Löppö testaa: Islanninhevoset

Löppö testaa: Islanninhevoset

IMG_1348
Islannninhevostalli Rimurilla ratsastetaan idyllisessä maalaismaisemassa. Keskellä tallin pitäjä Johanna Jussilainen.

 

”LÖPPÖ TESTAA” -sarjan neljäs osa käsittelee islanninhevosia sekä askellajiratsastusta. Moni on päässyt issikoilla ratsastamaan, mutta todennäköisesti vain maastovaelluksen muodossa. Kävimme tutustumassa Roosan ja Jennin kanssa tölttiin sekä tähän pohjoismaiseen hevosrotuun Hauholla, Islanninhevostalli Rimurilla. Tallin toiminnasta vastaa Johanna Jussilainen, joka on Feif Trainer (taso II) ja Centered Riding-ohjaaja (taso I).

Suomessa islanninhevosia on alle 3000 yksilöä. Rimurin issikkaosaamisen juuret ovat lähtöisin vuodesta 1991, joten talli viettää tänä vuonna 25 v. juhliaan! Jussilainen itse on opettanut vuodesta 1990 lähtien ja valmistunut ratsastuksenopettajaksi vuonna 1995. Tallilla on kymmenisen islanninhevosta, jotka ovat mukana valmennus- ja vaellustoiminnassa. Rimur tarjoaa askellaji- ja istuntapainotteisia pienryhmätunteja, yksityistunteja sekä kursseja. Maassamme on islanninhevostalleja noin 60, joista valtaosa on kuitenkin vaellustalleja.

Rotuna islanninhevonen on yksi maailman vanhimmista. Islanninhevosta on jalostettu kotimaassaan miltei tuhat vuotta täysin puhtaana. Hevoset vienti Islantiin kiellettiin varhain, eikä maahan saa viedä hevosia vielä nykyisinkään. Issikka on pienikokoinen, mutta poniksi kutsuminen on etenkin rotuväen läsnäollessa kyseenalaista. Se on vahva ja monikäyttöinen ratsuhevonen. Rodun säkäkorkeus on keskimäärin noin 135 cm tienoilla. Koko voi vaihdella 120-150 cm välillä. Paksu karva ja tuuheat jouhet pitävät huolen, että rotu pärjää ulkona ympäri vuoden säässä kuin säässä.

 

IMG_1395

Issikan ”erikoisuus” on sen neli- tai viisikäyntisyys. Perusaskellajien lisäksi islanninhevosilla on kaksi omaa askellajia, töltti ja liitopassi. Jalostuksessa koetetaan välttää kolmikäyntisyyttä. Töltti on nelitahtista, jolloin jalat liikkuvat, kuten käynnissä. Töltissä ei ole liitovaihetta, vaan hevosella on vähintään yksi jalka aina maassa. Se on ratsastajalle mukava askellaji istua. Töltin tempo on muunneltavissa hieman käyntiä nopeammasta reippaan laukan vauhtiin. Passi on nopeampi ja kaksitahtinen. Siinä saman puolen jalat käyvät maassa samaa aikaa. Välissä on selkeä liitovaihe.

Roosan ja Jennin tunnilla käytiin läpi perusaskellajit ja tytöt pääsivät myös testaamaan tölttiä. Rimurin Johanna Jussilainen ohjasi selkeästi, jotta ratsastajat saivat tuntumaa hevosiinsa ja onnistuivat löytämään vaihteistosta töltinkin! ”Issikat olivat todella osaavia ja antoivat anteeksi, vaikken osannutkaan aina pyytää jotain oikein. Johanna katsoi tunnilla paljon istuntaa, mikä on tärkeää! Mukava tunti, jossa en huomannut ollenkaan ajankulua”, Roosa raportoi. Jenni oli samoilla linjoilla: ”Tunti oli opettavainen ja mielenkiintoinen. En ollut aiemmin ratsastanut islanninhevosella, joten lähdin kokeilemaan avoimin mielin. Onneksi saimme selkeitä neuvoja mitä siellä selässä tulee tehdä! Oli napakymppi päästä tutustumaan issikoihin niinkin mukavassa paikassa, kuin Rimurissa!”

Yhtenä tärkeänä osana islanninhevostoimintaa ovat kilpailut. Niistä vastaa Suomen Islanninhevosyhdistyksen urheiluvaliokunta. Kilpailujärjestelyt ovat SIHY:n ja sen paikalliskerhojen vastuulla. Askellajiratsastus on jaettu kahteen eri kilpailusuuntaan; sport- ja gaedingakeppni -kilpailuihin. Sport on saanut alkunsa Euroopasta ja siinä painotetaan askellajien ja puhtauden lisäksi suorituksen tarkkuutta ja täsmällisyyttä. Gaedingakeppni on lähtöisin Islannista. Siinä painotetaan hevosen eteenpäinpyrkimystä ja yhteistyöhalua. Islanninhevosten World Ranking järjestelmässä käytetään sport -kilpailuja. Myös SM-, PM- ja MM -kilpailut käydään sport -kilpailuina.

Islanninhevonen on laumaeläin sanan täydessä merkityksessä. Laumassa kasvaneelle sosiaaliselle issikkalle yksinolo ei sovi. Vaikka issikka onkin rotuna erittäin terve, on sen hoidolla suuri vaikutus. Sen kipukynnys on korkea, joten hoidossa tulee olla tarkka. Rodun perussairauksiin kuuluu melko usein kesäihottuma ja kinnerpatti. Kesäihottuma oireilee hankaamisena ja kinnerpatti saa hevosen ontumaan nivelrikkojen takia. Hyvällä hoidolla molemmat vaivat voivat pysyä oireettomina. Islanninhevonen on pitkäikäinen ja pysyy käyttökuntoisena iäkkäänäkin.

Nyt kun tiimimme on päässyt jo hieman askellajien makuun, taitaa seuraavana etappina olla virkistyspäivän issikkavaellus! ”Kokeilisin mielelläni uudelleenkin, sillä tunnin jälkeen hymyilytti pitkään”, Jenni kuittaa.

 

PIENI MAKUPALA NÄISTÄ PIENISTÄ SUURISTA HEVOSISTA! MILTÄ NÄYTTÄÄ?

[embedyt] http://www.youtube.com/watch?v=8tWusvtt8LE[/embedyt]

 

Tutustu myös islanninhevosia koskeviin linkkeihin:

 

IMG_1370

 

Teksti ja kuvat: Penina Peltonen / Playsson.net

Author Image
Penina Peltonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *