Rakkaudesta raviurheiluun

Rakkaudesta raviurheiluun

Jarmo Villanen on 40-vuotias  Tervakoskelta kotoisin oleva  raviharrastaja . Hän  tosin kiinnostui  hevosista  vasta noin kymmenisen  vuotta sitten, jonka jälkeen hänen uralleen  on  mahtunut  epäonnen hetkiä  loukkaantumisten  takia, mutta kaiken vastapainoksi on hän myös päässyt itkemään onnesta.  Millainen on  Jarmon tarina, ja miltä tuntuu vuodattaa onnenkyyneleitä oman hevosen takia?

 

HEVOSIA PELKÄÄVÄSTÄ SÄHKÖASENTAJASTA RAVIMIEHEKSI

Villasta ei nuorena kiinnostanut  hevoset  läheskään niinkään  paljon, mitä hänen isäänsä  Tapani Villasta. Hänellä oli hevospelko ja vaikka  heidän perheellään  oli ollut kotona hevosia  lähes  koko Jarmon lapsuuden ajan,  eivät  ravihevoset  vielä  silloin vieneet Villasta täysin mukanaan.  Jarmo  siitäkin huolimatta toimi  kuitenkin  apupoikana  isänsä mukana  raveissa.

Villainen oli noin  15-vuotias, kun hänen vanhempansa erosivat. Myöhemmin  sen jälkeen  Villasen äidille tuli suomenhevonen, mikä  sattui tarvitsemaan liikuttajaa.  Aluksi Jarmoa kauhistutti ajatus ajamisesta, mutta äidilleen ei hän sitä kehdannut myöntää.

Villasen  saadessa varmuutta hevoseen,  alkoi  pelko muuttua kiinnostukseksi. Lopulta  ravurit  veivät Jarmon  mennessään,  tosin vasta 30 ikävuoden jälkeen.  Silloin  hän hankki  hevosajoluvan  sekä  valmentajalisenssin.  Nykyisin hän on päässyt ohjastamaan hevostaan  Suomen huippuohjastajia vastaan,  jota  Jarmo  kuvaili  upeaksi  kokemukseksi.

– Nyt kymmenessä vuodessa  olen päässyt ohjastamaan lähdöissä, joita yleensä katsoin  vain  telkkarista. Hienointa tässä lajissa on sen haastavuus, koska  et voi koskaan osata kaikkea, Villanen hehkuttaa.

 

AIKA OMAAN HEVOSEEN? 

Opeteltuaan perusasiat, Villanen hankki ensimmäisen hevosensa  Primeval  Sagan. Tamma ei Villasen mukaan tuonut valmentajalleen suurempaa  menestystä, mutta se opetti

IMG_0084-1024x683

Jarmoa  sitäkin  enemmän.  Villanen  kuvaili tammaansa haastavaksi, mutta valmiiksi kilpahevoseksi. Hän ajoi sillä noin 50 starttia, joista kertyi Jarmolle  tarpeeksi kokemusta tulevaisuutta  varten.

Primeval  Sagan  kilpauran lopussa Jarmon isän oma kasvatti Beatboxer, eli Paavo, tuli myös kuvioihin. Varsa oli jo Jarmolle ennestään tuttu, joten hän teki isälleen tarjouksen varsasta.  Näin alkoi Jarmon ja Paavon yhteinen taival.

– Kävin katsomassa Paavoa sinä päivänä, kun se oli syntynyt. Ensimmäisen kerran,  kun näin Paavon, se potkaisi tuplakaviolla. Ajattelin, että tässäpä on ärhäkkä tapaus, Jarmo muistelee.

 

KIVINEN TIE VERMON VALLOITTAJAKSI  

Beatboxer on nykyisin 8-vuotias lämminveriruuna. Sen raviuralle on mahtunut  45  starttia, joista 21 ovat päätyneet kolmen parhaan joukkoon.  Menestys  ei ole tullut  kuitenkaan  helpolla, sillä heidän yhteiselle matkalleen on sattunut myös epäonnea.

Paavo on loukkaantunut kolme kertaa  ja niistä viimeisin  oli  kaikista  vakavin.  Vuonna 2016 helmikuisen voiton jälkeen  Paavo loukkasi tarhassa riehumalla oikean takajalkansa. Sen  paranemisennuste oli todella  huono, jonka takia koko Paavon  ura ravihevosena oli  vaakalaudalla.

– Silloin olin tosi surullinen, mietin että loppuuko  ura  nyt tähän.  Päätin  kuitenkin  yrittää parhaani mukaan kuntouttaa  Paavon  ja se  myös  kannatti! Sain hevoseni takaisin entistä parempana.  Loukkaantuneesta jalasta löytyi  röntgenkuvissa myös  irtopala, joka oli vaivannut hevosta koko ajan. Parantumisen jälkeen oli aika pistää hevonen taas valjaisiin. Ensimmäisen  lenkin  jälkeen Villanen soitti  iloiten etävalmentajalleen Paavo Reposelle, että nyt on mahdollisuus saada hevonen takaisin radoille entistä  ehompana.

 

IMG_0249-1024x642

 

 

Lue koko artikkeli Riders Magazinen talvinumerosta!

 

 

Teksti ja kuvat: Katri Vesala / Kylmäverinen unelma -blogi

 

Author Image
Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *