Laukkakilpailut, Suomessa unohdettu kilpailumuoto

Laukkakilpailut, Suomessa unohdettu kilpailumuoto

Yksi Suomen suosituimmista urheilulajeista on kiistattomasti raviurheilu. Ravit keräävät viikosta toiseen tuhansia katsojia ja Kuninkuusravit keräävät televisioiden ääreen sekä paikan päälle paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät muuten raviurheilua seuraa. Yleisesti maailmalla raveja paljon suositumpi hevosurheilun muoto on kuitenkin laukkakilpailut. Tässä artikkelissa kerromme tästä Suomessa unhoon painuneesta globaalista lajista.

Laukkakilpailut Suomessa

Laukkakilpailut eivät suinkaan ole aina loistaneet Suomessa pelkästään poissaolollaan. Erityisesti 1930-luvulla laji oli Suomessa hyvin suosittu ja keräsi paljon katsojia. 40-luvulla suosio kuitenkin alkoi hiipua, sillä maaseudulla raviurheilu oli suositumpaa ja kaupungeissa hevoset alkoivat vähentyä. 50-luvulla laukkakilpailut lopetettiin kokonaan. 1980-luvulla oli jonkin aikaa yritystä lajin elvyttämiseksi, mutta ponnistelu jäi lyhytaikaiseksi ja tämän jälkeen on järjestetty laukkakilpailuja vain harvoin ja nekin erittäin pienimuotoisesti.

Laukkakilpailut ulkomailla

Suomessakin, laukkakulttuurin puutteesta huolimatta, kaikki tietävät, että laukkaratsastajia kutsutaan nimellä jockey. Jockeyt ovat lajin supertähtiä ja ammatti on erittäin arvostettu. Menestyvän jockeyn täytyy olla pienikokoinen ja kevytrakenteinen, sillä hevonen luonnollisesti liikkuu sitä nopeammin, mitä vähemmän taakkaa sillä on kannettavana. Laukkakilpailut järjestetään yleensä soikion muotoisella radalla, joka on pituudeltaan yhden ja 4,4 kilometrin välillä. Yleensä yhden päivän kilpailussa pidetään kuusi lähtöä puolen tunnin välein.

Tavanomaisten laukkakilpailujen, eli kiitolaukkakilpailujen, lisäksi järjestetään myös risuestelaukkakilpailuja. Risuestelaukkarata on yleensä pituudeltaan 3,2-6,4 kilometriä ja radalla on nimensä mukaisesti risuesteitä. Nämä esteet on valmistettu koivusta tai piikkihernepensaista ja ne ovat yleensä korkeudeltaan 1,1-1,4 metriä. On kuitenkin ratoja, joilla esteet ovat jopa 1,8 metriä korkeita. Vedonlyönti ulkomaisista laukkakilpailuista on erittäin suosittua ja koska laji on globaalistikin seurattu, on pelaajilla mahdollisuus lyödä vetoa ja jännittää laukkakilpailujen tuloksia lähes ympäri vuorokauden, vuoden kaikkina päivinä. Suomalaiset pelaajat voivat lyödä vetoa laukkakisoista esimerkiksi Nopeampi -kasinolla.

horse-4811946_1280-1024x681


Maailman tunnetuimmat laukkakisat

Laukkakisoja seuraa miljoonat ihmiset ja vedonlyönti niistä on miljardibisnestä. On kuitenkin kilpailuja, jotka ovat toisia suositumpia ja jotka keräävät paljon sellaisia katsojia, jotka eivät muulloin laukkakilpailuja seuraa. Seuraavaksi esittelemme muutaman tunnetuimman laukkakilpailun.

 

The Kentucky Derby, Yhdysvallat

Vuonna 1875 ensimmäistä kertaa järjestetty The Kentucky Derby on noussut Yhdysvaltain ja ehkä koko maailman tunnetuimmaksi laukkakilpailuksi. Tämä Kentuckyn Louisvillessä järjestettävä kilpailu kerää vuosittain jopa 150 000 katsojaa. The Kentucky Derby järjestetään aina toukokuun ensimmäisenä lauantaina ja se on osa Yhdysvaltojen Triple Crown -sarjaa. The Kentucky Derby kerää katsomoon joka vuosi myös paljon julkisuuden henkilöitä ja heidän bongaaminen katsomosta on osalle katsojista jo itsessään kokemus. The Kentucky Derbyn rata on pituudeltaan 1,25 mailia ja palkintopotti on nykyisin 2 miljoonaa dollaria.

Paris Prix de l’Arc de Triomphe, Ranska

The Arc -nimellä paremmin tunnettu tapahtuma on yksi maailman maineikkaimmista laukkakilpailuista. Tämä Ranskan Seinessä järjestettävä kilpailu on jo yli 100 vuotta vanha, sillä ensimmäistä kertaa se järjestettiin vuonna 1920. The Arc järjestetään vuosittain lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna 1,5 mailin mittaisella tekonurmiradalla. Voittopotti kilpailussa on nykyisin peräti 5,4 miljoonaa dollaria.

The Royal Ascot, Iso-Britannia

Urheilukilpailu, joka on yli 400 vuotta vanha. Tällaista ei useimmissa lajeissa ole edes mahdollista olla. Esimerkiksi kuningas jalkapallo keksittiin vasta 1800-luvun puolivälissä. The Royal Ascot -laukkakilpailu kuitenkin järjestettiin Englannissa jo vuonna 1711. Tapahtuman perustaja on silloinen kuningatar Anne ja se kytkeytyy yhä edelleen vahvasti kuninkaalliseen perheeseen. Noin 300 000 ihmistä suuntaa vuosittain kesäkuussa Berkshireen kisaa katsomaan, mukaan lukien kaikki Britannian silmää tekevät. Palkintopotti on peräti 6,5 miljoonaa dollaria.

 

Kuvituskuvat: Pixabay

 

Author Image
Vierailija