Keppihevonen: 26. Luku

Keppihevonen: 26. Luku

Siru harjasi Pampulaa ratsastustunnin jälkeen ja tunsi huonoa omaatuntoa siitä, kuinka vähän hän oli viime aikoina ehtinyt keskittyä poniin.

-”Olen pahoillani, että ajatukseni ovat olleet muualla, kuin sinun luonasi.” Siru kuiski Pampulalle ja kietoi käsivartensa tämän turvan ympärille.

Pampula seisoi tyynenä karsinassa ja antoi Sirun halata, se suorastaan painoi päänsä Sirun syleilyyn. Siru nosti Pampulan turvan käsillään kasvojensa eteen ja moiskautti ison märän pusun sen samettisen pehmeälle turvalle, sierainten väliin. Pampula puhalsi pehmeästi lämmintä ilmaa Sirun poskea vasten ja käänsi sitten päänsä toiveikkaana kohti rehulaa.

-”Senkin ahmatti. Aina ruoka mielessä.” Siru nauroi ja rapsutti ponia harjan alta.

Pampula unohti ruuan hetkeksi, kun Siru löysi oikein maittavan kutkuttavan kohdan, mistä rapsuttamalla Siru sai Pampulan vääntyilemään kaula pitkänä ja venyttämään ylähuultaan.

-”Pikku-Tapiirini.” Hän huokaisi huvittuneena.

Pampula venytti ylähuultaan entisestään, kunnes heinäkärryn lupaava kitinä sai sen taas palaamaan olennaiseen. Kata työnsi heinäkärryä, jonka pyörät olisi pitänyt öljytä aikapäivää sitten, mutta muiden askareiden ohessa Pete tuppasi aina unohtamaan sen. Se muistui aina mieleen vasta silloin, kun kärryjä lähdettiin liikuttamaan ja aivot lävistävä kirske taas alkoi.

 

hay-4485355_1280

 

-”Hevosista tämä on varmasti maailman ihanin ääni.” Kata huikkasi metelin läpi lykkiessään kärryä käytävää pitkin. ”Tarkoittaahan se niille aina ruokaa.” hän lisäsi ja heitteli karsinoihin runsaat sylilliset heinää.

-”Niinpä. Pampula ainakin rakastaa sitä.” Siru sanoi ja katseli huvittuneena ponia, joka kerjäsi viimeistä päivää. ”Kyllä ne kärryt saavuttavat sinut. Tänäänkin, senkin hupsu ja ihan ilman kerjäämistäkin.”

 

Kata oli saapunut ponien päätyyn ja heitti Pampulalle heinät karsinaan. Siru antoi ponille ruokarauhan ja lähti puhdistamaan sen varusteita vesikarsinan lavuaarin luo.

-”Olemme lähdössä Peten kanssa viikonlopuksi reissuun, olisiko teillä mahdollisuutta tehdä silloin tallihommia?” Kata kysyi Sirulta jaettuaan heinät kaikille. ”Tiedän, että tämä tuli vähän yllättäen, onko teillä kovasti koulujuttuja?”

-”Ei, minä kyllä pääsen!” Siru vastasi innostuneena.

Kata ja Pete kävivät niin harvoin missään, että Sirulla ei ollut käynyt edes mielessä, että he voisivat joskus saada harjoitella maneesissa rauhassa, ilman pelkoa kiinnijäämisestä.

-”Mutta Hilla on ollut flunssassa. En usko, että hän pääsee vielä hetkeen tallille asti… Mutta voisin kysyä Joonasta.”

-”Joonastako? Sehän olisi hieno juttu!” Kata vastasi yllättyneenä. ”Voitte majoittua meillä, niin on helpompi herätä aamuisin aamuheinienjakoon, ei ole niin pitkä matka ja saatte nukkuakin pidempään. Palaamme jo sunnuntai-iltana, ensiviikolla kun on hiihtoloma ja leirit alkavat.” Kata näytti miettivän hetken ja jatkoi. ”Itse asiassa, sopisiko sinulle, että me lähtisimme jo tänä iltana? Voisit vapaasti jäädä meille yöksi nyt heti iltatallin jälkeen. Jääkaapissa pitäisi olla syötävää ja jos ruoka ei riitä koko viikonlopuksi, jätän teille ruokarahaa.”

-”Se sopii hyvin.”

-”Kiitos Siru. Et tiedä kuinka paljon arvostan tätä, ja Pete myös.”

-”Ei hätää, ei minulla parempaakaan tekemistä ole.” Siru huikkasi, yrittäen kuulostaa huolettomalta, sillä sisimmissään hänen sydämensä takoi hurjaa tahtia.

 

Uskomatonta! He saisivat olla kokonaisen viikonlopun rauhassa ja harjoitella mielin määrin, kunhan yksityishevosten omistajat pysyivät poissa ratsastamasta, maneesi olisi vain heidän käytössään. Ajankohta ei olisi voinut olla parempi, hän riemuitsi.

Hänen oli soitettava Hillalle ja Joonakselle mitä pikimmin ja kerrottava ilouutisesta.

-”Tämähän tuli kuin tilauksesta!” Hilla huudahti ilosta, yskien sitten hyvän tovin. ”Päästäisiköhän äiti minut sinne sairastamaan. Voisin olla mukana, vaikka en tulisikaan ulos asti. Saisimme puhua rauhassa.”

-”Se olisi mahtavaa!” Sirukin intoili.

-”Joonas ainakin tulee. Minä soitan sinulle kun saan tietää omasta kohtalostani.” Hilla sanoi ja puhelu päättyi.

 

Siru istui Katan ja Peten keittiössä keppihevonen kädessään ja katseli pakastepizzan hiljattaista kypsymistä uunin lasin läpi. Ajatus siitä, että he saattaisivat viettää viikonlopun Joonaksen kanssa kahdestaan, tuntui hieman pelottavalta ja ennen kaikkea vaivaannuttavalta. Siru toivoi sydämensä pohjasta, että Hillakin saapuisi. Vaikka he olivat jutelleet Joonaksen kanssa kahden jo useamman kerran, ei Siru silti osannut kuvitella kuinka intensiivinen viikonloppu sujuisi heiltä kahdestaan, tallihommineen päivineen, vaikka hänen täytyi kyllä myöntää itselleen, että ajatus myös hieman kutkutti häntä. Mutta siitäkin kutinasta huolimatta, helpotus valtasi Sirun, kun hän sai Hillalta viestin, että äiti oli antanut hänelle luvan tulla, jos hän vannottaisi pysyvänsä sisällä.

 

Munakello pirisi ja pizza oli valmis. Siru haki pakastimen pizzakokoelmasta vielä kaksi lisää ja asetti seuraavan pellille. Tyhjin vatsoin ei järkikään juoksisi.

 

20200407_161313
Latest posts by Katri Kärki (see all)

Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay

 

Author Image
Katri Kärki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *