iceland-horses-4649468_1280-1024x639

Kommentti: Puhutaan taas pakkasesta!

Joka vuosi jos ja kun Suomeen saapuu kovemmat, yli -18 asteen pakkaset, hevosväki jakaantuu kahteen radikaaliin ääripäähän. Osan hevoset jäävät kärjistetysti kevääseen asti sisälle (hevosten tai vesiputkien vuoksi) ja toiset työntävät onnellisena hevosensa kylmäpihattoon, “kun eivät ne tahdo olla tallissa”.

Ihmiset julkaisevat mielipiteitä ja tutkimuksia suuntaan jos toiseen sosiaalisessa mediassa, että paleleeko vaiko eikö hevonen pakkasella. Ehkäpä me ihmiset palelemme enemmän, kuin hevoset. Järjellisellä ajattelulla ei ole mitään osuutta asiaan. Talvi tulee yllättäen joka vuosi. Niin monta kuin on tallia, on tapaa. Jokainen suhteuttaa aiemmin oppimansa omaan tekemiseensä.

Minulla on aina ollut se mentaliteetti hevosten suhteen, että ne ovat tyytyväisiä siellä, missä on ruoka. Jos aamuheinät laitetaan kuudelta aamulla tarhaan, siellä on hyvä. Jos aamuheinät heitetään karsinaan, niin siellä on hyvä. Siksi epäilen, että hevonen varsinaisesti kaipaa sisällä oloa tai ulkona tarhailua – näin provokatiivisesti sanottuna. Jokainen hevonen on yksilö, joten mitään ei tietenkään voi yleistää. Hevonen oppii rutiineihin ja tapoihin.

Olen aiemminkin pohtinut samaista asiaa, eli kuinka ihmisten rutiinit vaikuttavat hevosten rutiineihin. Loppupelissä kyse on enemmän ihmisten aikatauluista ja ajanhallinnasta. Ne, ketkä tekevät esimerkiksi töitä hevosalalla, pystyvät jaksottamaan suuren täyshoitotallin päivärytmin hevosille ihanteelliseksi. Päivätöissä käyvillä on mahdollisesti vielä perhettäkin, jolloin heille paras ratkaisu on pihatto tai vähän töitä vaativa kotitalli.

Voisi siis sanoa, että kyse on viitseliäisyydestä ja jaksamisesta. Ne, jotka pitävät hevosia kotonaan, omistavat useimmiten harrasteratsuja tai pullaponeja. Kilpailevat ja treenaavat hevoset taas sijoitetaan vaadittavilla puitteilla varustettuun talliin. Hevoset, jota treenaavat paljon eivät pärjää pihaton perällä, kuten maastoputte hikoaa itsensä hengiltä lämmitetyssä tallissa. Jokaiselle jotain.

Tässä vaiheessa ajanlaskuamme minulla on ollut omia hevosia 20 vuoden ajan. Eihän se jonkun mittapuulla ole vielä aika eikä mikään, mutta otetaan huomioon, että olen meidän suvussa ensimmäinen varsinainen hevosihminen. Elämänmuutosten myötä aikataulut ovat muuttuneet. Meillä lauma on tottunut vaihteluihin, mutta ruokinta-ajoista pidetään aina kiinni. Niinpä ne ovat talvisin täysin kelien mukaan sisällä tai ulkona.

 

hair-3154059_1280
Hevosten silmät saavat pysyviä vammoja, kun sarveiskalvot kuivuvat ja jäätyvät kovilla pakkasilla viimasta.

 

Yhteenvetona voisi sanoa, että hevosen “oikea hoito” ei ole kiveen hakattu asia, vaan lähtöisin tavoista ja tottumuksista. Niistä ei voi kiistellä. Vaikka en omaani laittaisikaan pihattoon tai klippaisi totaalinakuksi, en väitä, etteikö se olisi jollekin oikea tapa. Kovilla pakkasilla voi hevostella, kunhan se on hevosen terveyden kannalta ok. Yli -20 asteen pakkasessa riittää n. 20-30 minuutin kävely ja muutama ravipätkä. Liika rasitus kovassa kylmässä ei tee hyvää niin keuhkoille, lihaksille kuin sydämellekään. On tutkittu, että hevosten silmät saavat pysyviä vammoja, kun sarveiskalvot kuivuvat ja jäätyvät kovilla pakkasilla viimasta. Kuvittelepa itse juoksevasi pitkään vaikkapa -25 asteen pakkasessa – miltä hengitys, silmät ja nenä tuntuvat!

Ei maksimaalista rasitusta ja olisi syytä huolehtia veden saannista kylmälläkin. Lumen syönti ei riitä, vaan tarhoihin voi tarjoilla lämmintä vettä etenkin liikunnan jälkeen. Samalla vaivalla voi juottaa vaikka melassivettä jo tallissa, jolloin tietää, että kaikki neste menee perille asti. Jos vesiautomaatit on jäässä tai poissa käytöstä, ämpäri- tai saavijuotto on karsinassakin hyvä vaihtoehto. Juomattomuus kasvattaa ähkyriskiä.

Kevät on kulman takana, selvitään hengissä vielä parista kuukaudesta! Meidän kuulumisia löytyy minun Instagram-tililtäni: @itsmepennie

Tähän artikkeliin lainasin itseäni 5-10 vuotta vanhoista blogipostauksista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *