Kun kysytään ratsastajan tärkeintä varustetta, pitäisi kypärän olla ensimmäinen vastaus. Ratsastus on yksi monipuolisimmista, mutta myös vaarallisimmista lajeista. Onhan harrastuskaverimme noin 500 kiloinen, itsenäinen, ajatteleva eläin. Kilpailu- ja leirikausi alkaa kuin alkaakin, joten onko sinulla varusteet kunnossa?
Milloin kypärä on ollut enemmän kuin hyödyllinen? Kerro tarinasi lyhyesti alle kommenttina ja olet mukana hienon navyn värisen VG1-merkityn MinkHorse of Denmark -kypärän arvonnassa (arvo 45 eur). Osallistumisaikaa on 30.6. saakka.
Voit halutessasi tilata oman kypärän jo verkkokaupastamme. Koodilla ”RIDESAFE” saat sen huiman edulliseen 35 euron hintaan!
KILPAILU ON PÄÄTTYNYT!
MinkHorse of Denmark -kypäräkilpailun voitti Jaana Bask oheisella kommentilla. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille!
Itse olen aina ollut tarkka kypärän käytöstä varsinkin ratsastessa, joten mitään minulle ei ole onnekseni mitään isompia haavereita sattunut tämän tähden. Hevosalan koulussamme tuli uusi käytäntö, missä kypärää on pidettävä myös hevosia taluttaessa. Aluksi kaikki ihmettelimme kuka mahtaa olla moisen ’tiukan säännön’ kehittänyt. Kunnes kuulin luokkalaistamme hevosen potkaisseen päähän taluttaessa.
Olen ehdottomasti kypärän käytön kannalla myös muutenkin hevosten kanssa toimiessa.
Itselleni ei ole ikinä oikeen käynyt mitään paitsi yksi asia…. Olin alkeiskurssin kolmannella tunnilla ja siellä kaikki ratsastettiin ihan tyytyväisinä kunnes minun ratsuni säihkähti jotain ja rupesi pukittelemaan pääni kolahti satulaan vähän kyllä sattu mutta onteksi kypärä suojasi…. kypärä piti huolen siitä etten saanut mitään aivojen verenvuotoa kun pukittelun jälkeen tipuin aika hyvällä voimalla maahan
Pitää sanoa onteksi kypärät on keksitty, pitää kiittää kypäröiden keksijää todella paljon.
Olin kerran hyppäämässä esteitä hyvän ystäväni kanssa. Kenttä ei ollut ollenkaan liukas, mutta esteen jälkeen hevonen kaatui ja itse siinä rytäkässä onnistuin tippumaan. Hevonen osui samalla minua vahingossa päähän kaviolla ja siitä tuli aivotärähdys. Onneksi oli kypärä päässä!
Tallilla, jossa käyn täytyy käyttää kypärää hevosia taluttaessa. Aijemmin pidin sitä ärsyttävänä asiana, mutta silti kypärää käytin. Yksi päivä hevonen jota talutin säikähti kovaa ääntä, kääntyi minua kohti ja juoksi ylitseni. Kaaduin tietysti maahan ja hevonen kyllä yritti varoa tallomasta minua, mutta sen kaviot kopsahtivat kypärääni. Kypärän ansiosta minulle ei käynyt pahemmin. Tapahtuman jälkeen olen oppinut arvostamaan kypärän käytttöä myös taluttaessa hevosia.
Kerran olin puhdistamassa kaviota ja nyt jostain syystä olin pistänyt kypärän päähän hoitamisen ajaksi vaikka usein en käytä. Puhdistin takakaviota ja minun hevoseni vieressä oli toinen hevonen ja minun hevoseni hiipi tämän toisen kainaloon mutta sivuutin tämän ja jatkoin kavion puhdistusta. Samassa hetkessä hevonen sitten kiljahti ja potkaisi minua päähän ja vielä hokkikenkä jalassa? Nyt on kyllä tullut käytettyä kypärää hoitaessakin, senverran ison tällin sain
Vuosien varrella on useitakin tapauksia, mutta viimeisimpänä se kun kaaduimme hevoseni kanssa maastossa. Ihan rauhallisesta ravista täysin yllättäen hevonen kompastui kuoppaan tiessä ja siellä oltiin molemmat kyljellään soratiellä. Kertaakaan en ole hevosen selkään noussut ilman kypärää, vaikka harrastusvuosia on takana jo yli 20.
Hyppäsin kotona ponini kanssa. Tajusi esteen päällä että minulla on liian pitkät ohjat ja poni liian etupainoinen. Ja sieltä tultiinkin aika rymisten alas, poni kaatui kyljelle, mutta onneksi minä lensin vastakkaiseen suuntaan enkä jäänyt alle. Sain lievän aivotärähdyksen, sekä kuluman olkapäähän joka vaivaa välillä tänä päivänäkin(tapauksesta hieman yli 6kk) Kypärä natisi oudosti tippumisen jälkeen ja selvisi että se oli haljennut sisältä (ei näkynyt ulkopuolelle) lähti todellakin kypärä vaihtoon. Tämän tapauksen jälkeen kypärän käytön tarkoitus todellakin selvisi minulle.
Monta vuotta sitten maastoreissulla poni säikähti jotain ja sieltä tultiin alas kivikolle ja tottakai pää kolahti maahan ekana. Kypärään jäi ”viillot ” kivistä joten onnellinen saa olla että oli kypärä päässä niin kuin pitääkin!
Alkuraveja ottaessa hevonen kompuroi ja kaatui. Minä lensin alas ja hevonen vahingossa potkaisi minua päähän. Sen jälkeen olo oli kamala ja jouduttiin soittaa ambulanssi. Selvisin säikähdyksellä, mustelmilla ja muutamalla naarmulla. Seuraavana päivänä katsoin mun kypärää ja oli vain milleistä kiinni ettei kavio olisi ollut minun naamassa. Se kypärä pelasti mun hengen!
Tipuin laukasta kun heppa lähti viemään. Maa oli pehmeää mutta tiputtuani osui hevosen kavio kypärääni. Kuului vaan ”kops”, mutta onneksi osui kypärään eikä päähäni. Kypärästä irtosi sametit, pää oli ehjä.
Aina pudotessa kypärä on ollut tarpeen, vaikka mitään vakavampaa ei ole tapahtunut. En koskaan ratsasta tai aja ilman kypärää, edes pientä hetkeä.
Kypärä on pelastanut monessa tilanteessa, päällimmäisenä on mielessä, kun viime kesänä hevonen kompastui omiin jalkoihinsa ja kaatui osittain päälleni. Ensimmäisenä minulla osui pää maahan, siitä seurasi paha aivotärähdys. Kypärä oli entinen sen reissun jäljiltä, siinä oli selvä kolhu mihin oli osunut.
Vaikka aina olenkin ajatellut kypärän olevan tärkeä niin tuli siitä tammikuussa muistutus. Tipuin pää edellä jäiselle pellolle pukkilaukasta. Aivotärähdys, leuka auki ja ranteessa hiusmurtuma. Noin vuorokauden ajan olin sekava. Kypärä sisältä mäsäksi ja lippa katki, vaikka ulkokuori muuten säilyi. Sen jälkeen olen pitänyt kypärää päässä myös hevosta hoitaessa ja taluttaessa ja ostinpa myös pyöräilykypärän, sitä ennen pyöräilin ilman kypärää. Nyt ei tee mieli pyöräillä ilman kypärää.
Kypärä ollut todellakin tarpeellinen ihan maastakäsin hevosten kanssa touhuamiseen.
Talvella liukkaalla hevosta hakiessa, liukastuin ja kolautin pääni kiveen. Jos ei olisi ollut kypärää, niin pää olisi ollut halki. Kypärä meni kyllä uusiksi.
Tilanteitahan on monia, joissa kypärä on ollut tarpeen. Olen tullut pää edellä alas, mutta silti yksi tilanne menee yli kaiken.
Se tilanne on joka kerta kun ratsastan. Oli treeni, tilanne, paikka ja vauhti mikä tahansa on kypärä aina ehdottomasti se tärkein varuste.
Aikanaan kun vasta aloitin kilpa uraani kisasin peruskiltillä suokki tammalla joka ei yleensä tehnyt mitään pukkeja eikä säikkynyt mitään. Kunnes ekoissa kisoissa joku lähti laukalle verkka kentällä ja ratsuni säikähti sitä aivan älyttömästi ja lähti juoksemaan maneesia ympäri ja jossain välissä kaiketi pyörähti ympäri ja siinä vaiheessa lensin kenttään. Hyvällä tuurilla ainoastaan kypärän rakenteet rikki ja sormessa hiusmurtuma.
Vuonna 2003 olin ensimmäistä kertaa ylläpitoponini selässä uudella tallilla, pakkasta -24 astetta ja pimeää ja tuulista. Poni päätti heti 20 m päästä testata, pukkilaukkaa kentän poikki ja tipahdin vasta kun poni pysähtyi nurkkaan pää maata viistäen. Uunituore jockey-kypärä oli päässä, piti kuulemma kestää jopa 5 metristä tippuminen, suoraan päälleni tippuneena meni kypärä halki. Kolme päivää tajuttomana Töölön tapaturma-asemalla, mutta kypärän takia vain paha selkärangan- ja niskarangan tärähdys, josta kesti kuukausia toipua. Onneksi oli tuollainen kypärä, eikä aiempi ”perusmalli”.