Keppihevonen: 15. Luku

Keppihevonen: 15. Luku

Ensimmäinen koulupäivä oli ikimuistoinen. Siru ei varmasti ikinä unohtaisi sitä, kuinka he olivat Hillan kanssa karauttaneet kouluun kumpikin keppihevosella ratsastaen. Hilla oli ympäripuhunut Sirun näyttävään sisääntuloon. He olivat käyneet ostamassa Hillalle tavallisen keppihevosen lähimarketin leluosastolta ja päättäneet, että vetäisivät roolinsa kunnialla loppuun asti.

 

-”Jos todella haluamme tehdä tämän, on meidän vedettävä tämä kunnolla yli.” Hilla oli sanonut. ”Sillä jos pelkäämme muiden pitävän meitä pilkkanaan, paras keino siihen on se, että nolaamme itse itsemme, mutta omilla ehdoillamme.”

Siru oli heti pitänyt Hillan ajatusta loistavana.

-”Keitä me sitten esitämme olevamme?” oli Siru kysynyt.

-”Ei meidän tarvitse varsinaisesti esittää ketään, mutta jos teemme itse pilaa siitä, mistä uskomme muiden meistä tekevän, viemme heiltä jo ensimmäisetkin aseet heti kättelyssä, ymmärrätkö?”

-”Taidan ymmärtää, mutta oletko varautunut siihen, että muut eivät ehkä päästä meitä niin helpolla kuin sinä kuvittelet?” Siru sanoi nyt vakavampana, sillä hän jos kuka tiesi mistä puhui.

-”Ei minua haittaa mitä muut meistä ajattelevat. Kaiken lisäksi, olen aina miettinyt, että voisi olla mielenkiintoista hieman sekoittaa koulussa pakkaa. Eikä kukaan jaksa kohista meistä pitkään. Pian joku muu tekee jotakin noloa ja sitten kaikki alkavat kohista siitä ja me saamme olla lopulta rauhassa keppihevosinemme. ”

 

Siru kuitenkin tiesi, ettei voisi millään olla yhtä itsevarma ja huoleton kuin Hilla, joka näytti keppihevosensakin kanssa niin säihkyvältä, mutta koska hänellä oli Hillan kaltainen ihminen rikostoverinaan, hän uskoi pystyvänsä mihin vain. Niinpä he olivat laukanneet keppihevosineen kouluun ja Hilla oli eläytynyt rooliinsa niin vahvasti, että oli päästänyt mennessään jopa muutaman karjapaimentyylisen kiljaisun kirmatessaan koulun käytävillä. Siru oli ihaillut Hillan ilmiömäistä heittäytymiskykyä.

 

adult-1846782_1280

 

Toiset oppilaat olivat odotetusti nostaneet heidän uudesta tempauksestaan kohun, mutta Sirun ihmetykseksi se oli mennyt nopeasti ohi. Siru sai myös huomata, että mikään ei tuntunut enää niin pahalta, kun häpeää ja nöyryytystä ei tarvinnut kantaa yksin. Hillan kyky nauraa tilanteelle tuntui vapauttavalta ja muiden katseet alkoivat häiritä Sirua päivä päivältä vähemmän.

Lopulta hän ei edes huomannut koulussa muita, niin keskittyneitä he olivat Hillan kanssa omiin asioihinsa.

Paitsi Nellin.

Siru ei voinut olla huomaamatta Nelliä ja Nellin halveksuvaa katsetta, kun hän käveli käytävällä Nellin ohi, tai istui samassa luokassa tämän kanssa. Nelli katsoi Sirun keppihevosta inhon vallassa. Myös Jere, joka oli yksi Nellin hännystelijäjoukon keulakuvista, yritti muutaman kerran nälviä heitä.

 

-”Ettekö ole hieman liian vanhoja leikkimään noilla pikkulasten leluilla? Vai eikö teillä ole varaa oikeisiin hevosiin, kun joudutte tyytymään noihin?” oli Jere kerran aloittanut, kun he istuivat äidinkielen luokassa odottamassa opettajan saapumista.

Hänen pilkallinen äänensävynsä oli Sirulle tuttuakin tutumpi.

-”Anteeksi, mutta olenko loukannut sinua jollakin tavalla?” Hilla oli vastannut hänelle mitä aurinkoisin hymy kasvoillaan ja räpytellyt perään muutaman kerran pitkillä ripsillään.

Sirun hämmästykseksi Jere oli punastunut ja jättänyt asian sikseen.

-”Kappas mokomaa.” oli Siru ajatellut huvittuneena. ”Vai noin helposti se eräiltä käy.”

Tämän jälkeen Jere ei ollut enää aukonut heille suutaan.

 

Siru sai myös pian todeta Hillan olevan oikeassa. Ei mennyt montaakaan päivää, kun koulussa tapahtui uusi kohua aiheuttava asia. Joku oppilaista oli jäänyt kiinni koulun tietokoneen varastamisesta ja niin koulun käytävät täyttyivät vuorostaan mitä villeimmillä spekulaatioilla siitä, kuka mahtoi olla syyllinen. Kaikki unohtivat nopeasti kaksi keppihevosiin hurahtanutta tyttöä, olihan varkaus paljon mielenkiintoisempaa ja jännittävämpää. Lopulta Siru sai kun saikin kävellä koulussa kaikessa rauhassa keppihevosensa kanssa, tai ainakin melkein.

 

-”Että minä inhoan koulua.” Siru sanoi, kun he istuivat jälleen kerran keppihevosineen koulun ruokalassa.

-”Miksi ihmeessä?” Hilla kysyi kesken haarukallisen.

-”Tämä paikka on täynnä vain tärkeileviä ja itseään täynnä olevia vatipäitä.” Siru tuhahti.

-”Mistäs nyt tuulee?”

-”En tiedä. Ehkä siitä, että kaikesta huolimatta Nelli ei ole lopettanut tuijottamasta meitä kuin halpaa makkaraa.”

-”Se on sitten Nellin oma ongelma.” Hilla näpäytti.

-”Niinhän se on, mutta inhottavaa silti.” Siru marisi.

Häntä harmitti, ettei hän kyennyt olemaan yhtä immuuni Nellin pistävälle katselle, kuin Hilla. Mutta eihän Hillalla ollut samaa historiaan kuin hänellä. Hän oli ollut Nellin ja Nellin hännystelijäjoukon silmätikku niin kauan kun vain muisti.

-”Kuule, se kertoo enemmän hänestä itsestään, kuin meistä. Jos oma elämä on niin pikkusieluista, että täytyy vahdata muiden tekemisiä ja pahoittaa siitä mielensä, niin se ei ole minulta, eikä sinulta pois, vaan häneltä itseltään.”

-”Osaisinpa minäkin olla välittämättä muiden puheista…”

-”Se auttaa kun ajattelee, että kaikki tuijottavat kuitenkin loppujen lopuksi vain omaan napaansa. Nelli taitaa olla vain enemmän huolissaan itsestään ja omasta imagostaan, kuin ehkä arvaatkaan. Epävarmat ihmiset tekevät sillä tavalla ja joidenkin ihmisten erilaisuus lisää epävarmojen ihmisten epävarmuutta.”

-”Niinpä kai..” Siru sanoi ja syventyi lapioimaan ruokaa suuhunsa.

Hän ihmetteli, miten Hilla osasi välillä puhua niin viisasti, aivan kuin aikuiset.

 

20200407_161313
Latest posts by Katri Kärki (see all)

Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay

 

Author Image
Katri Kärki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *