Keppihevonen: 19. Luku

Keppihevonen: 19. Luku

Siru seisoi pimeässä maneesissa ja katseli kuinka kuunvalo loisti katonrajassa olevista ikkunoista sisään, valaisten maneesin tasaiseen pohjaan suorakaiteen muotoisia valosaarekkeita. Kun Sirun silmät olivat tottuneet pimeään, hän huomasi, että kuun valo riitti vallan mainiosti, eikä hänen tarvitsisi sittenkään sytyttää maneesiin valoja. Se oli helpotus, sillä Siru oli pohtinut päänsä puhki mitä sanoisi Katalle ja Petelle, jos nämä havahtuisivat siihen, että näkisivät ikkunasta maneesissa olevan valot päällä, vielä iltamyöhään. Siru käveli vielä kertaalleen maneesin ympäri ja tarkisti, ettei siellä ollut mitään ylimääräistä, mitään mikä voisi vahingoittua tai aiheuttaa vahinkoa Midakselle. Esteiden puomit oli nostettu siististi maneesin reunoilla oleviin kannattimiin ja estetolpat oli kannettu yhteen nurkkaan siistiksi ryppääksi. Myös selkäännousujakkara oli nostettu katsomoon ja lantakottikärryt talikoineen oli kärrätty ulos. Kaikki näytti hyvältä. Niinpä Siru sulki katsomoon johtavan portin, asteli keskelle maneesia ja laski keppihevosen pehmeälle hiekalle. Siru peruutti muutaman metrin päähän, sulki silmänsä, veti keuhkot täyteen ilmaa ja hengitti raskaasti ulos.

Sitten hän aloitti.

 

Tällä kertaa Siru sai yrittää muutaman kerran, ennen kuin sai Midaksen muuttamaan muotoaan. Ensin keppihevonen vain värähteli ja sitten se nousi ilmaan levitoimaan, pudoten aina lopuksi elottomana maahan. Siru sain kerätä kaiken keskittymiskykynsä, kunnes hänen edessään seisoi ilmielävä taikahevonen. Näky oli henkeäsalpaava. Kuun valossa Midas näytti entistäkin taianomaisemmalta. Valkea harja sädehti hopeaisena ja kiiltävä karvapeite heijasti kuun valoa kuin metalli. Hevonen seisoi hetken paikoillaan, hengittäen kiivaasti kupeet kohoillen ja sieraimet väristen. Se seisoi kaula pystyssä jännittyneenä ja Siru näki kuinka sen silmien valkuaiset välkkyivät kuun valossa.

Hevonen oli ilmiselvästi kauhuissaan.

Ennen kuin Siru ehti tehdä elettäkään, Midas lähti kiitämään villiä laukkaa ympäri maneesia. Sen hopeana hohtava häntä nousi kuin valtavaksi lipuksi, kun sen kaviot iskivät maneesin pohjaan, niin että hiekka pöllysi. Leijuvat hiekkakiteet kimalsivat valosaarekkeiden yllä.

 

Midas laukkasi ja korskui, teki äkkikäännöksiä ja heitti muutaman kerran takajalkojaan kohti maneesin kattoa. Siru ei voinut tehdä muuta kuin katsoa hevosta. Vaikka hänkin tunsi kauhun sisällään, ei hän voinut olla ihailematta tuota ylvästä olentoa. Midas siirtyi laukasta ilmavaan passageen, jossa hevonen viipyi ravin askeleessa ja liiteli niin kevyen ja joustavan näköisesti kaula kaarella, aivan kuin se tanssisi. Siru ei ollut ikinä elämässään nähnyt mitään vastaavanlaista. Hevosen liikkeet olivat niin laajat ja vapaat, kuin sen kaikki neljä jalkaa olisivat olleet suuret jouset, jotka askel askeleelta uhmasivat painovoimaa. Siru perääntyi varovasti katsomon eteen ja painoi selkänsä sen laitaa vasten, irrottamatta hetkeksikään katsettaan tanssivasta Midaksesta. Hevonen ei tuntunut lainkaan kiinnittävän häneen huomiota, vaan se oli täysin keskittynyt pakenemaan näkymättömiä demonejaan.

 

horse-2097661_1280

 

Siru huomasi kuitenkin, että se alkoi pikkuhiljaa väsyä. Kun Midas vihdoin ja viimein pysähtyi, Siru huomasi sen höyryävän hiestä. Kylmä pakkanen oli kiteyttänyt valkeaa kuuraa sen kaulalle ja ryntäisiin, hevonen puuskutti raskaasti. Siru arveli hetkensä koittaneen ja hän lähti varovasti lähestymään Midasta, käsi ojossa pehmeästi puhellen.

-”Hys, hys, ei mitään hätää, minä tässä…” Siru kuiskaili.

Hevonen käänsi päänsä Sirua kohti ja kun se huomasi, että Siru yritti lähestyä sitä, se laittoi Sirun yllätykseksi korvansa luimuun, heitti päätään ja aloitti hurjan tanssinsa uudelleen.

Siru perääntyi pettyneenä.

-”Vai tätä se mummo tarkoitti…” Siru mumisi hiljaa. ”Sinä et halua tutustua minuun. Sinä olet vielä kiinni edellisessä isännässäsi.”

 

Midas vauhkosi ympäri maneesia, mutta Siru huomasi sen nyt ensimmäistä kertaa vähän väliä vilkuilevan häntä päin. Se saattoi ravata Sirua kohti ja joka kerta Sirun kohdalla se teki äkkikäännöksen ja laukkasi maneesin toiseen päätyyn, päätään viskoen ja ilmaa sieraimistaan puhaltaen. Maneesin täytti hikoilevan hevosen tuoksu ja Midas puuskutti entisestään, se suorastaan valui hikeä. Siru ei uskaltanut lopulta liikahtaakaan, ettei lietsoisi hevosta enää entisestään.

Pikku hiljaa Sirun katsellessa hevosta aivan hiljaa paikallaan, Siru huomasi Midaksen ilmavien liikkeiden alkavan hyytyä maahansidotuimmaksi ja se rupesi ravaamaan väsyneen levottomana maneesin toista pitkää sivua edestakaisin, edestakaisin, edestakaisin, täysin ilmeettömänä, mekaanisesti kuin kone. Aina toiseen päähän päästyään se kiepsahti ympäri ja juoksi taas toiseen päätyyn, toistaen saman uudelleen ja uudelleen. Sen katse näytti sulkeutuneelta, tai ehkä pikemminkin sisäänpäin kääntyneeltä, aivan kuin se olisi ollut jossakin transsin kaltaisessa tilassa.

-”Sehän näännyttää itsensä kohta hengiltä!” Siru ajatteli huolestuneena ja yritti saada hevosen huomion itseensä maiskuttamalla ja heiluttelemalla käsiään.

Mutta mitään ei tapahtunut, mikään ei auttanut. Midas ei edes korviaan liikauttanut Sirun yrityksille, vaan jatkoi edestakaisin ravaamistaan edestakaisin, edestakaisin, edestakaisin.

 

Aikaa kului ja hevonen alkoi jo täristä kauttaaltaan. Siru pelkäsi, että pian se kaatuisi uupumukseltaan maahan. Pelkkä ajatus tästä sai Sirun kauhun valtaan, hänen olisi kyettävä pysäyttämään tilanne jotenkin, keinolla millä hyvänsä. Siru yritti mennä hevosen luokse, paukuttaa maneesin seiniä jalallaan, hyppiä ja huitoa, mutta hevonen ei reagoinut mihinkään ulkopuoliseen ärsykkeeseen, se oli kuin lukossa. Siru alkoi jo itsekin hengästyä ja tunsi itsensä aivan keinottomaksi.

 

-”Lopeta tuo hulluus, LOPETA!” Siru huudahti lopulta epätoivoisena niin kovaa kuin suinkin uskalsi.

Hänen äänensä kimpoili maneesin katosta ja kaikui seinissä. Midas jähmettyi kuin taikaiskusta ja silmän räpäyksessä se muuttui takaisin keppihevoseksi. Siru juoksi sen luokse ja yritti ottaa sen käteensä, mutta samassa kun hänen sormensa koskettivat keppihevosta, hän vetäisi kätensä refleksinomaisesti nopeasti pois.

-”Auts! Piru vie, sehän on aivan tulikuuma!” Siru sähähti ja ravisteli palaneita sormiaan.

Siru riisui kaulahuivinsa ja taitteli sen moneen kertaan paksuksi neliöksi, jonka avulla hän kykeni nostaa keppihevosen maasta. Hän tunsi keppihevosesta hohkaavan kuumuuden jopa paksun kaulahuivinsa läpi.

 

-”Kaikkea sitä… No, kaipa se on alku tämäkin. Ehkä seuraava kerta menee jo paremmin…” Siru tuumi kulkiessaan kotia kohti kuin sumussa.

Hän oli tapahtuneesta niin uupunut, että kotiin päästyään rojahti suoraan sängylleen ja nukahti vaatteet yllä päiväpeittonsa päälle, nähden läpi yön levottomia unia, jossa oikeat hevoset olivat hevosia ja keppihevoset vain keppihevosia.

 

20200407_161313
Latest posts by Katri Kärki (see all)

Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay

 

Author Image
Katri Kärki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *