Mervi Pakola tarjoaa hevostaitoa helposti sulatettavassa paketissa

Mervi Pakola tarjoaa hevostaitoa helposti sulatettavassa paketissa

Hevosenkäsittely ja luonnolliset hevosmiestaidot kiinnostavat alan harrastajia ja ammattilaisia kasvavassa suhteessa. Hevosen luontaisen käsittelyn ei tulisi olla pelkkä trendi, vaan asia, joka opetetaan perusteina. Valitettavan usein maastakäsittely mielletään ”kukkahattutätien” puuhaksi.

Pohjois-Pohjanmaalta, Nivalasta kotoisin oleva hevostaitokouluttaja Mervi Pakola, 33, perusti Hevostaito Akatemian, jotta tietoa hevosen kouluttamisesta, käyttäytymisestä ja käsittelystä voisi levittää helposti. Tavoite on lisätä hevosen hyvinvointia ja hevosharrastuksen turvallisuutta. Koulutukseltaan Pakola on mm. tuotantotalouden insinööri, hevoshieroja, ratsastusvalmentaja, personal trainer sekä Centered Riding® -ohjaaja. – Olen käynyt paljon erilaisia koulutuksia sekä kulkenut koulu- ja lännenratsastusvalmennuksissa. Erityisen paljon olen oppinut Meeri Simulalta, jonka opissa olen ollut kohta 10 vuotta, Pakola kertoo. Hän vietti Simulan tallilla vuoden kouluttaen hevosia ja pitäen lännenratsastustunteja. – Koulutin parhaillaan kymmentä hevosta päivässä ja opin ihan valtavasti, Pakola lisää.

Hevosiin Pakola tutustui 8-vuotiaana saatuaan ensimmäisen oman poninsa. Siitä saakka hänellä on ollut aina omia hevosia. – Tutustuin hevostaitoihin alun perin Katja Vanhatalon toimesta. Sinne päädyin silloisen herkän tammani kanssa. Siitä lähti kiinnostus niin luonnollisia hevosmiestaitoja kuin lännenratsastustakin kohtaan. – Koen elämäntehtäväkseni parantaa hevosten hyvinvointia niin paljon kuin voin, antamalla tietoa eteenpäin. Hevosen käytöksen, stressitason ja turvallisuuden eteen on tehtävissä runsaasti, ihan pelkästään kouluttamalla ja järkevällä käsittelyllä. Jokainen hevosia käsittelevä on jollain tavalla hevosen kouluttaja, koska hevonen oppii aina. Siksi jokaisen olisi tärkeää tietää, miten hevonen oppii ja miten sitä motivoidaan, Pakola selventää.

Pakola kouluttaa omalla hevostilallaan HPT Hevostaitokeskuksessa Nivalassa koulu- ja lännenratsuja, nuoria hevosia, entisiä ravureita ratsuiksi sekä erilaisia ongelmahevosia. Apunaan hänellä on työntekijä ja pitkäaikainen oppilas Elina Hautala. Hierojan ammattitaidon avulla Pakola voi myös tarvittaessa auttaa hevosia lihasongelmissa sekä opastaa omistajaa kivun tunnistamisessa, paikallistamisessa ja oikean ammattilaisen valitsemisessa avuksi mahdollisiin jatkohoitoihin. – Meillä on sekä lyhytkursseja että pidempi kokonaisuus hevosten kouluttamisesta, nimeltään HPT Hevostaito-osaaja®. Kyseessä on koulutus, jonka olisin itse halunnut käydä silloin, kun kiinnostuin hevostaidoista. Sen sijaan, että tietoa tarvitsisi etsiä useista paikoista, kuten itse tein, tässä koulutuksessa on jokaiselle hevosia käsittelevälle tarvittava perustieto hevosen koulutuksesta. Se sisältää informaatiota useilta oman alansa ammattilaisilta, helposti sulatettavassa paketissa, Pakola kertoo.

 

bella1-683x1024
”Koen elämäntehtäväkseni parantaa hevosten hyvinvointia antamalla tietoa eteenpäin”, Pakola sanoo.

 

Pakolan isä, sisko ja veli ovat myös yrittäjiä. Hän itse on haaveillut yrittäjyydestä jo nuorena, mutta tehtyään ammattikorkeakoulussa laskelmia, Pakola totesi, että hevosalan yrittäjäksi ei kannata ryhtyä sen kannattamattomuuden sekä runsaan, raskaan työmäärän vuoksi. Kuinkas sitten kävikään? – Olin muutaman vuoden projekti- ja laatuinsinöörinä opiskelujen jälkeen. Hevospuolella alkoi olla asiakkaita mainostamattakin hyvin. Ajattelin, että ehkä voisin kokeilla eläisinkö rakkaalla harrastuksellani, jota olin opetellut ja harrastanut koko pienen elämäni, hän summaa. Suunnitelmiakin on jo seuraavalle viidelle vuodelle. HPT Hevostaito-osaajalle on tulossa jatkona HPT Hevostaitokouluttaja®, joka sekin on jo rekisteröity tavaramerkki. – HPT Hevostaito-osaajan käyneet ovat pitäneet koulutuksesta niin paljon, että jatkoa on toivottu. Siihen tarpeeseen vastaa HPT Hevostaito-kouluttaja®, jossa opetellaan vielä enemmän hevosten koulutusta projektihevosten avulla.

Pakolan haaveena on, että koulutuksia käyneitä löytyisi jatkossa ympäri Suomea. Tällöin hän voisi suositella kouluttajaa lähistöltä, kun sellaista kysytään tai kun Pakolaa itseään kysytään kauemmaksi kouluttamaan. – Nykyisin joudun välillä sanomaan, etten ehdi tai etten esimerkiksi välimatkan vuoksi pääse. Näin kaikki hevoset ja niiden omistajat saisivat helposti avun. – HPT Hevostaitokouluttaja® jatkokoulutuksen käyneistä olisi tarkoitus kerätä rekisteri Hevostaito Akatemian sivuille. Sieltä on jatkossa helppo löytää oman alueensa kouluttaja avuksi, hän lisää.

Yhteistyöllä saadaan aikaan enemmän. HPT Hevostaito-osaaja® -koulutuksen yksi valttikortti on yhteistyö. Hevostaito-osaajassa on Pakolan lisäksi kouluttamassa parhaat kouluttajakollegat ja oman alansa huippuammattilaiset: eläintieteilijä, eläintenkouluttaja Jenni Hakosalo, ongelmahevosten kouluttaja Mia Jurvala, Centered Riding® 2 tason ohjaaja Minni Vildén ja NLP -valmentaja Lilli Vanhatalo. – Pyrimme koulutuksissamme edistämään positiivisuutta ja yhteistyötä, jota hevosmaailmaan kaivataan lisää. Kaikilla hevosihmisillä on kuitenkin sama toive – hevosen hyvinvointi.

– Parasta tässä työssä on nähdä muutos hevosessa – muutos parempaan hevosen pään sisällä ja käytöksessä. Kun stressaantunut tai jännittynyt hevonen voi lopultakin rentoutua, kun hevonen ”hymyilee” ja on tyytyväinen itseensä tai kun hevosen omistaja saa avun joskus vuosiakin kestäneisiin ongelmiin, omistajan onnenkyyneleet, hevosen omistajan helpotuksen tunne ja jonkun asian hoksaaminen. Se tunne, kun hevonen luottaa minuun. Se, että saan tavata paljon samanhenkisiä ihmisiä. Se, että voimme viedä yhdessä hevosen hyvinvointia parempaan suuntaan. Siinä on melko paljon asioita! Pakola listaa hymyillen. – On mahtavaa, kun olen saanut runsaasti positiivista palautetta. Suuret kiitokset asiakkailleni siitä. Se on helpottanut sisäistä perfektionistiani.

– Parhaita oppilaita ovat vastaanottavaiset asiakkaat. Ne, jotka ottavat hyvin oppia vastaan ja esimerkiksi kipua epäillessäni tutkivat asian, jottei hevosen tarvitse turhaan kärsiä kivusta. Eniten harmittaa, jos näen selkeästi hevosen olevan kipeä, mutta omistaja ei ole halukas puuttumaan asiaan. Onneksi näen lähinnä ihania asiakkaita, joille hevosen hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin minullekin. Voimme yhdessä tehdä parhaamme sen eteen, Pakola summaa. Tämä artikkeli julkaistu alunperin Riders Magazinen numerossa 5/2018.

 

Lue lisää: www.hevostaitoakatemia.fi
www.hevostaitokeskus.fi

Instagram: @hevostaitoakatemia

 

HevostaitoAkatemia_logo_violetti-300x300

 

Teksti: Penina Peltonen, kuvat: Suvi Nuolioja, Tarja Kivirinta

 

Author Image
Penina Peltonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *