Kun Siru seuraavana päivänä lähti tottuneeseen tapaansa ennen puolta päivää tallille, ei hän osannut arvata, kuinka merkittävä päivä siitä vielä muodostuisi hänen elämässään. Hän pyöräili verkkaisesti kiirettä pitämättä ja katseli ympärillään vallitsevaa kostean usvaista maisemaa. Aurinko ei jaksanut enää haihduttaa yön aikana muodostunutta sumua niityiltä, joten sakea usva saattoi velloa paikallaan pitkälle iltapäivään saakka, etenkin jos ei tuullut. Tänään oli tyyni päivä, eikä vettäkään satanut, vaikka taivas olikin peittynyt visusti harmaiden pilvien eri sävyjen taakse. Siru veti keuhkonsa täyteen kostean raitista ilmaa ja hän oli humaltua pudonneiden lehtien kirpeästä tuoksusta. Siru piti yleensä syksystä ja syksyn tuoksusta, mutta ei nyt. Jouluun ei olisi enää kuin muutama hassu viikko, eikä sääennuste ollut vieläkään antanut aihetta elätellä toiveita valkeasta joulusta. Se harmitti Sirua, sillä hän rakasti joulua, etenkin jos silloin pääsi käymään tallilla.
Viime joulut hän oli halunnut väen vängällä päästä mukaan hevosten iltaheinien jakoon. Mikään ei ollut hänestä joulumieltä nostattavampaa kuin istua hiljaisessa, hämärässä tallissa heinäpaalin päällä, haistaa nenässä kuusenoksista tehdyt koristeet hevosten karsinoiden ovissa ja kuunnella hevosten tasaista rouskutusta, kun ne söivät heiniään. Viime jouluna Kata oli jopa tuonut talliin oman joulukuusen, jonka kynttilöiden valo kruunasi koko elämyksen. Äiti ei ollut aluksi mielissään siitä kun Siru oli ensimmäisenä jouluna halunnut lähteä jouluaterian jälkeen käymään tallilla, mutta ymmärsi pian, että tyttö koki tämän itselleen kovin tärkeäksi. Viime jouluna äiti oli jopa ehdottanut Sirulle, että tulisi itsekin mukaan, mutta vaikka Siru äidin ehdotusta arvostikin, hän halusi pitää kokemuksen yksin itsellään. Äiti ei koskaan ollut ollut itse kiinnostunut hevosista, eikä hän käynyt tallilla Sirun kanssa muutenkaan, joten Siru koki, että tunnelmallisesta tilanteesta voisi särkyä jotakin, jos sen joutuisi jakamaan sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä kuinka syvälle sieluun se voi toista koskettaa.
Hän oli itse asiassa kiitollinen äidilleen siitä, että tämä ei tuppautunut muutenkaan liiaksi mukaan hänen hevosmaailmaansa, sillä Siru halusi pitää sen vain itsellään. Äiti ei kuitenkaan ymmärtäisi, mutta se riitti, että äiti ymmärsi antaa tyttärensä harrastaa hevosia niin täysillä kuin hän itse halusi ja pystyi. Toisinaan Siru arveli äidin kokevan itsensä ulkopuoliseksi, kun hän ei ollut osa tyttärensä suurta intohimoa, mutta toisaalta Siru uskoi äidin olevan myös tyytyväinen siitä. Silloin äiti sai keskittyä töihinsä ja olla potematta huonoa omaatuntoa siitä, että töitä oli joskus tuotava myös kotiin. Kun heistä kumpikin sai tehdä omia juttujaan häiritsemättä toista, he olivat tyytyväisempiä ja riitelivätkin vähemmän keskenään.
Siru saapui tallin pihaan ja huomasi parkkipaikalla vieraan auton. Hän oli käynyt tallilla niin paljon, että tunnisti jo autojen ja polkupyörien perusteella keitä saattoi odottaa kävelevän tallin käytävillä vastaan. Hän tunsi kengittäjän auton, samoin eläinlääkärin sekä rehun toimittajien autot. Hän tunnisti jopa yksittäisten tuntilaisten vanhempien sekä yksityishevosten omistajien autot, mutta tuota autoa hän ei tunnistanut, sen rekisterikilpikin näytti omituiselta, oliko se jostakin toisesta maasta? Ajankohtakin oli outo, ratsastustunnit alkaisivat vasta kolmen tunnin päästä, joten kukaan asiakas se ei varmaankaan olisi. Siru jätti polkupyöränsä tuttuun paikkaan ja käveli uteliaana sisälle talliin. Tultuaan ulko-ovesta sisälle hän kuuli toisesta päästä käytävää Katan iloisen äänen selittävän:
-”Ja tässä taas ovat kuusi poniamme, Pampula, Huima, Pelle, Tero, Kuutti ja Lissu, jotka toimivat ratsastuskoulun opetushevosina.”
Kun Sirun silmät olivat tottuneet tallin hämärään, hän huomasi Katan seisovan ponien karsinoiden edessä kolmen vieraan henkilön kanssa. Tytön, pojan, sekä aikuisen naisen, jonka hän oletti olevan kaksikon äiti. Kuultuaan Sirun askeleet, kaikki neljä kääntyivät katsomaan tallin ovelle päin.
-”Kas, sieltä Siru jo saapuukin!” Kata huudahti ilahtuneena ja jatkoi ”Ehdinkin jo esitellä teille melkein koko tallin, mutta nyt haluan esitellä teille vielä yhden meille todella tärkeän ihmisen. Tässä on Siru!” Hän sanoi ja tuli Sirun luokse, ja otti tätä kädestä. ”Siru on ollut meille korvaamaton apu viime vuosina. Hän on oppinut nopeasti tallin rutiinit ja toimiikin täällä oikeastaan oikeana kätenäni milloin missäkin puuhassa”.
Siru nosti kätensä ylös tervehdykseen ja tervehti vieraita vaivaantuneena. Hänen oli aina vaikea suhtautua Katan ylitsevuotavaan ylistysvirteen, sillä hän koki saaneensa itse Katalta ja Peteltä paljon enemmän kuin mitä he ymmärsivätkään.
-”Hei, minun nimeni on Hilla”, sanoi tyttö, jolla oli kermanvaaleat hiukset, jotka oli sipaistu siististi nutturalle pään päälle sekä kauniit siniset silmät. Siru huomasi tämän olevan lähes saman ikäinen kuin hän itse.
-”Minä olen Joonas”, jatkoi poika joka puolestaan oli tumma ja jonka silmien väristä Siru ei saanut heti selvää.
Siru arveli taas Joonaksen olevan ehkä muutaman vuoden vanhempi kuin hän tai Hilla.
-”Ja minä olen Leena, heidän äitinsä. Olen kuullut sinusta niin paljon!”, sanoi nainen ja tuli kättelemään Sirua.
Siru vastasi käden puristukseen ja oli hieman hämillään oudosta tilanteesta.
-”Anteeksi Siru, taisin kokonaan unohtaa kertoa sinulle eilen, että siskoni on tulossa tänään käymään. Aivan, Leena on minun isosiskoni ja Hilla ja Joonas ovat siis siskonlapsiani.” Kata sanoi huomatessaan Sirun kysyvän ilmeen.
Nyt kun asia tuli puheeksi, muisti Siru kuulleensa Katan puhuvan toisinaan siskostaan, mutta hän ei ollut vielä koskaan tavannut tätä. Siru muisteli Katan joskus puhuneen, että sisko asui jossakin kaukana, eivätkä he siksi nähneet kovin usein.
-”Leena ja lapset ovat muuttaneet tänne Saksasta ihan vastikään ja koska Hilla ja Joonas ovat harrastaneet ratsastusta ihan pikkuisesta asti, me ajattelimme, että he voisivat nyt alkaa käymään täällä meillä.” Kata jatkoi innostuneena.
-”Hilla ja Joonas olivat Saksassa asuessamme tiiviisti mukana erään tallin toiminnassa ja ajattelimme että siitä voisi olla apua uuteen kotiin asettumisessa kun he pääsisivät tekemään tuttuja hevosjuttuja ja vieläpä tätinsä tallissa!” Leena kertoi myös silminnähden innostuneena.
Siru katsoi Hillaa ja Joonasta, jotka myös näyttivät hieman vaivaantuneilta äitinsä ja tätinsä intoiluista. Hilla oli kääntynyt silittelemään Pampulaa, joka oli työntänyt päänsä karsinan oven yli ja tuuppinut häntä turvallaan herkkupalojen toivossa ja Joonas katseli vakavana visusti maahan, näyttäen siltä, kuin olisi mieluummin missä tahansa muualla, kun heidän äitinsä jatkoi tarinointiaan Saksasta ja muutosta takaisin Suomeen.
Leena antoi ymmärtää, että Hilla ja Joonas olivat tehneet Saksassa paljon tallitöitä ja että he olivat taitavia ratsastajia, kumpainenkin. Siru tunsi sisimmissään pienen ja ilkeän piston. Vaikka hän oli toisinaan haaveillut tallikavereista, hän huomasi olevansa nyt hivenen mustasukkainen. Tähän asti hän oli ollut Kivelän tallilla todellakin, aivan kuten Kata itse oli sanonut, Katan oikea käsi. Hän oli aina perillä hevosten ja tallin asioista, häneltä tultiin kysymään apua ja hän auttoi tallitöissä. Vaikka hevosia kävi hoitamassa toisinaan muitakin nuoria, oli Siru heille kuin yksi tallityöntekijöistä, osa tallin henkilökuntaa. Nyt alkoi kuitenkin kuulostaa siltä, että nämä kaksi uutta nuorta olisivat tulossa tekemään samanlaisia hommia kuin mitä hän oli tallilla tehnyt. Ja kaiken lisäksi Kata oli heidän tätinsä! Olisiko tämä Sirun yksinoikeutetun ”oikeana kätenä” olemisen loppu…?
Pian esittelyn jälkeen vieraat olivat lähteneet, sillä muuttokuorma oli kuulemma vasta saapumassa Saksasta hetkenä minä hyvänsä ja sitä oli mentävä vastaan. Siru oli auttanut Kataa päiväheinien jaossa ja lakaissut luudalla tallin käytävät putipuhtaiksi joka ikisestä heinänkorresta ja purulastusta. Lakaistessaan hänen päänsä oli vilissyt ajatuksia. Olivatko Hilla ja Joonas mukavia? Tulisiko tästä mitään? Voisiko käydä niin, että Kata ottaisikin heidät suosikeikseen Sirun sijaan? Tapaaminen oli ollut niin lyhyt, että Siru ei ollut oikein ehtinyt ottaa selvää tuliko sisaruksista positiivinen vai negatiivinen ensivaikutelma, eikä hän viitsinyt vaivata Kataa kyselemällä heistä sen enempää. Kata oli muutenkin viikonloppuisin aina kiireinen, sillä silloin oli tavallisten ratsastustuntien lisäksi ehdittävä pitämään myös yksityisiä valmennuksia niin paljon kuin mahdollista, sillä niitä ei ehtinyt pitää arki-iltaisin. Kävi miten kävi, Siru ymmärsi sen, että asiat eivät tulisi jatkumaan samaan malliin kuin ennen. Kivelän ratsutallilla alkaisi muutosten aika.
Vaikka hevoset ovat kulkeneet läpi elämän rinnallani tavalla tai toisella, olen päätynyt töihin toiselle alalle. Mutta mihinkäs se heppahulluus katoaisi, hevoset ovat osa minua, aina.
Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay
