Wilma Hurskaisen tuore valokuvakirja The Woman Who Married a Horse käsittelee ihmisen ja hevosen välistä suhdetta. Hevonen on taiteessa yleinen, merkityksiltään itseään alati täydentävä tai tulkintoja pakeneva symboli. Se viittaa voimaan, viisauteen ja pitelemättömyyteen, ja kertoo kaipuustamme hallita jotakin itseämme vahvempaa. Kuvat ammentavat visuaalisia viittauksiaan muun muassa tyttökirjojen ja kansantarujen maailmasta. Sarjan nimi on laina kiinalaisesta tarinasta, joka kertoo silkin synnystä.

Kommunikointi kahden lajin välillä on mahdollista, mutta rajallista. Käytämme surutta hyväksemme toisia lajeja, myös hevosia. Ja silti: miksi ihmistä paljon suurempi ja voimakkaampi hevonen suostuu käskyihimme? Kuka tuo toinen olento on ja kuka minä olen sen vierellä, suhteessa siihen?

Kuvat käsittelevät myös hevosen ja ihmisen välisen suhteen sopimuksenvaraisuutta. Esimerkiksi tietyt amerikkalaisen cowboy-kulttuurin työhevoset pysyvät paikallaan, kun niiden ohjat lepäävät maassa. Hevosia ei tarvitse sitoa kiinni, vaan ne opetetaan kunnoittamaan sopimusta. Tämä herättää kysymyksiä vapaasta tahdosta, yhteistyöstä ja vastuuntunnosta.

Eri eläinlajeilla on ihmisen silmissä omat kulttuuriset merkityksensä, mutta lisäksi eläin on kuin peili, jossa ihminen voi nähdä oman heijastuksensa. Hevosten olemisen jäljittely on Hurskaisen tulkinta feministifilosofi Donna Harawayn ajatuksista: kuinka meidän tulisi oppia jakamaan elintilamme ja kunnioittamaan myös maapallon toisia eläinlajeja.