Käykö nukkumatti myös tallissa? Asiaa hevosen unesta

Käykö nukkumatti myös tallissa? Asiaa hevosen unesta

Yhtä lailla kuin ihmiset ja muutkin eläimet, hevonenkin tarvitsee riittävästi unta. Levossa elimistö palautuu ja hevosen energiavarastot täyttyvät. Varsoilla uni vaikuttaa myös kasvuun. Väsynyt hevonen ei jaksa liikkua ja elimistön puolustusmekanismi heikkenee. Hevonen on luotu kulkemaan ravinnon mukana ja näinpä sen torkkumis- ja nukkumistavat vaihtelevat sen ympäristötekijöiden mukaan. Mitä helpommin ruokaa on tarjolla, sitä enemmän se torkkuu.

Hevosen unen tarve on vain 4-6 tuntia vuorokaudessa. Hevonen on pakoeläin ja sen luontainen vaisto on muokannut hevosen torkkumaan lyhyitä aikoja. Hevonen torkkuu keskimääräisesti noin 5 tuntia ja varsinaista syvää unta, eli REM-unta, hevoselle kertyy vai tunti-kaksi. Tämä tapahtuu vain makuulla. Nousu makuulta jaloilleen on lihaksille kova ponnistus ja on sangen normaalia, että hevonen ähkäisee kun nousee seisomaan. Selän jäykkyys voi vaikeuttaa nousua.

 

Hevonen lukitsee jalkansa unta varten

Hevosilla on ainutlaatuinen mekanismi etu- ja takaraajoissa. Toisiinsa yhteydessä olevat lihakset, siteet ja jänteet, jotka mahdollistavat jalkojen nivelten lukitsemisen. Hevonen voi ”laskea” ruumiinpainon jalkojensa varaan ja tämä mahdollistaa sen torkkumisen seisaaltaan. Takaraajoissa kaikki lähtee polvesta. Hevonen nostaa ja kiertää polvilumpiota, joten se hakautuu lumpion siteen varassa reisiluun ulokkeen päälle. Tämän jälkeen nivel lukkiutuu ojentuneeksi. Samalla lailla lukitus vapautuu, kun hevonen nostaa polviniveltä. Jalka pystyy olemaan lukittuna vain, kun hevonen varaa sille lähes koko painonsa. Toinen takajalka lepää kavion varvasosalla. Hevonen vaihtaa muutaman minuutin välein painoa toiselta jalalle toiselle.

Etujalan lukitusmekanismi toimii lähes samoin. Tämä vaatii vähän lihastyötä, mutta energiankulutuksen on katsottu olevan pienimmillään torkkuessaan seisten. Ison koon ja rakenteen puolesta makuulla olo rasittaa jonkin verran sydäntä ja hengityselimiä. Siitä huolimatta lähes jokainen hevonen torkkuu ja nukkuu joka päivä vähintään kerran makuulla. Hyvin stressaavissa oloissa tai epämukavassa maastossa hevonen ei lepää. Laumassa elävät hevoset lepäävät huomattavasti enemmän, kuin yksin tarhaavat, koska niillä on lauman tuoma turva. On huomattu, että useimmat hevoset nukkuvat kello yhden ja viiden välillä.

 

48388710_10218483863994082_2437077487289630720_n
Hevosen ison koon ja rakenteen vuoksi makuulla olo rasittaa mm. sen sydäntä.

 

Mistä tiedän, nukkuuko hevoseni?

Kesällä pääasiassa karsinoissa asuvat hevoset ovat koko ajan ulkona tai ainakin paljon pidempään kuin talvella. Energiankulutus on tällöin suurempi ja hevoset tarvitsevat enemmän lepoa. Mennessäsi tallille keskipäivällä, kun aurinko on voimakkaimmillaan, hevoset usein laskeutuvat torkkumaan makuulle. Aamutalliin mentäessä, voi silmäillä karsinan kuivikkeiden sijoittelua. Joidenkin hevosten ja kuivikkeiden kohdalla näkee hyvin, että tietyssä kohtaa on maattu kyljellään. Myös hevonen voi paljastaa tämän: kuiviketta on loimessa tai hevosessa itsessään. Hännästä useimmiten löytyy aina kuiviketta, vaikka muuten hevonen olisikin puhdas. Karsinaan voi asentaa myös riistakameran, joka paljastaa kaikki hevosen puuhat yöllä. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, voi tehdä yllätysvisiitin aamuyöllä talliin, joskin tämä häiritsee kaikkien hevosten unta. Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Hevoslehti RIDE:ssä nro 1/19.

 

Teksti: Alex Muurinen, kuvat: Jenni Santanen, Senni Vilander

 

Author Image
Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *