Reportaasi Riosta: Olympialaiset omin silmin

Reportaasi Riosta: Olympialaiset omin silmin

BRASILIAN PÄÄKAUPUNKI, Rio de Janeiro, isännöi tämän vuoden elokuussa järjestettyjä kesäolympialaisia. Kilpailut olivat järjestyksessään 28. kesäolympialaiset ja ensimmäiset Etelä-Amerikan mantereella. 14 -vuotias hevosbloggaaja Ava Hällström oli perheensä kanssa paikan päällä seuraamassa urheilusuorituksia mm. Centro Olímpico de Hipismon ratsastusstadionilla. Näin massiivisessa urheilutapahtumassa riitti paljon nähtävää ja koettavaa! Tässä Avan raportti Rion matkalta:


 

Olympialaisten ratsastusosuus huipentui esteratsastuksen finaaliin. Finaali ratsastettiin armeija-alueella sijaitsevalla stadionilla, Deodorossa. Deodoroon pääsi kätevimmin junalla, matka keskusasemalta Deodoroon kesti noin puoli tuntia.  Junamatkat olivat todella mielenkiintoisia, sillä junissa liikkui paljon kaupustelijoita, jotka myivät matkustajille lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä – paahdetuista pähkinöistä tiskirätteihin ja suklaapatukoista sadetakkeihin.

Heti juna-asemalta pääsi hyvin opastetulle reitille kisapaikan suuntaan. Kenenkään ei tarvinnut juuri tehdä muuta, kuin kävellä muiden mukana. Ihmismassa valui tasaisena virtana kohti stadionia. Perillä piti kuitenkin jonottaa. Ensin tarkastettiin pääsyliput, jonka jälkeen kaikki ne, joilla oli laukkuja mukana, menivät turvatarkastukseen. Turvajärjestelyt olivat huippuluokkaa; sen lisäksi, että jokaisessa kadunkulmassa oli poliiseja tai armeijan ratsuväkeä, myös turvatarkastukset metallinpaljastimineen ja läpivalaisuineen olivat kuin lentokentällä. Turvatarkastuksen läpäisyn jälkeen piti vain löytää oikea katsomo, ennen kuin pääsi nauttimaan itse kilpailusta. Katsomossa sai päättää istumapaikan melko vapaasti, kunhan pysyi oikealla puolella stadionia. Voisi kyllä sanoa, ettei katsomossa ollut yhtään huonoa istupaikkaa! Joka puolelta näki kaiken, mitä kentällä tapahtui.

Kilpailu kesti yli viisi tuntia, sillä ensin käytiin peruskierros, jonka 20 parasta pääsivät toiselle kierrokselle. Toiselta kierrokselta virhepisteittä ratsastaneet pääsivät taas uusintaan. Tällä kertaa uusintaradalla starttasi vain kuusi ratsukkoa. Yleisö näki vain kaksi nollarataa, Ruotsin Peder Fredricksonin ja Iso-Britanniaa edustavan Nick Skeltonin suoritukset. Skeltonin aika oli parempi, joten hän oli se, joka sai kultamitalin kaulaansa. 58 -vuotias Skelton toi briteille maan ensimmäisen henkilökohtaisen kultamitalin lajista, ollen samalla kaikkien aikojen vanhin esteratsastuksen olympiavoittaja. Ottaen huomioon, että hän on vähän aikaa sitten toipunut vakavasta onnettomuudesta, oli suoritus kertakaikkiaan uskomaton! Hopealle ratsasti näin ollen Ruotsin Peder Fredricson, pronssia tuli kanadalaiselle Eric Lamazelle, joka sai uusinnassa yhden pudotuksen. Jos tätä virhettä ei olisi tullut, olisi Lamaze saanut juhlia kultamitalia. Hänen aikansa oli nopeampi, kuin Skeltonin. Yksi puomi ratkaisi siis vuoden 2016 esteratsastuksen olympiavoittajan.

 

rio2
Modernin viisiottelun ratsastuskokeessa vasta kahden satulasta suistumisen jälkeen suoritus hylätään.

 

Hevosia näkyi myös muissa lajeissa kilpakentillä, kuin vain tutuissa kilparatsastuksen muodoissa. Kyseessä on modernin viisiottelun ratsastuskoe, joka on herättänyt myös suomalaisissa hevosharrastajissa hämmennystä ja hilpeyttä. Modernissa viisiottelussa arpa ratkaisee kunkin ratsastajan hevosen, joten ratsastaminen vieraalla hevosella tuo kisaan oman jännityksensä. Kilpailija saa tutustua ratsuunsa vain 20 min ajan, jonka jälkeen ratsukon tulee selvittää 12 esteen rada. Ratsastus on viisiottelun kolmas laji, uinnin ja miekkailun jälkeen. Ratsastuskokeella ei voiteta kilpailua, mutta sillä on kuitenkin paljon merkitystä, sillä ratsastuksen jälkeen on jäljellä enää juoksuammunta. Jokaisesti lajiosuudesta saadaan pisteitä ja korkeimman pistemäärän saanut urheilija lähtee ensimmäisenä 3.2 km mittaiselle juoksuosuudelle. Juoksemisen lomassa pitää aina pysähtyä ampumaan laserpistoolilla. Urheilijan täytyy osua tauluun viisi kertaa, ennen kuin hän saa jatkaa juoksua. Ensimmäinen maaliin saapuva on voittaja. Tämä laji on suhteellisen katsojaystävällinen, sillä johtava urheilija erottuu selvästi joukosta. Ammuntaosuudet sekoittavat nopeasti pakkaa ja urheilijoiden hermot ovat varmasti koetuksella. Hutilaukauksiin ei ole varaa.

Ratsastuskokeesta voi saada maksimissaan 300 pistettä. Jokaisesta pudotuksesta, kiellosta, satulasta suistumisesta, yliaikasekunnista tai oman tiensä leikkaamisesta tulee virhepisteitä, jotka vähennetään 300 pisteestä. Ja kyllä – luit oikein! Satulasta suistumisesta tulee virhepisteitä, putoamisen jälkeen saa nimittäin jatkaa suoritusta! Aikaa ei kuitenkaan pysäytetä, joten yliaikavirheitä tulee varmasti. Satulasta suistumisia nähtiin kilpailuissa useita, kuin myös yrityksiä saada hevonen mahdollisimman nopeasti kiinni suorituksen jatkamiseksi. Aivan loputtomasti ei ole varaa tipahdella, mutta vasta kahden satulasta suistumisen jälkeen suoritus hylätään. Kieltoja saa tulla neljä, ennenkuin suoritus hylätään. Eräs modernin viisiottelun sääntöerikoisuus ”tavalliseen” esteratsastukseen verrattuna on sekin, että jos hevonen kieltää samalle esteelle kaksi kertaa, kyseistä estettä ei tarvitse hypätä. Voi vain jatkaa seuraavalle esteelle.

 

rio
Turistien suosimalla Kristus -patsaalla ja Sokeritoppavuorella oli mittavat turvajärjestelyt.

 

Yksi asia kisajärjestelyissä ei toiminut kovinkaan hyvin. Kilpailualueelle ei saanut viedä omia juomia, eikä ruokaa mukaan, vaikkei alueen juoma- ja ruokahuoltokaan oikein pelannut. Ihmiset jonottivat 30 asteen helteessä vettä ja limsaa. Taisipa jossain kohtaa hampurilaisjonossakin syntyä pientä käsirysyä, kun nälkäisillä ihmisillä meni hermot odotteluun – tai ehkä siihen, että 45 minuutin odottelun jälkeen saikin kuulla, että pizzaa ei enää ole saatavilla. Olikin outoa, että Brasiliassa oli joka paikassa runsaasti syötävää ja juotavaa, mutta kisapaikalla piti tyytyä sisältä jäisiin valmishampurilaisiin ja hodareihin. Missä olivat kaikki lihavartaiden, wokkien ja hedelmämehujen myyjät?! Luulisi, että tässä olisi ollut olympialaisten paras business!

Vaikka Riosta puhutaan vaarallisena kaupunkina, olympialaisten aikaan poliisiautoja näkyi joka kulmalla. Punaisia valoja vilkuteltiin, aivan kuin ilmoittaakseen kaikille, että katsokaa, me olemme paikalla, täällä… ja täällä… ja täälläkin! Paikalliset sanoivat, ettei Riossa ole varmaan ikinä ollut näin turvallista. Myös kuuluisissa turistinähtävyyksissä, kuten Kristus -patsaalla ja Sokeritoppavuorella, joissa käy paljon turisteja, oli mittavat turvajärjestelyt. Urheilijoita ja heidän huoltojoukkojaan näkyi paljon. Heidät pystyi tunnistamaan helposti, sillä yhtenäisen vaatetuksen ohella melkein kaikkien kaulassa oli henkilökohrtti nimi- ja joukkuetietojen kera. Niissä urheilutapahtumissa, joissa kävin itse, oli yleisö oikein kannustavaa. Ei vain brasilialaisia, vaan myös kaikkia muitakin urheilijoita kohtaan. Esteratsastuksen ja viisiottelun ratsastuskokeen yleisöissä oli oleellinen ero siinä, että esteratsastuksen katsomossa oli selkeästi hevosihmisiä, kun taas viisiottelun yleisö ei ymmärtänyt hevosista ilmeisesti juurikaan mitään. Viisiottelun ratsastuskokeessa yleisö taputti suorituksien aikana milloin mistäkin, välillä tömisteli ja vihelteli kuin parhaassakin showesityksessä. Lopulta kuulutettiin, että yleisön pitää olla hiljaa suorituksien aikana. Esteratsastuksessa yleisö oli aivan hiirenhiljaa, kunnes ratsukko oli päässyt maaliin.

Brasiliassa on arvatenkin tyystin erilainen kulttuuri, kuin Suomessa. Ihmiset puhuivat toisilleen niin metrossa, bussissa, kuin kaupassakin, vaikka eivät tunteneet toisiaan. Muita yritettiin aina auttaa, joskus vaikka väkisin. Olimme menossa metrolla, kun jotkut paikalliset luulivat, ettemme tiedä missä pitäisi jäädä pois. Lopulta meillä oli neljä ihmistä neuvomassa, missä meidän pitää jäädä, vaikka oikeastaan tiesimme sen itse ihan hyvin. Se, että emme puhuneet mitään samaa kieltä, ei siis näyttänyt haittaavan lainkaan brasilialaisia.

Kaiken kaikkiaan matka oli erittäin antoisa. Kokemus, jonka muistaa varmasti loppuelämän ajan! Braslialaisten avuliaisuus ja ystävälliset hymyt säilyvät mielessä pitkään. Mutta samba – niin,  ei taida kuitenkaan olla minua varten. Tarvitsin korvatulpat, kun olimme viimeisenä iltana tutustumassa paikalliseen sambakoulun. Viisainta on siis pysyä ratsailla!

 

Jutun on kirjoittanut 14 -vuotias hevosbloggaaja Ava Hällström. Avan blogin (Just be brave) löydät täältä ja voit myös seurata häntä Instagramissa @justbe.brave

 

Teksti ja kuvat: Ava Hällström | Editointi: Playsson.net

Author Image
Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *