Joonas katsoi Sirua hetken lumoutuneena ja siirsi katseensa sitten takaisin tanssivaan Midakseen. Oli aivan erilaista katsoa sen liikehdintää maneesin kirkkaiden lamppujen alla, kuin yön hämärässä. Siru oli ollut iloinen, kun sai vihdoin ja viimein napsauttaa maneesin valot päälle, nyt heidän ei tarvinnut enää siristellä pimeässä, vaan he saisivat nauttia valon luomasta estradista, sillä siltä tilanne todellakin näytti. Midas oli kuin teatterin lavalla esiintyvä taitelija ja he kaksi esitystä seuraava yleisö.
-”Olen sanaton.” Joonas sai sanottua. ”En ole nähnyt sitä ikinä liikkeessä… Se on kuin… taikuutta.”
-”Et voisi olla enempää naulan kannassa.” Siru vitsaili hymyillen.
Häntä ei jännittänyt. Ei nyt, kun Joonas seisoi hänen vierellään. Hän kykeni ensimmäistä kertaa katsomaan Midasta ja vain Midasta, sekä keskittyä vain ihailemaan tuota upeaa olentoa. Olemaan se yleisö, joka antaa taiteilijalleen esiintymisrauhan ja keskittyy vain nauttimaan taiteilijan aikaansaannoksesta. Ja Midashan esitti ja esiintyi. Sen sulavat liikkeet ja hulmuava valkea harja, joka tuntui entistäkin valkoisemmalta keinotekoisessa valaistuksessa. Sen keltainen karva kiilteli kuin kulta.
-”Midaksen kosketus…” Siru mietti mielessään.
Joonas oli mennyt istumaan katsomoon ja katseli nyt tarkkaavaisena Midasta. Ihailu oli muuttunut mielenkiinnoksi ja Joonas yritti selvästi päästä perille taikahevosen mielenliikkeistä.
-”Tee kaikki aivan niin kuin tekisit ilman minua. Haluan tarkkailla teitä, jos vaikka keksin jotakin, mikä voisi viedä teitä lähemmäs toisianne.”
Siru nyökkäsi ja käveli keskemmälle maneesia. Samassa hän tunsi jännityksen jälleen kasvavan ja pelon kouraisevan jostakin syvältä sisuksista.
-”Se on menoa taas…” hän sanoi mielessään ja yritti olla ajattelematta heitä katselevaa Joonasta, jonka läsnäolo ei enää helpottanut tilannetta, vaan päinvastoin.
Ei ollut mieltäylentävää tietää, että katsomossa oli henkilö, joka on kesyttänyt vaikeita hevosia, kun hän itse ei kyennyt tekemään vastaavassa tilanteessa yhtikäs mitään.
Midas ei tapansa mukaan kiinnittänyt häneen aluksi mitään huomiota, kunnes aloitti väistele ja pakene-vaiheensa, josta seurasi ajan mittaa monotoninen edestakaisin ravailu. Lopulta Siru muutti Midaksen keppihevoseksi ja tunsi valtaisaa pettymystä, sillä kaikki oli tosiaan mennyt juuri niin kuin Joonas oli toivonut, aivan kuin hän ei olisi ollut läsnä ollenkaan.
Joonas käveli Sirun luokse ja kyykistyi kuumuuttaan hehkuvan keppihevosen vierelle.
-”Jos jäähdytän sen väkisin lumihangessa ja toistan muodonmuutoksen uudelleen, se muuttuu aggressiiviseksi.” Siru sanoi vaisusti ja istahti maneesin seinää vasten hiekalle.
-”Minä luulen, että se tekee sille kipeää.” Joonas sanoi ja piti kättään keppihevosen yllä tunnustellen siitä hohkaavaa lämpöä.
-”Ai se uusi muodonmuutosko?” Siru kysyi ihmeissään.
-”Niin. Jos se ei olisi vielä valmis siihen, mutta se pakotetaan muuttumaan siitä huolimatta.”
-”En ole tullut ajatelleeksi tuota…”
-”Hevonen ei käyttäydy aggressiivisesti ihmistä kohtaan, ellei se ole pelosta suunniltaan tai kipeä jostakin. Ja valitettavan usein ongelmahevoset ovat näitä jälkimmäisiä. Hevonen on saaliseläin, joka yrittää peittää kipunsa viimeiseen asti, muutoin se jäisi pedon hampaisiin ensimmäisenä, pedot kun yrittävät havaita laumasta hauraimman ja näin ollen helpoimman yksilön, jonka kimppuun hyökätä.”
Siru katsoi maassa lojuvaa keppihevosta ja tunsi piston sydämessään.
-”Anteeksi Midas, että olen satuttanut sinua..” hän kuiskasi hiljaa.
-”Älä turhaan moiti itseäsi, et tehnyt sitä tahallasi, teit sen tietämättäsi. Suurin lahja minkä voit Midakselle antaa, on oppia virheistäsi. Tiedän, että sinä kykenet siihen, sillä sinä kykenet katsomaan peiliin.”
Siru ja Joonas palasivat Hillan luokse, kun keppihevonen oli viimein jäähtynyt.
-”Miten meni?” Hilla huikkasi malttamattomana kohottautuen olohuoneen sohvalta, vilttien alta.
-”Se meni oikein hyvin.” Joonas aloitti.
-”Menikö?” Siru kysyi ihmeissään. ”Sehän kulki ihan samaa rataa, kuin aina ennenkin?”
-”Malta mielesi.” Joonas toppuutteli. ”Se tuntui ehkä sinusta siltä, mutta minä seurasin ja havainnoin teitä kokoajan ja minulla alkaa nyt olla mielessäni hahmotelma siitä, mitä tulemme seuraavaksi tekemään.”
-”Niinkö?” Siru sanoi,
-”Kyllä vain.” Joonas vastasi ja he kävelivät olohuoneeseen Hillan luokse ja istuutuivat sohvapöydän ympärille.
Siru laski keppihevosen pöydälle ja he kaikki katselivat sitä hetken.
-”Kerro meille mitä näit.” Hilla pyysi. ”Jos Sirulle vain sopii, että olen myös kuulemassa.”
-”Tietenkin. Haluan että teemme tämän yhdessä. Alusta loppuun.” Siru vastasi nopeasti, vaikka tunsikin olonsa hieman epämukavaksi.
Joonas katseli edelleen keppihevosta mietteliäänä, kunnes aloitti.
-”Ymmärsinkö oikein, että yksi sinun tehtävistäsi oli siirtää Midakselle kaikki tuntemasi tunteet?”
-”Kyllä. Näin mummo minulle kertoi, siksi oli tärkeää, että tunsin sen läsnä ollessa mahdollisimman monia tunteita, laidasta laitaan, jotta yhteyden luotuamme meillä olisi myös yhteiset tunteet.” Siru vastasi.
-”Kun katselin tänään teitä, näin, että te kumpikin pelkäsitte toisianne.”
-”Minä en ole hyvä villien hevosten kanssa. Hilla voi vaikka todistaa.” Siru huomasi sanovansa hieman puolustelevasti.
-”Luulen, että tuo pelko on se, joka estää teitä löytämästä yhteyttä. Te kumpikin pakenette toisianne, ettekä kulje toisianne kohti.”
-”Minkäs minä sille voin, että minua pelottaa, en minä sitä tahallani tee. Enkä tiedä miten siitä voisin päästä eroon.” Siru sanoi epätoivoisesti.
-”Ei se olekaan tarkoitus. Et sinä voi tukahduttaa pelkoasi, ja itse asiassa kun sitä vaistomaisesti tänäänkin yritit, se vain sai Midaksen enemmän suunniltaan. Minä luulen, että se ei kykene lukemaan sinua, sillä sinä olet ristiriitainen. Sinä tunnet pelkoa, mutta yrität peittää sen. Minä arvelen ongelman ytimen olevan siinä.”
-”Helppohan sinun on sanoa, kun olet itse kuuluisa ja peloton ongelmahevosten kesyttäjä…” Siru tiuskaisi ahdistuneena.
Hänellä oli nurkkaan ajettu olo ja Joonaksen sanat tuntuivat syytöksiltä. Ei Joonas voinut ymmärtää hänen tilannettaan, miten edes voisi? Miten hän muka ikinä kykenisi olla tuntematta pelkoa? Ja nyt Joonas tuntui vaativan häneltä mahdottomia. Ei tuntunut ollenkaan hyvältä olla niin haavoittuvaisena suurennuslasin alla, vaikka kyseessä olikin vain Joonas ja Hilla.
-”Hetkinen.” Joonas sanoi ja katsoi Sirua totisena. ”Yhden asian haluan oikaista nyt heti kättelyssä. Minä en ole peloton. En missään nimessä. Aina kun tapaan uuden hevosen, etenkin jos tiedän sen olevan haastava tapaus, minua pelottaa. Hulluhan minä olisin, jos en tuntisi pelkoa? Pelko on aivan luonnollinen tunne ja itse asiassa hengissä säilymisen edellytys. Jos en tuntisi pelkoa, en kykenisi luomaan hevosiin luottamusta. Täysin peloton ihminen ei ole luonnollinen, eikä sellainen herätä muissakaan luottamusta. Peloton ihminen sulkee silmänsä ja lakkaa analysoimasta tilannetta. Ja se jos mikä voi viedä pahimmillaan vaikka hengen!” Hän täräytti.
Siru tunsi itsensä tyhmäksi ja katseli varpaitaan.
-”No miten sinä sitten kykenet toimimaan pelkosi kanssa?” Hän kysyi sovittelevampaan sävyyn.
-”Se onkin jo toinen juttu, sillä Midas on taikahevonen. En kykene lukemaan sitä yhtä selkeästi kuin muita hevosia, mutta hevonen kuin hevonen vaistoaa ihmisestä pelon, vaikka ihminen kuinka yrittäisi peitellä sitä. Uskon, että sinun on oltava rehellinen itsellesi ja samalla rehellinen Midakselle, jotta te voisitte tuntea pelkoa yhdessä. Ei niin, että kohdistatte pelon toisiinne, vaan jotta tuntisitte pelkoa yhdessä. Sehän on koko asian ydin? Että teille muodostuisi yhteys, että te jakaisitte tunteet yhdessä? Ja että te olisitte tunteinenne samalla puolella, ette toisianne vastaan?”
-”Voihan tuossa olla perää…” Siru mutisi.
-”Sinun on opeteltava hallitsemaan Midaksen taikaa ja minä uskon, että se tapahtuu sinun tunteidesi kautta. Että opit hallitsemaan tunteitasi. Enkä tarkoita tällä sitä, että patoat ne sisällesi, en missään nimessä, sillä se vain kasvattaa ristiriitaisuutta ja ajaa teidät erilleen.”
-”Mutta miten?” Siru jankkasi.
-”Minä kyllä autan ja neuvon sinua, mutta sinun on tehtävä työ itse. Sinun on havahduttava oman pelkosi äärellä ja tunnusteltava sitä. Sen jälkeen voit tehdä saman Midaksen luona ja katsoa tepsiikö se.”
-”Siru, me kaikki pelkäämme.” Hilla sanoi puuttuen keskusteluun.
-”Ei siltä näytä. Te kykenette toimimaan siitä huolimatta.” Siru sanoi.
-”Sinäpä sen juuri sanoit.” Joonas täydensi. ”Ja sen sinäkin opit. Opit toimimaan siitä huolimatta ja ehkä jopa sen ansiosta. Älä pidä pelkoa vihollisenasi, vaan pidä sitä kumppaninasi, jonka ansiosta sinulla on kyky arvioida tilannetta ja varjella itseäsi.”
Hilla nyökkäsi vahvistukseksi.
-”Ehkä pelko tosiaan on avain teidän toistenne luokse.” hän sanoi.
Siru mietti asiaa. Voisiko se oikeasti olla niin helppoa? Hän yllättyi ajatuksesta. Se nimittäin tuntui ajatuksena helpolta, että kyse olisikin vain hänen omasta pelostaan. Hänen ei tarvitsisikaan opetella mitään monimutkaisia temppuja, joita hän harjoittelisi Midaksen kanssa, erilaisia hevosenkesytysvippaskonsteja, vaan kaikki lähtisikin hänestä itsestään? Siru myönsi, että alusta asti hän oli ajatellut, että Midaksen tulisi muuttua. Midaksen villin käytöksen tulisi loppua ja Sirun tehtävä olisi vain vaikuttaa siihen omalla toiminnallaan jotenkin konkreettisesti.
-”Oletko valmis kohtaamaan pelkosi?” Joonas kysyi leikillisen teatraalisesti. Olohuoneen tunnelma oli keventynyt kilokaupalla ja Siru tunsi olonsa jälleen turvalliseksi.
-”Kyllä minä olen.” Hän vastasi päättäväisesti.
Vaikka hevoset ovat kulkeneet läpi elämän rinnallani tavalla tai toisella, olen päätynyt töihin toiselle alalle. Mutta mihinkäs se heppahulluus katoaisi, hevoset ovat osa minua, aina.
- Keppihevonen: Loppusanat - 8.6.2020
- Keppihevonen: 51. Luku - 7.6.2020
- Keppihevonen: 50. Luku - 6.6.2020
Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay
