Sirua oli jännittänyt palata Kivelään, vaikka he olivatkin nyt taas Hillan kanssa väleissä, joka tuntui mahtavalta. Sirua kuitenkin jännitti tavata Kata ja nähdä Maistron haavat, olihan hän yhä niihin syyllinen. Vaikka Hilla osasikin epäillä syytä Maistron villiintymiseen, hän ei ollut hiiskunut siitä sanallakaan, ei edes Katalle. Sirun olisi tehnyt mieli kertoa Hillalle kaikki, selittää miksi halusi kokeilla aiheuttaako keppihevonen muissakin kuin Pampulassa pelkoa, selittää, että hänellä oli nyt kädessään sellainen kapistus, johon liittyi niin paljon kysymyksiä ja selittämätöntä vetovoimaa, että Sirua aivan huimasi toisinaan, kun hän niitä mietti, mutta mitä hän olisi edes kertonut Hillalle? Eihän hän itsekään tiennyt vielä juuri mitään. Ainoastaan sen, että hän sai harvinaisen kauniin keppihevosen oudolta sokealta vanhalta rouvalta, että mummo tiesi siitä jotakin, mutta ei kertonut Sirulle sen enempää ja että tämä kyseinen keppihevonen sai oikeat hevoset kauhun valtaan. Eipä Hilla olisi niillä tiedon murusilla pitkälle pötkinyt, joten Siru kykeni vielä hillitsemään kertomisenhaluaan.
Kun Siru ja Hilla vihdoin saapuivat tallille, oli Kata heitä vastassa niin iloisena, että Siru unohti nopeasti jännityksensä.
-”Ihanaa että sinä tulit, Siru! Pampulalla oli jo kova ikävä. Ja niin meillä kaikilla.” Kata sanoi iskien hänelle silmää.
Kata halasi Sirua ja kysyi polven vointia. Siru kertoi polven olevan jo ihan hyvä.
-”Loistavaa, sillä olisi todella hienoa, jos te ratsastaisitte tänään Pampulan ja Pellen, ne kun ovat huilineet koko joululoman.”
Siru katsoi Maistron karsinaa ja näki sen olevan tyhjä. Hänen mielessään käväisi ikävä ajatus. Olisiko Hilla voinut puhua palturia kertoessaan Maistron olevan kunnossa? Jos hän olikin sanonut sen vain Sirun mieliksi? Ehkä Hilla oli arvannut, että Siru ei olisi ikinä voinut antaa itselleen anteeksi, jos Maistrolle olisi käynyt pahasti.
Sirun oli pakko saada tietää.
-”Miten Maistro voi?” Hän kysyi varovasti.
-”Maistroko? On elämänsä kunnossa. Selvisimme pelkällä säikähdyksellä ja muutamalla naarmulla. Itse asiassa se on liikkunut nyt paremmin kuin aikoihin. Pieni karkuretki taisi tehdä sille vain hyvää.” Kata hymyili.
-”Todellako…?” Siru huokaisi. ”Entäs se jänne…?”
-”Minä vain ylireagoin kun sen toinen etujalka oli hieman turvonnut. Ei se ollut mitään vakavaa ja nyt on herran jalat tutkittu ainakin aivan viimeisen päälle. Voit olla aivan huoletta. Ymmärräthän, että vaikka mitä olisi tapahtunut, se ei olisi ollut sinun vikasi? Se valitettavasti kuuluu elämään hevosten kanssa, että toisinaan ne sairastuvat, rikkovat itsensä tai niille tapahtuu jotakin muuta ikävää. Vaikka kuinka yrittäisi ennakoida tilanteita, se ei vain aina riitä. Hevoset kun ovat aina loppujen lopuksi arvaamattomia eläimiä. Tiedäthän sinä sen?”
-”Kyllä..” Siru vastasi kainosti.
Ja tottahan se tavallaan oli. Ei Siru ollut osannut odottaa, että keppihevosen näyttämisestä Pellelle, olisi voinut seurata jotakin niin katastrofaalista. Niin tyhmä ei hänkään sentään ollut, että olisi tietoisesti ottanut niin suuren riskin.
Hilla ja Siru kävivät laittamassa poninsa kuntoon. Ensin Siru harjasi Pampulan huolella ja ilahtui huomatessaan, miten mukavaa olikin touhuta ihan oikean hevosen parissa. Olihan hän viettänyt päiväkausia aikaa vain keppihevosensa kanssa.
-”Anteeksi tyttöseni, että olen ollut poissa..” Hän kuiskasi ponin karvaiseen korvaan ja painautui hetkeksi tamman jykevää lapaa vasten.
Sitten hän satuloi Pampulan ja puki sille suitset.
He taluttivat ponit lumista polkua pitkin maneesiin. Aurinko paistoi ja sen säteet häikäisivät valkean lumen pinnalta heijastuessaan. Lunta ei ollut vielä kinoksiksi asti, mutta juuri sen verran, että se peitti kauniisti alleen maan, mutta puut olivat vielä paljaita, kun tuuli oli karistanut ne vähäisetkin lumet, mitä oksille oli ehtinyt sataa. Pakkasta oli jo lähes kymmenen astetta, ponien sekä tyttöjen hengitys huurusi heidän astuessa kylmään maneesiin.
Siru nousi tottuneesti satulaan. Kuinka hän olikaan kaivannut Pampulan selkään! Tuttu ja turvallinen keinuva käynti, Pampulan pehmeästi pompottava ravi sekä tasainen pyörivä laukka.
Siru ja Hilla ratsastivat poneilla kevyesti kaikissa askellajeissa, jotta ne olisivat sopivan virittäytyneitä palatakseen huomenna työntekoon. Huomenna joululoma olisi ohitse, he palaisivat kouluun ja myös ratsastuskoulun tunnit jatkuisivat normaalisti.
-”On aika palata arkeen.” Siru sanoi Pampulalle laskeuduttuaan sen selästä.
Kun Siru talutti Pampulan ratsastuksen jälkeen talliin, hän huomasi, ettei ollut koko aikana ajatellut keppihevosta. Se tyynnytti hänen mieltään. Keppihevosen voimakas vetovoima kun sai Sirun välillä huolestumaan, sillä mitä siitä mahtoikaan vielä seurata?
Vaikka hevoset ovat kulkeneet läpi elämän rinnallani tavalla tai toisella, olen päätynyt töihin toiselle alalle. Mutta mihinkäs se heppahulluus katoaisi, hevoset ovat osa minua, aina.
- Keppihevonen: Loppusanat - 8.6.2020
- Keppihevonen: 51. Luku - 7.6.2020
- Keppihevonen: 50. Luku - 6.6.2020
Teksti: Katri Kärki, kuvituskuvat: Pixabay
