Para- ja kouluratsastuksen SM-tuloksia Hyvinkään Hyyppärästä

Para- ja kouluratsastuksen SM-tuloksia Hyvinkään Hyyppärästä

Tuoreet pararatsastuksen Suomen mestarit Jessica Kerttunen ja Westside hallitsivat Hyvinkäällä Hyyppärässä. Molempien osakilpailujen voitto toi ratsukolle kultaa, kertoo SRL:n tiedote. – Vihdoinkin neljän vuoden työ tuotti tulosta. Toivottavasti yhteistyö Weskun kanssa huipentuu ensi vuonna MM-kilpailuihin.

Pararatsukko Jessica Kerttunen ja Westside ratsastivat sekä perjantaina että lauantaina kilpailujen parhaat suoritukset. Perjantain ja lauantain yhteistulokseksi kertyi hienot 141.915 pistettä. Tällä tuloksella järvenpääläinen Kerttunen, 24 ja Westside ovat vuoden 2021 Suomen mestarit. Edellisen kerran Kerttunen on voittanut Suomen mestaruuden vuonna 2015 nyt jo eläkepäiviä viettävän Ladykillerin kanssa.

– Wau! Oloni on sanaton. Westside on ollut minulla nyt neljä vuotta ja etenkin viime vuoden aikana olemme harjoitelleet yhdessä todella paljon. Tähtäsimme jo Tokion olympialaisiin, mutta paikkaa sinne ei auennut. Tämä tuntuu aivan yhtä hienolta. Tämä on kuin minun Tokioni! Kerttunen iloitsee. Päätavoitteena parilla ovat ensi vuoden MM-kilpailut. – MM-kilpailut olisivat mahtava päätös nyt 18-vuotiaan Weskun uralle.

Parhaillaan Kerttunen etsii seuraajaa Westsidelle. – Sopivaa ei ole vielä löytynyt, voisipa Weskun kloonata!’

Mitaleista käytiin kovaa kamppailua. Hopealle ratsasti vaasalainen Sanna Koskiluhta ratsullaan Liptona III pistein 136.3 ja pronssin kilpailuissa vei oululainen Laura Kangasniemi ja Finnman pistein 135.1. Nuori Kangasniemi lähti lauantain finaaliin neljänneltä tilalta ja nousi pronssille ratsastettuaan hienosti finaalissa pisteet 69.167.

Ponit-1-osakilpailu-Koulu-SM-2021-Kuva-SRL-Mirella-Ruotsalainen


Roosa Salo ja Sir Maximus Welshwarrior juhlivat ponien Suomen mestaruutta Hyvinkäällä

Poniratsukko Roosa Salo ja Sir Maximus Welshwarrior ratsasti lauantaina Hyvinkäällä kirkkaasti kouluratsastuksen Suomen mestareiksi. He keräsivät kahden päivän aikana yhteensä 144.8 pistettä ja voittivat tällä kultaa. Hopean nappasi Pinja Salmela ja Reitland’s Du nur Du B pistein 137.5 ja pronssille ratsasti Iida-Maria Koponen ja Caramba 90 RP pistein 136.0.

– Kaikki meni ihan suunnitelmien mukaan. Pystyttiin parantamaan vielä eilisestä, iloitsee kirkkaasti kultaan ratsastanut raumalainen Salo. – Sir Maximus Welshwarrior tsemppasi todella hyvin. Se on tarkka poni, joka tykkää miellyttää ratsastajaansa. Vaikka löytyy siltä pilkettä silmäkulmastakin.

Yhteistä taivalta ratsukolle on kertynyt neljä vuotta. Pari on myös vuoden 2020 Suomen mestari ja uusi nyt mestaruutensa. – Äiti löysi ponin Facebookista läheltä meitä. Ensin me harrastimme esteratsastusta, mutta äiti pakotti minut kouluvalmennuksiin. Maxista kuoriutui lahjakkaampi kouluratsastuksessa, jolloin minäkin hurahdin lajiin.

– Loin ehkä itselleni turhia paineita Suomen mestaruuskilpailuiden suhteen, joka maksoi meille muutaman virheen. Kulta olisi ollut kiva näin vikana ponivuonna, pohtii siilinjärveläinen Salmela, vaikka kyllä hopeakin taitaa hymyilyttää. Pinja Salmela, 16 on voittanut Reitland’s Du nur Du B :n kanssa Suomen mestaruuden vuosina 2018 ja 2019.

Salmela kertoo olleensa pitkään poissa tallilta koronan vuoksi, eikä päässyt Euroopan mestaruuksissa tämän vuoksi starttaamaan. Nyt suunniteltavaksi jää se, mihin viimeistä poni vuottaan ratsastava Salmela ensi vuonna suuntaa.

Pronssille nousi vasta 13-vuotias Iida-Maria Koponen ja Caramba. Ratsukko oli ensimmäisen osakilpailun jälkeen neljäs. – Cara on todella herkkä poni ja oma jännittämiseni heijastui siihen eilen. Ratsastimme kuitenkin eilen todella hyvin, vaikka tavoitteena oli vain kokemuksen kerryttäminen, porvoolainen Koponen kertoo. – Valmentajani Sara Maattola-Lindholm sanoi minulle eilen radan jälkeen, että meillä on mahdollisuus pronssiin lauantaina. Aloin itsekin uskoa siihen ja tässä sitä nyt ollaan, virnistää Koponen.

Koposella on vielä kolme ponivuotta jäljellä, joten hienoa nähdä, pääseekö ratsukko tulevaisuudessa kirkastamaan mitaliansa.

 

Kuvat: SRL / Mirella Ruotsalainen

 

Author Image
Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *