Keppihevonen: 34. Luku

Keppihevonen: 34. Luku

Ensimmäiseksi Siru päätti selvittää, mihin kisoihin Nelli oli sanonut osallistuvansa. Se oli ollut helppoa. Nelli oli mainostanut tulevaa koitosta lähes jokaisella sosiaalisen median tilillään. Kilpailut olisivat Riihenmäen tallilla, tunnin ajomatkan päässä. Siru oli kuullut joskus puhuttavan tallista, se oli suuri valmennustalli, joka järjesti isoja kilpailuja. Kerran heillä oli ollut aikomus mennä Kivelän porukan kanssa sinne katsomaan isoja kansainvälisiä kilpailuja, mutta Siru oli sairastunut, eikä ollut päässytkään mukaan. Mutta Siru löysi tallin nettisivut ja ilahtui, kun huomasi tallille pääsevän julkisilla kulkuvälineillä. Hänen täytyisi onnistua!

 

Seuraavaksi vuorossa olisi harjoittelu. Aikaa ei ollut kuin vajaa viikko, mutta Siru tiesi, että Midaksen kanssa mikään ei ollut mahdotonta. Hän oli jo käynyt ratsastelemassa Midaksella erään pienen kotitallin kentällä, joka oli ollut runsaslumisen talven ansiosta hyvässä kunnossa.  Kaikki oli sujunut kuin rasvattu. Kukaan ei ollut kysellyt sen enempää miltä tallilta hän tuli, tai kuka hän ylipäätänsä oli, tallin omistaja oli tyytyväinen niin kauan, kun Siru vain kiikutti maksun kentän vuokraamisesta käteisellä omistajan postilaatikkoon, eikä näin toimittuna kysellyt häneltä liikoja. Hän sai ratsastaa rauhassa ja nauttia Midaksen kanssa työskentelystä.

 

Pienten tallien alueella kulki myös paljon hyviä maastoja, joilla saattoi päästellä hurjaa laukkaa huoletta ja vain ani harvoin hän törmäsi reissuillaan muihin ratsukoihin. Puitteet olivat siis mitä mainioimmat. Ainoa haaste oli ollut Midaksen varusteiden alituinen raahaaminen kodin ja ratsastusalueiden välillä, mutta senkin hän oli viimein ratkaissut piilottamalla varusteet vanhaan hylättyyn riiheen, joka sijaitsi metsässä katseilta suojassa. Siitä oli lopulta tullut heidän tukikohtansa, jossa hän suoritti muodonmuutoksen ja laittoi Midaksen kuntoon ratsastusta varten.

 

Siru tiesi, että jos hänen allaan olisi ollut mikä tahansa muu hevonen kuin Midas, hän ei olisi voinut tehdä sitä mitä nyt aikoi. Kukaan normaali hevonen ei voisi hypätä kylmiltään ilman kuukausien johdonmukaista harjoittelua kokonaista esterataa, saati mennä muutaman päivän harjoittelulla kilpailuihin. Muussa tapauksessa se olisi erittäin edesvastuutonta, mutta Siru tiesi, että Midakseen eivät päteneet samat kuolevaisten lait. Se oli hurjassa kunnossa, vaikka oli viettänyt mahdollisesti vuosisatoja elottomassa keppihevosen muodossaan. Siru oli varma, että he onnistuisivat.

 

horse-2350573_1280

 

Mutta sitten Siru seisoi keskellä lumista kenttää ja katseli kauhun vallassa edessään olevaa estettä, jonka hän oli hetki sitten koonnut kentän laidalla olevista puomeista ja tolpista. Sehän oli valtava! Hän ei ollut ikinä eläissään hypännyt niin korkeaa estettä ja tämä olisi Nellin luokan estekorkeus. Pampulan kanssa he olivat ylittäneet hädin tuskin puolet pienempiä ja silloinkin hänen vatsaansa oli vääntänyt ajatus niiden ylittämisestä.

Siru oli jo luovuttaa, kunnes hän kääntyi Midasta kohti. Hevonen katsoi häntä viisailla silmillään ja Siru tunsi sen kutsun.

-”Oletko ihan varma…?” Siru kysyi, kun kiipesi jakkaralta tämän selkään.

Midas tuntui rauhalliselta, vaikka Sirua jännitti, mutta Sirun jännitys ei tarttunutkaan hevoseen.

-”Huoh.. noh, meni syteen tai saveen, meidän on kokeiltava tuleeko tästä mitään.” hän huokaisi.

 

Midas nosti laukan ja Siru antoi sen laukata reipasta rytmikästä laukkaa ympäri kenttää. Midaksen kengättömät kaviot pureutuivat kentän lumiseen pintaan kuin ne olisivat olleet täynnä pieniä nastoja. Midas ei liukastellut, eikä hapuillut askeleissaan, ikinä. Siru nousi vaistomaisesti hieman jalustimien varaan ja nojasi kevyesti eteenpäin, ollakseen sopivasti liikkeen mukana. Hän käänsi päänsä kohti estettä ja yllätyksekseen tunsi Midaksenkin kääntyvän sitä kohti, vaikka hän ei ollut itse tehnyt elettäkään. Midas tiesi selvästi mitä sen tulisi seuraavaksi tehdä.

 

Se laukkasi rytmikkäästi kohti estettä ja Siru tunsi kauhun kouraisun vatsassaan, kun este lähestyi ja lähestyi, mutta samalla hän tunsi, että Midas tiesi kyllä mitä teki. Siru sulki silmänsä ja rukoili mielessään, että Midas hoitaisi tilanteen mallikkaasti. Hän kyllä luottaisi hevoseen ja niin Siru päätti antaa hevosen viedä häntä. Hän myötäilisi vain sen liikkeitä, ja niin Midas laukkasi, sovitti joustavasti askeleensa ja ponkaisi hyppyyn.

Siru haukkoi henkeään.

Hyppy tuntui kestävän ikuisuuden, niin voimakas ja korkea se oli. Hän painautui Midaksen harjaa vasten, kunnes hevonen laskeutui kissamaisen pehmeästi alas ja jatkoi laukkaa kentän toiseen päätyyn, kunnes pysähtyi.

 

Siru avasi silmänsä ja kiljahti riemusta. Hän kietoi kätensä Midaksen kaulan ympäri ja halasi sitä kuin viimeistä päivää.

-”Sinä olet uskomaton! Niin uskomaton!” Hän hihkui ja Midas hörähti tyytyväisenä.

-”Olet tainnut elämässäsi hypätä yhden jos toisenkin esteen yli. Niin varmasti sen sinulta sujui, aivan kuin vanhalta tekijältä.” Siru sanoi ja siveli Midaksen silkkistä karvaa.

 

He korjasivat esteen pois ja lähtivät kävelemään takaisin, kohti tukikohtaa. Pilvet olivat kaikonneet ja ilta oli kaunis. Mikään ei voinut olla ihanampaa, kuin kävellä siinä ikioman, käsittämättömän upean taikahevosen kanssa. Hevosen, joka luki hänen ajatuksiaan ja johon hän pystyi luottamaan kuin kallioon. Midas ei häntä pulaan jättäisi, joten Sirulla ei olisi mitään hätää tulevassa koitoksessa.

 

Kostosta tulisi suloinen.

 

20200407_161313
Latest posts by Katri Kärki (see all)

Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay

 

Author Image
Katri Kärki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *