Viikonloppu sujui orastavasta huolesta huolimatta varsin nopeasti, sillä Sirulla oli kädet täynnä töitä. Tallilla järjestettiin toisinaan viikonloppuisin minileirejä, jolloin ratsastajat tulivat viikonlopun mittaiselle tehokurssille mikä sisälsi kaksi tuntia ratsastusta molempina päivinä, sekä ruokailun. Tälle viikonlopulle oli osunut aikuisten alkeiskurssi. Siru oli kärsivällisesti kerta toisensa jälkeen opastanut ratsastajia hevosten kuntoonlaitossa ja ollut taluttamassa jokaisella ratsastustunnilla jotakin ratsukkoa. Kivelässä vietettyjen vuosien aikana Siru oli ehtinyt opettaa jo kymmeniä kertoja kuinka suitset laitetaan hevosen päähän, satula selkään ja suojat hevosten jalkoihin oikeaoppisesti, kyllästymättä siihen ikinä. Hän jaksoi näyttää ja opastaa yhä uudelleen, kuinka hevosen pään saa pysymään hyvin paikoillaan suitsimisen ajan, kuinka kuolaimia suuhun laitettaessa kannattaa kutitella hevosen hammaslomaa peukalolla, jolloin ne avaavat suunsa ja kuolaimet saa suuhun ilman, että niitä tarvitsee ikävästi kolistella hevosen etuhampaita vasten.
Siru tiesi, että alkeistuntilaisista tuntui aina aluksi hankalalta saada kuolaimet hevosen suuhun. Etenkin Pampula oli oppinut vuosia ratsastuskoulussa asuneena, että arkoja alkeisratsastajia saattoi toisinaan hieman höynäyttää. Se tapasi seisoa kuin puoliunessa, kun ratsastaja alkoi laittaa suitsia sen päähän, mutta ei avannut suutaan, ei sitten millään ottaakseen kuolaimet suuhunsa, vaan jatkoi päiväuniaan ratsastajan kutitteluista ja hyvistä yrityksistä huolimatta. Jos ratsastaja onnistui jollakin ihmeen konstilla saamaan Pampulan suun auki ja kuolaimet sen suuhun, se havahtui nokosiltaan heilauttamaan päätään juuri oikealla hetkellä, juuri sen verran voimakkaasti, että kokematon ratsastaja hätkähtää, astuu taaksepäin ja kuolaimet pääsevät tippumaan sen suusta pois, ennen kuin niskahihna saadaan vedettyä korvien yli paikoilleen. Pampulalla ei tuntunut olevan mitään ongelmia toistaa tätä samaa kuviota vaikka kymmenen kertaa peräkkäin, mutta kun ratsastaja oppi ennakoimaan ponin toimintaa, hän onnistuu suitsien laittamisessa ongelmitta. Siru muisteli, kuinka oli itsekin ensimmäisiä kertoja saanut taistella Pampulan kanssa tästä samaisesta asiasta, mutta nykyään Pampula ja Siru tunsivat toisensa jo niin hyvin, että Pampula ei enää edes yrittänyt metkujaan Siruun. Toisinaan jos Siru näki, että Pampula oli aikeissa hämmentää uutta ratsastajaa tempuillaan, Siru sai sen käyttäytymään kiltisti vain sillä, että otti ponia kohti askeleen, toruen sitä samalla hyväntahtoisesti.
Juuri Pampulasta oli tullut Sirulle vuosien mittaan todella tärkeä. Niinä päivinä kun koulussa oli ollut aivan sietämätöntä, Siru asteli tallilla suoraan Pampulan luokse ja hengitti sen mustaan ja paksuun harjaan. Ponin hohkaava lämpö ja pehmeä karva poskea vasten saivat ikävät ajatukset tuntumaan välittömästi pienemmiltä, sekä siedettävämmiltä. Joskus jos mieli oli todella maassa, Siru saattoi itkeä pahaa oloaan nojaten Pampulaan. Silloin poni seisoi aivan paikallaan, käänsi korvansa Sirua kohti ja antoi tytön itkeä. Seisoi siinä kuin peruskallio, joka otti kerta toisensa jälkeen vastaan Sirun surun, vankkumattomana. Kuinka monta kertaa Siru olikaan miettinyt, miten hukassa hän olisikaan ilman Pampulaa ja tämän tuomaa lohdutusta. Ponin vilpitön olemus jaksoi piristää häntä niinä synkimpinäkin hetkinä.
Maanantaiaamuna Siru polki kaatosateessa kouluun. Hän marssi koulun pihan halki väistellen lätäköitä ajatuksissaan, kun kuuli äänen huutavan.
-”Siru, hei odota!”
Siru kääntyi ihmeissään ympäri ja näki yllätyksekseen Hillan juoksevan pihan poikki häntä kohti. Hilla piteli toisella kädellä kiinni hupustaan jolla hän yritti epätoivoisesti suojata kasvojaan sadepisaroilta. Hilla saapui hengästyneenä Sirun luokse ja he harppoivat yhtä matkaa nopeasti katoksen alle sateelta suojaan.
-”Onneksi törmäsin sinuun, olen tänään ensimmäistä päivää koulussa enkä tiedä mihin minun pitää mennä.” Hilla sanoi edelleen puuskuttaen.
Hän nojautui eteenpäin, piteli polvistaan kiinni ja hengitteli hetken syvään kunnes hengitys tasaantui. Laukku putosi hänen olaltaan märälle asvaltille.
-”Juoksin koko matkan bussipysäkiltä tänne, en tietenkään muistanut ottaa sateenvarjoa..” hän jatkoi, noukki laukun maasta ja suoristautui.
Siitä huolimatta, että Hilla oli juuri juossut hyvän matkaa kaatosateessa, Siru ei voinut olla huomaamatta, miten luonnollisen kauniilta ja siistiltä hän silti näytti. Hiukset oli kerätty rennolle mutta siistille nutturalle pään päälle, aivan kuten silloinkin kun he tapasivat tallilla ensimmäisen kerran. Hillalla oli päällään muodikkaat vaatteet ja hän todella näytti olevan perillä viimeisimmästä trendeistä. Siru ei voinut olla miettimättä, että saksalaiset taisivat olla tyylitajussaan valovuosia suomalaisia edellä ja sillä hetkellä hän tunsi olonsa tavallistakin nuhjuisemmaksi, vaikka oli säilynyt sadeviittansa ja kumisaappaidensa ansiosta kutakuinkin kuivana.
-”Kenen tunnille sinä olet nyt ensimmäisenä menossa?” Siru kysyi hieman arastellen.
-”Jonkun Tolppasen.” Hilla sanoi ja kertoi mille luokalle hänet oli sijoitettu.
-”Se… sehän on minun luokkani.” sai Siru sanottua ja tunsi kuinka vatsassa muljahti.
Hän oli koko viikonlopun pyöritellyt päässään jos minkälaisia ajatuksia siitä, kuinka Hillan ja Joonaksen saapuminen Kivelään tulisi muuttamaan tallin arkea, mutta hänen pieneen päähänsä ei ollut pälkähtänyt hetkeksikään sitä, että nämä saattaisivat tulla myös samaan kouluun! Miten tyhmäksi hän tunsikaan itsensä. Tietenkin he tulisivat samaan kouluun, sillä eihän täälläpäin ollut kuin tämä yksi koulu, hän mietti. Miten asia ei ollut tullut häneen mieleensä? Ja samassa hän huomasi kauhukuvien tulvahtavan silmiensä eteen. Mitäs jos Hilla onkin ihan kamala, Nellin kaltainen ilkimys ja hänestä tulisi taas yksi ilkeä ihminen lisää rikastuttamaan Sirun ankeaa arkea? Siru tunsi olonsa hyvin ahdistuneeksi ja ajatukset poukkoilivat hänen mielessään kuin pillastunut poni. Tai jos Hilla osoittautuisikin mukavaksi, niin ei hän ainakaan kauaa Sirun seurassa viihtyisi, kun hän huomaa kuinka syrjitty Siru luokkayhteisössään oli, hän järkeili. Kävi niin tai näin, Siru ei uskonut tästä seuraavan mitään hyvää.
-”Hienoa! Sehän tarkoittaa sitten sitä, että meistä tulee luokkatoverit!” Hilla sanoi ilahtuneena ja hymyili Sirulle.
Siru lähti sekavissa tunnelmissa opastamaan Hillaa kohti heidän kotiluokkaansa.
Vaikka hevoset ovat kulkeneet läpi elämän rinnallani tavalla tai toisella, olen päätynyt töihin toiselle alalle. Mutta mihinkäs se heppahulluus katoaisi, hevoset ovat osa minua, aina.
- Keppihevonen: Loppusanat - 8.6.2020
- Keppihevonen: 51. Luku - 7.6.2020
- Keppihevonen: 50. Luku - 6.6.2020
Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay
