Keppihevonen-1024x576

Keppihevonen: 43. Luku

Sirun oli vaikeaa hyväksyä mummon ehdottomuutta siinä, että he eivät saisi kajota menneisiin tapahtumiin liiaksi. Siru oli nimittäin täysin varma siitä, että olemassa olisi varmasti jokin keino, jolla he voisivat pelastaa palavasta talosta kaikki, myös Matiaksen, kun he vain miettisivät kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, mahdollisimman tarkasti.

Hän oli purkanut epätoivoaan Joonakselle ja Hillalle, kun Hillakin oli saapunut Sirun luokse alkuillasta. Se oli ollut kuitenkin turhaa, sillä Joonas oli vahvasti samaa mieltä mummon kanssa, hän ei ollut valmis ottamaan riskiä, joka voisi johtaa pahimmillaan jopa Sirun kuolemaan.

 

Lopulta kun Hilla oli saanut Sirun ja Joonaksen väittelystä tarpeekseen, hän tokaisi.

-”Mitäs jos antaisitte Matiaksen itse päättää? Hänen elämästään siinä kuitenkin on kyse.”

Siru katsoi Hillaa hölmistyneenä.

-”Ja miten se muka voisi olla mahdollista?”

-”En tiedä, mutta voisimme kysyä sitä mummoltasi.”

 

Siru mietti hetken ja ymmärsi sitten, että Hillan ajatuksessa saattoi olla sittenkin jotakin käyttökelpoista. He eivät vielä tienneet mitä tuleman piti, mutta jos heillä olisi edes pieni hetki aikaa jutella Matiaksen kanssa ennen kuin loppu tulisi, he voisivat antaa lopulta vastuun päätöksen tekemisestä Matiakselle itselleen.

-”Isoisäsi kuoli tavalla, jota ei kenellekään soisi tapahtuvan, mutta mitäs jos hänellä olisi mahdollisuus valita? Silloin hänen kuolemastaan tulisi merkityksellinen jopa hänelle itselleen. Kuolisitko itse mielummin niin, että tietäisit kuollessasi siitä seuraavan jotakin hyvää, kuin että kuolema yllättäisi sinut täysin ja viimeisimmät ajatuksesi olisivat pelon ja epätietoisuuden täyttämiä?” Hilla täsmensi ajatustaan.

Nyt Hilla oli herättänyt Joonaksenkin mielenkiinnon.

-”Niin… ehkä tuossa on jotakin perää.” Hän mutisi mietteliäänä. ”Mutta onko meillä aikaa siihen? Onko meillä aikaa tavata Matias ja keskustella hänen kanssaan?”

 

-”Kyllä teillä on.”

He kaikki kolme hätkähtivät.

Mummo seisoi Sirun huoneen oviaukossa ja katsoi heitä vakavana. Hänen silmänsä olivat yhä punehtuneet ja hän näytti hauraammalta sekä vanhemmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Sirun sydäntä vihlaisi.

-”Teillä on tasan yksi tunti aikaa tavata Matias ja saattaa hänet perille siitä, mitä tuleman pitää. Mutta minä haluan kertoa sen hänelle itse.”mummo lisäsi.

-”Mutta miten?” Siru kysyi ihmeissään.

-”Minä kirjoitan hänelle kirjeen, jonka te annatte hänelle, kun tapaatte hänet.”

 

Mummo oli astunut huoneeseen sisälle ja istuutunut sängyn reunalle ystävysten viereen.

-”Olette oikeassa siinä, että Matias ansaitsee saada kuulla totuuden ennen kuolemaansa. Vaikka hänen kuolemansa oli minun elämäni tuskallisin asia, on lähes yhtä tuskallista ollut ajatella sitä, että hän koki ehkä kuolleensa turhaan. Eikä hän tiennyt kuolemansa hetkellä, että minä olin kuin olinkin turvassa.

Kuten Hilla sanoi, Matias kuoli epätietoisuuden sekä pelon vallitsemana, eikä se ole oikein kaiken sen jälkeen, mitä hän oli muiden hyväksi tehnyt. Olen kaikki nämä vuodet toivonut, että olisin voinut kertoa hänelle, kuinka kaikki lopulta kävi, kuinka hänen verensä yhä virtaa hänen lapsessaan ja sinussa, Siru. Että hän ei kuollut turhaan. Ja ajatelkaa, hän saisi myös tietää sen, että hänen työnsä ei jäänyt kesken. Pelastamalla Blancon, me pystymme jatkamaan hänen työtään ja sinä pystyt kulkemaan hänen jalanjäljissään.” mummo sanoi ja katsoi Sirua.

”Jos se ei palauta hänen kunniaansa, niin mikä sitten?”

 

Siru mietti mummon sanoja. He saisivat tavata Matiaksen, jutella hänen kanssaan ja kertoa hänelle, mitä hänen kuolemansa jälkeen tapahtui. Ehkä se voisi riittää. Jos Matias itse haluaisi vielä kaiken sen jälkeen kuolla, suojellakseen perhettään, se olisi sankarillisin teko, mitä Siru oli koskaan kuullut, eikä hän voisi sitä kyseenalaistaa.

 

-”Luuletko, että sinä pystyt siihen?” mummo sanoi ja katsoi Sirua edelleen, katse täynnä myötätuntoa.

-”Kyllä minä pystyn.” Siru sanoi niin varmasti, kuin suinkin osasi.

-”Hienoa, sillä nyt meidän täytyykin aloittaa harjoittelu.” mummo sanoi jo reippaammin.

-”Harjoittelu mihin?”

-”No ajassa matkustamiseen tietenkin.” mummo naurahti.

 

20200407_161313
Latest posts by Katri Kärki (see all)

Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *