Kivelän tallin satulahuoneessa oli lämmintä, vaikka koko talli tuntui muuten olevan lämpötilaltaan liki nollassa. Pete oli koko illan häärinyt tallissa ja kironnut vähin äänin äkillistä pakkasrintamaa, joka uhkasi jäädyttää jopa hevosten juomakupit, vaikka hevoset oli otettu sisälle jo reippaasti ennen pimeän tuloa tallin jäähtymistä ehkäisemään. Kata oli ohjeistanut Sirua jakamaan hevosille runsaasti heinää yönvaralle, jotta ne jaksaisivat lämmittää itsensä lisäksi myös tallia. Siru oli käynyt tervehtimässä Pampulaa, joka oli seissyt karsinassaan heiniä rouskuttamassa, pitkä talvikarva pörheänä. Hän oli upottanut kätensä sen paksuun turkkiin ja naurahtanut huomatessaan, että käsi oli kadonnut kokonaan tuuhean karvan uumeniin.
-”Sinulle ei ainakaan tule kylmä. Talvikarvasi on paksumpi kuin ikinä.” hän oli supissut ponille.
Siru istui satulahuoneen pöydän ääressä ja katseli keppihevostaan. Joonas ja Hilla olivat luvanneet tulla hakemaan Sirua tallin sulkemisen jälkeen, jotta he voisivat kävellä kotiin yhtä matkaa. Sisarukset olivat olleet Katan ja Peten luona perheensä kanssa viettämässä yhteistä iltaa, sillä Hillan ja Joonaksen isä Hugo oli saapunut loppulomaksi Suomeen.
Siru havahtui kun kuuli tallin oven käyvän ja pian Hilla jo saapui satulahuoneeseen.
-”Hrrr… Tuolla on jäätävän kylmä.” Hilla sanoi astuessaan sisälle, käsiään yhteen hieroen.
-”En ihmettele. Olen koko illan seurannut lämpömittarin laskua, se alkaa huidella jo -25 asteen tienoilla.” Siru vastasi ja irvisti.
-”En muistanut, että Suomessa voi olla näin kylmä..” Hilla vinkaisi. ”Oletko aivan varma, ettet halua tulla meidän kyydissä kotiin? Isä kyllä heittäisi sinutkin.” hän jatkoi ja istuutui myös pöydän ääreen.
-”Niin, ehkä jos voisimme hetken aikaa jutella sitten täällä?” Siru ehdotti.
Joonas vuorostaan avasi satulahuoneen oven ja huokaisi helpotuksesta päästessään sisälle lämpimään.
-”Hei Siru!” hän tervehti ja saapui hänkin pöydän ääreen. ”Kävin katsomassa hevosten juomakupit ja ainakin toistaiseksi ne ovat edelleen sulat. Toivotaan, että pakkanen ei jäädytä putkia. Muuten joudumme huomenna kantamaan käsipelillä lämmintä vettä tallin jokaiselle hevoselle.”
Joonas vaikeni hetkeksi ja mittaili Sirua hetken katseellaan.
-”Miten mummosi luona meni?” hän kysyi sitten.
Molemmat tuijottivat Sirua malttamattoman oloisina.
Siru tunsi olonsa hetken aikaa levottomaksi. Miten he ottaisivat vastaan uusimmat uutiset?
-”Kaikki meni hyvin. Sain taas paljon ajateltavaa ja ehkä vastauksiakin.” hän aloitti ensin salaperäisesti.
Joonas ja Hilla vilkaisivat toisiaan ja olivat kuin pelkkänä korvana. Siru nosti reppunsa lattialta pöydän ääreen ja avasi sen vetoketjun. Hetken kuluttua hän veti paksun nahkakantisen kirjan esiin ja läväytti sen suoraan sisarusten eteen.
Hillan ja Joonaksen silmät laajenivat hämmästyksestä.
-”Mikä tuo on?” Hilla kysyi, vaikka hän selvästikin oli jo arvannut mitä kirja piti sisällään.
-”Se on taikahevosten tarina.” Siru sanoi.
-”Se on upea.” Joonas sanoi ja alkoi saman tien selata kirjaa niin varovasti, kun suinkin vain kykeni. ”Saitko tämän mummoltasi?”.
-”Kyllä. hän sai sen aikanaan ja on säilyttänyt sitä kaikki nämä vuodet. Ja nyt hän antoi sen minulle, sillä mummo on sitä mieltä, että me tarvitsemme sitä. Mummo osasi aikanaan lukea tuota kirjoitusta, mutta ei kykene siihen enää. Hän kuitenkin osasi kertoa minulle muutaman asian.”
Siru käänsi kirjan itseään päin ja etsi sieltä tietyn aukeaman. Löydettyään sen, hän antoi kirjan jälleen Hillalle ja Joonakselle.
-”Tuohan on Midas.” Joonas sanoi saman tien.
-”Niin on. Se on Midas. Tällä aukeamalla kerrotaan siitä, mikä Midas oikein on.” Siru sanoi ja huomasi vatsanpohjansa muljahtelevan jännityksestä.
-”Midas ei ole mikä tahansa taikahevonen, vaan Midas on niiden alfaori.” Siru sanoi nopeasti ja huomasi, kuinka oli hivenen ylpeä sanomastaan.
Hän tunsi olevansa erityinen, kun Midas oli sillä tavalla valinnut juuri hänet.
-”Alfaori…” Joonas sanoi hiljaa.
Hilla katsoi veljeään kysyvästi.
-”Eikä siinä vielä kaikki.” Siru jatkoi. ”Mummo kertoi, että alfaorin ilmestyminen on äärimmäisen harvinaista ja että se tarkoittaa aina jotakin. Se tarkoittaa jotakin suurta, mikä meidän on selvitettävä yhdessä. Mummo sanoi, että sinä Joonas kuulut oleellisesti tähän kaikkeen ja että meidän tulisi yhdessä päästä tapaamaan vanhaa rouvaa”. Siru sanoi ja huomasi puhuvansa kauhean nopeasti.
-”Vanhaa rouvaako?” Joonas havahtui. ”Sitäkö, jolta sinä Midaksen sait?”
-”Niin.” Siru vastasi.
-”Vai että ihan alfaori…” Joonas jatko epämääräisesti.
-”Mutta miten me löydämme hänet?” Hilla kysyi. ”Tai siis te… enhän minä oikeastaan taida kuulua koko tähän kuvioon lainkaan..” hän lisäsi äkisti.
-”Hilla, sinä kuulut tähän kuvioon ihan yhtä paljon kuin kumpikin meistä Joonaksen kanssa.” Siru sanoi napakasti. ”Sinä tiedät salaisuuden ja myös sinun apusi on ollut minulle korvaamattoman tärkeää. Älä siis epäile, etteikö sinullakin olisi tässä jotakin roolia. Emme vain ehkä vielä tiedä mikä se tarkalleen ottaen on, emmehän tiedä omiammekaan.”
-”Tuo on totta.” Joonas lisäsi.
Hilla näytti heti paljon helpottuneemmalta.
He tutkivat yhdessä kirjaa ja puhelivat innostuksen vallassa siitä, kuinka voisivat löytää vanhan rouvan luokse. Siru kertoi sisaruksille siitä, kuinka vanha rouva on jättänyt heille esimerkiksi viestejä, mutta Joonas heitti ilmoille ajatuksen siitä, että josko Midas voisikin olla itse avain vanhan rouvan luokse. He pohtivat ja supattivat niin intensiivisesti, että eivät ollenkaan havainneet sitä, että joku oli tullut huoneeseen heidän huomaamattaan.
-”No mutta, täällähän te olette.” kuului Leenan ääni.
He kaikki kolme hätkähtivät. Siru nappasi salaman nopeasti kirjan pöydältä kainaloonsa ja sujautti sen pikaisesti takaisin reppuun piiloon.
-”Ihmettelimme minne te oikein katositte, mutta sitten Kata huomasi, että täällä oli vielä valot päällä. Lähdetään kotiin, kello on jo vaikka mitä.” Leena sanoi ja katseli huvittuneen näköisenä heidän yllättyneitä ilmeitään.
He lähtivät vähin äänin Leenan matkaan ja sulloutuivat kaikki kolme heidän pienen autonsa takapenkille, jonka Hugo oli jo lämmittänyt tyhjäkäynnillä odotellessaan muita. Siru istui ikkunan puolelle ja tunsi kuinka Joonas painautui hänen kylkeään vasten Hillan änkiessä toiselta puolelta kyytiin.
-”Mahdutteko te sinne hyvin?” Leena kysyi katsahtaen taustapeliin, istuutuessaan itse apukuskin paikalle.
-”Homma hallussa” Joonas sanoi.
Matkalla Siru yritti keskittyä omiin ajatuksiinsa, mutta Joonaksen tiivis läheisyys tuntui häiritsevän häntä. Äkkiä Joonas kumartui hieman Sirua kohti ja kuiskasi hänelle niin hiljaa, että jopa Sirun oli vaikea saada sanoista selvää.
-”Jos Midas on alfaori, sinun on oltava valppaana. Sanoiko mummosi aiheesta mitään?”
Siru värähti.
-”Ei, ei hän mitään sanonut.” hän valehteli. ”Mummon mukaan Midas on ihan luotettava.”
-”Eikö hän ollut asiasta lainkaan huolissaan?”
-”Ei.”
-”Tee silti minulle palvelus, äläkä ratsastele sillä enää yksinäsi.” Joonas kuiskasi jälleen, mutta Siru erotti hänen äänessään tiettyä painokkuutta.
-”Hyvä on.” Siru vastasi kuin muina miehinä.
Joonas katsoi häntä hetken aikaa vakavana suoraan silmiin, mutta koska Siru yritti vastata katseeseen niin tyynenä kuin suinkin kykeni, Joonas luovutti pian ja keskustelu jäi sikseen. Pian he jo olivat Sirun kotona ja Siru nousi autosta helpottuneena. Hän seisoi hetken ulko-oven edessä ja kokosi ajatuksiaan. Mitä juuri äsken oli tapahtunut? Miksi hän oli valehdellut Joonakselle? Jostakin syystä, hän ei ollut halunnut kertoa muille siitä, kuinka mummo oli säikähtänyt kuullessaan Midaksen olevan alfaori ja kuinka mummo oli yhtä lailla varoittanut Sirua siitä. Se tuntui Sirusta epäreilulta. Eivät he, eikä kukaan muukaan voinut tietää sitä, miltä hänestä tuntui ratsastaa Midaksella ja olla sen lähellä. Kuinka tiiviiksi he tunsivat nyt yhteytensä, Siru luotti Midakseen täysin. Luotti siihen niin paljon, ettei ollut ikinä kokenut mitään vastaavaa. Eiväthän muut sitä voineet ymmärtää.
Itse asiassa Sirua harmitti niin paljon, että hän päätti lähteä vielä öiselle retkelle taikahevosensa kanssa. Ikään kuin todistaakseen epäilijöilleen, että kaikki oli hyvin, vaikka hän tiesi, ettei kukaan heistä ollut sitä näkemässä.
Siru kääntyi ovelta takaisin tielle ja suorastaan juoksi paukkupakkasessa läheiseen puistoon. Ketään ei näkynyt missään, joten Siru muutti Midaksen oikeaksi hevoseksi. Muodonmuutos tapahtui nopeasti ja rauhallisesti.
-”Pahoittelut näin kylmästä ajankohdasta.” hän sanoi silittäessään Midaksen otsaa.
Midasta ei pakkanen tuntunut haittaavan, vaan se oli pikemminkin vain ilahtunut odottamattomasta ratsastustuokiosta ja kutsui Sirua malttamattomana selkäänsä.
Siru tunsi sen vetovoiman. Hän kiipesi puiston penkiltä sen lämpimään selkään ja he lähtivät kohti metsäpolkuja.
Siinä heidän kulkiessaan Siru sen sitten lopulta keksi. Hän keksi, että Midakselle tulisi kuin tulisikin hankkia suitset ja satula. Ihan vain sitä varten, että he eivät herättäisi niin suurta huomiota jos joku vahingossa sattuisikin heidät joskus näkemään. Miksi nyt jossakin taajaman laitamilla ei voisi silloin tällöin käydä ratsukoita maastoilemassa? Mutta se, että hän ratsasti Midaksella kuin saduissa, ilman varusteen varustetta, saisi kyllä nopeasti huhut liikkeelle. Kun pakkanen pakotti heidät viimein takaisin kotiovelle, Siru teki mielessään päätöksen. Seuraavana päivänä, hän hankkisi Midakselle kaikki tarvittavat varusteet, silloin he voisivat olla vapaampia ja ratsastella huolettomammin missä ikinä mielivät.
Mutta tästä hän ei kertoisi muille. Olkoon se vain hänen ja Midaksen välinen asia, heidän oma pieni salaisuutensa. Mitä haittaa siitä voisi olla, että hän ratsastelisi omalla taikahevosellaan? Sitähän varten Midas hänellä oli, eikös niin?
Vaikka hevoset ovat kulkeneet läpi elämän rinnallani tavalla tai toisella, olen päätynyt töihin toiselle alalle. Mutta mihinkäs se heppahulluus katoaisi, hevoset ovat osa minua, aina.
- Keppihevonen: Loppusanat - 8.6.2020
- Keppihevonen: 51. Luku - 7.6.2020
- Keppihevonen: 50. Luku - 6.6.2020
Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay
