IMG_1642

Kesä ja kilpailut – miksi tulla paikan päälle?

Hevosurheilun seuraaminen livenä paikan päällä on tyystin eri asia, kuin katsella kilpailua kotisohvalta. Kävimme vierailemassa Strömsholmissa, jossa ratsastettiin kouluratsastuksen Ruotsin mestaruudet, sillä halusimme todeta, mitä liveurheilu voi yleisölle tarjota.

Tunnelma paikan päällä on totaalisesti erilaista ja jännityksen voi kliseisesti aistia. Se ei välity näytön läpi. Ruotsin mestaruuksien finaalissa katsomot olivat täynnä, joten järjestäjät joutuivat tuomaan nurmikolle lisäpenkkejä, jotta kaikki mahtuivat kannattamaan suosikkejaan (ei tapahdu Suomessa kovin usein, toim.huom.). Perheet, ystävät ja kannattajat pidättävät hengitystään, antavat kommentteja ja seuraavat ratsukoiden suorituksia hurraten. Ensimmäisenä ratsastanut Denise Ljungkvist esitti katsojille fantastisen lisätyn ravin ja ratsukko palkittiinkin suorituksestaan hopealla.

 

IMG_1763
Patrik Kittel voitti tänä vuonna kuudennen Ruotsin mestaruutensa.

 

Livekilpailut antavat myös tilaisuuden seurata huippuratsastajien kilpailemismetodeja. Harvemmin pääsee seuraamaan parhaimpien ratsukoiden verryttelyä aivan kentän laidalle, kun he valmistautuvat itse rataan. Monella on tarkka suunnitelma, jota noudatetaan kilpailuiden läpi. Muutamaa minuuttia ennen starttia ratsastajat tekevät jopa tiettyjä liikkeitä, jotta hevoset saadaan oikeaan mielentilaan. Patrik Kittel valmistelee Delaunay-ratsunsa passagella, joka saa yleisön jo siinä vaiheessa huokailemaan. Freestyle ohjelman hän ratsastaa perinteisen rock-musiikin säestämänä.

Kilpailuita seuraamalla saa myös hyvin motivaatiota omaan ratsastukseensa ja on muiden samanhenkisten hevosnörttien ympäroimänä. Ratsasti sitten ratsastuskoulussa tai omalla hevosella, alkaa jalat vipattaa kohti satulaa. Itse asiassa Patrik Kittel, joka voitti tänä vuonna kuudennen Ruotsin mestaruutensa, aloitti uransa ratsastuskoulusta.

Erityisesti kouluratsastuksen suhteen järjestäjät joutuvat ponnistelemaan saadakseen katsojia paremmin mukaan. Usein isoimmissa kilpailuissa on käytössä Spectator Judge -sovellus, jonka avulla voi omalla puhelimellaan antaa ratsukoille arvosanoja. Yleisön pisteet tulevat näkyviin tuomarien antamien jälkeen. Lisäksi jos haluaa enemmän sponsoreita ja tv-aikaa hevosurheilulle, kannattaa mennä seuraamaan kilpailuja paikan päälle. Mitä enemmän ihmisiä saapuu tapahtumiin, sitä varmemmin sponsoritkin kiinnostuvat. Ruotsissa ratsastus on toiseksi suurin urheilulaji 7-25-vuotiaiden keskuudessa (lähde: Svenska Ridsport Förbundet). Se vain ei näy valtamediassa ja siihen pitää tulla muutos.

 

IMG_1776

Useimmat kansalliset ja kansainväliset kilpailut pidetään usein kauniissa, historiallisessa kohteessa tai modernissa hevoskeskuksessa. Niin tai näin, pääsee näkemään hyviä puitteita ja voi saada inspiraatiota myös kotitallin suuntaan.

Tsekkaa, missä seuraavat kilpailut ovat ja mene viettämään mukava päivä!

 

Alkuperäinen teksti: Diana Dunbar, käännös: Penina Peltonen, kuvat: Rosita Dahlberg

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry työkalupalkkiin