Laukkaurheilu ja kolikkopelit Suomessa

Laukkaurheilu ja kolikkopelit Suomessa

Ensi ajattelulta voisi kuvitella, ettei näillä kahdella asialla ole mitään tekemistä keskenään, eikä niillä hirveästi olekaan. Ne ovat kuitenkin molemmat nykyaikaisia ajanvietteitä, joita aikuiset suomalaiset voivat harrastaa halutessaan.

Laukkaratsastus ja Suomi

Miksi onkaan niin, että monissa tutuissa maissa kuten USA:ssa, Englannissa ja Australiassakin laukkaratsastus on paljon kilpaillumpi ja harrastetumpi hevosurheilumuoto kuin Suomessa? Jos esimerkiksi Suomessa haluaisi ammatin laukkaurheilun parista, ei se onnistuisi, vaan edessä olisi muutto johonkin noista edellä mainituista kolmesta maasta. Siinä missä laukkaurheilun harrastaminen saattaa olla Suomessa haasteellista, niin kolikkopelit löytyvät helposti vaikka https://alfcasino.com/fi/games/slots sivustolta.

Suomessa on kuitenkin mahdollista aloittaa tavallinen hevosharrastus esimerkiksi Suomen Ratsastajainliiton tuntien kautta. Laukkaurheilun suhteen pitäisi ottaa suunta ulkomaille ja aloittaa sieltä aloittelijatasolta maissa, missä laukkaratsastus on ykkösenä.

Laukkaurheilussa ohjastajan, eli tässä tapauksessa jockeyn merkitys on entistä suurempi verrattuna raviurheiluun. Raviurheilussa on hevonen, kärryt ja ohjastaja, mutta laukkaratsastuksessa kyse on nimenomaan ratsastuskilpailusta, jossa ratsastajan kunto ja terveys sekä osaaminen on oltava huipussaan, jotta hänellä on edes mahdollisuuksia päästä ratsastamaan niillä parhaiden tallien hevosilla.

 

jockey-3184956_1280-1024x681

 

Miksei Suomessa?

Ajatellaan Suomen historiaa. Suomi ei ole koskaan varsinaisesti ollut mikään rikas maa, joten suurin osa kansasta on ollut työläiskansaa. Rikkaiden määrä ole koskaan ollut niin suuri, että maahamme olisi muodostunut selkeää urheilueliittiä, kuten esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa. Suomessa hevoset ovat ensisijaisesti olleet työhevosia ja sitä kautta vähitellen myös erilaisten kärryjen edessä vetämässä ihmisiä kirkkoon ja toreille. Näistä matkaajista syntyi vähitellen paikallisia hevosvaljakkokisoja, joista sitten vuosien varrella syntyi varsinainen raviurheilu, jonka taustalla oli siis nuo tavallisten ihmisten hevosella tekemät matkat tavallisiin arkisiin askareihin.

Laukkaurheilu on syntynyt erilaisista pohjista. Laukkaratsastuksen taustalla on raha, jolla oli mahdollista ostaa ja jalostaa hevosia omiin tarpeisiin, metsästykseen, ratsastukseen ja näyttelyihin. Vähitellen nämä rikkaat alkoivat kisailla keskenään ja vuosikymmenten varrella rakennettiin ratoja ja katsomoita, joissa oli sitten mahdollista katsella kisoja nauttien sen ajan virvokkeista. Alkuaikoina kisat olivatkin rikkaiden harrastus, mutta vähitellen kisojen varsinaiset työläiset huomasivat rahan liikkuvan myös katsomoissa, ja alkoi kehityssuunta todelliseen ammattilaisuuteen, jonka mahdollisti erilaisien vedonlyöntisysteemisen syntyminen laukkaratsastuksen rinnalla. Nykyään kyse onkin miljoonien dollareiden kilpailutoiminnasta, jossa myös jockeyt voivat ansaita miljoonia.

Kolikkopelitkin ovat 100 % onnen pelejä, samoin laukkaratsastuksen huipulle vievä tie on täynnä sekä onnenpotkuja, että tuskaa ja hikeä. Se ei välttämättä riitä, että ratsastaja haluaa huipulle, eikä sekään, että hän on todella hyvä. Lisäksi jockeyn pitää olla tietyn kokoinen ja omata valtava kilpailuvietti, sillä kovimmissa kilpailuissa ei aina välttämättä kilpailla täysin ilman vilppiä ja matkalla huipulla on monia esteitä ylitettävänä.

Suomessa näkee harvemmin mitään uutisia laukkakilpailuista tai vielä harvemmin mitään suomalaisista jockeyammattilaisista. Vuosien varrella heitä on näkynyt suomalaisessa televisiossa vain kerran ja sekin ruokaohjelmassa, missä Tomi Björck kiersi Aasiassa ja reitti kulki Australian kautta. Yhdessä näistä televisiosarjan ohjelmista hän vietti aikaa suomalaisen naisjockeyn kanssa Australiassa ja kuuli tämä tarinan laukkaurheilun ammattilaiseksi.

Onnea ja taitoa

Monen uran käännekohdissa on voinut olla sellainen risteystilanne, jossa on voitu heittää kolikkoa sen suhteen, minkä suunnan uralleen valitsee. Se toinen valinta ei välttämättä ole ollut väärä, vaikka valinta osuikin toiseensa, sillä emme voi katsella vain historiaa, tietääksemme mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sillä elämme elämäämme päivä kerrallaan ja teemme päätöksiä päivittäin.

Monet ammatteihin liittyvät ratkaisut sen sijaan voivat luoda uran tuleville vuosikymmenille. Toisaalta meistä on myös monia sellaisia, joilla elämään mahtuu useampia työtehtäviä ja useampia lyhyempiä uria ja jälleen kerran me itse valitsemme mitä teemme. Jokainen hevosalalla työskentelevä tekee päätöksen jäädä treenaajaksi tai hoitajaksi talleille tai tähdätä ravimaailman huipulle tai lähteä hakemaan kokemuksia kansainvälisistä laukkapiireistä.

Kuvituskuvat: Pixabay

 

Author Image
Toimitus