Kertu Klettenberg: ”Vaikeinta on saavuttaa tuloksia”

Kertu Klettenberg: ”Vaikeinta on saavuttaa tuloksia”

VIROLAINEN esteratsastaja Kertu Klettenberg (27) on monelle tuttu näky suomalaisissakin kilpailuissa, isänsä ja pitkän linjan kilparatsastaja Gunnar Klettenbergin ohella.

Koska Kertu Klettenberg on syntynyt kilparatsastusta vaalivaan perheeseen, oli esteratsastus lajivalinnaksi itsestään selvä. ”Vaihtoehtoja ei juuri ollut. Pidän jokatapauksessa hyppäämisestä, se on paljon jännittävämpää”, Klettenberg perustelee.  Hän on vuosien aikana tehnyt paljon töitä päästäkseen kilpailemaan nykyisellä tasolla ja todistanut taitonsa muiden joukossa. Klettenberg aloitti ratsastusharrastuksen 9 -vuotiaana, hieman vastahakoisesti tosin. ”Kun ponini annettiin toiselle tytölle ratsastettavaksi, tulin kateelliseksi ja päätin, että teen sen itse”, Klettenberg naurahtaa. Nykyään hän aloittaa työpäivänsä aamulla kello 9.00-10.00 aikaan ja ratsastaa päivän aikana viidestä seitsemään hevosta. Päivästä riippuen Klettenbergin aika kuluu myös opiskeluiden ja start-up -yrityksensä parissa. ”Työstän Tarton yliopistossa yrittäjyyden ja teknologian tutkintoa ja samalla rakennan omaa yritystäni.”

kertuk3  Kesän aikana Klettenberg kilpailee miltei joka viikonloppu kansallisella ja kv-tasolla. Eniten kilpailuja käydään Venäjällä, Puolassa ja Baltian maissa. Suomessa harvemmin. Klettenbergillä on yksi vanhempi ja kokeneempi hevonen, jolla hän kilpailee 140-145 cm luokkia. ”Minulla on useita nuoria hevosia, jotka ovat vielä vihreitä. Odotan kärsivällisesti, että saan tuotua ne isompiin luokkiin”, hän kertoo. Klettenbergin ensimmäinen hevonen, jonka kanssa hän pärjäsi World Cup- ja Grand Prix -luokissa, oli Ulrike R. Loukkaantumisen jälkeen tamma kuitenkin siirtyi eläkkeelle. ”En usko, että olen vielä löytänyt juuri sitä erityistä hevosta.”

Sponsoripulan takia Virossa ei juurikaan ole huipputason kilparatsastajia. Ilman sponsoreita on vaikeaa edetä. ”Meillä on paljon amatöörejä, harrasteratsastajia ja lapsia. Ehkä joku päivä joku heistä kilpailee isoissa luokissa”, Klettenberg toivoo. Nuorille ratsastajille Klettenbergillä on vain yksi neuvo; älä koskaan luovuta! Motivaation säilyttäminen vaatii asialleen omistautumista, mutta välillä on pakko myös irrottautua. ”Yritän silloin tällöin tehdä muutakin, etten uppoudu liikaa ratsastukseen”, hän toteaa. ”Ratsastuksessa vaikeinta on saavuttaa tuloksia ja kiertää kilpailusta toiseen hankkien kokemusta ja itsevarmuutta.”

Klettenberg osallistui myös heinäkuun puolessa välissä järjestettyyn Ruilan Cavalor Baltic Summer Cupiin. Hän sijoittui D.Ladyllä kahdesti toiseksi ja kerran viidenneksi. Klettenbergin 6 -vuotias ruuna hyppäsi myös ensimmäisen kv-tason kilpailun ja suoritti radan tasaisesti. ”Kullo Kender oli kuitenkin mahdoton päihittää!”, Klettenberg nauraa. Loppukesän kisakalenterista löytyy vielä muiden kansallisten kilpailuiden lisäksi Viron nuorten hevosten mestaruudet sekä muutaman viikon mittainen kiertue Puolassa. ”Parasta ratsastuksessa on se tunne, jonka saat saapuessasi hevosen kanssa areenalle. Se yhteys. Nautit siitä mitä teet radalla ja vaikka tulisi virheitä, voit oppia niistä.”

 

kertuk

 

Kertu Klettenbergiä voi seurata Instagramissa: @kertukle

 

Teksti: Penina Peltonen | Kuvat: Kylli Tedre

Author Image
Penina Peltonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *