdissa. Liikutus aloitetaan käynnissä ja normaaliin liikuntaan palataan usein kuukaudessa. Aluksi vältetään voltteja, väistöjä ja kokoamista. Hevosen kannattaa antaa kulkea parhaaksi tuntemallaan tavalla, eli hevosta ei lähdetä sitomaan tiettyyn muotoon. Pitkittyessään niveltulehdus johtaa nivelrikkomuutoksiin. Ensin syntyy nivelruston vaurioituminen ja sitä kautta rustonalaisen luun muutokset.

 

koukistajajänne_kuva_maisa_hyttinen
Koukistajajänne ultraäänikuvassa.

Kinnerpatti ilmenee haluttomuutena

Tyypillisin rustonalainen luun muutos on ratsuhevosilla kinnerpatti, jossa alimmat nivelraot oireilevat. Joillakin hevosilla raot luutuvat kokonaan, jolloin vamma on kivuton. Kinnerpatti ei aina ole rasitusperäinen, perinnölliset tekijät.

Kinnerpatti näkyy hevosen haluttomuutena koota ratsastettaessa ja se on jäykkä takajaloistaan. Varvas saattaa laahata ja hevonen ravaa tai laukkaa ns. suorin jaloin. Hevonen ei välttämättä onnu selkeästi yhtä tiettyä jalkaa. Se on haluton tekemään esimerkiksi laukannostoja, protestoi potkimalla takajaloilla.

Akuutissa vaiheessa nivelensisäinen kortisonihoito on tarpeen. Säännöllinen liikunta on tärkeää alusta lähtien. Tarvittaessa hoito aloitetaan kävelyttämällä tulehduskipulääkkeen tukemana. Paikallaan olo on pahinta, sillä hevosen nivelet jäykistyvät. Jatkossa ratsastuksessa on huomioitava huolellinen verryttely. Väistöjä, kohtalaista kokoamista. Jatkohoitona joillakin toimii suonensisäisesti annettuna Tildren tai muu vastaava lääke, jossa on huomioitava varoaika. Lääkkeen vaikuttava aine vaikuttaa suoraan luun kiderakenteeseen ja hidastaa luuta hajottavien osteoklastien toimintaa.

 

Tämä artikkeli julkaistu alunperin Hevoslehti Riden nrossa 3/19. Osa 2/2 on julkaistu Riden syysnumerossa.

 

Teksti: Alex Muurinen, kuvat: Maisa Hyttinen, Penina Peltonen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *