HIHS2017: Spectator Judging -sovellus mahdollisti tuomaroinnin katsomosta käsin

HIHS2017: Spectator Judging -sovellus mahdollisti tuomaroinnin katsomosta käsin

Helsinki International Horse Show’n lauantain Grand Prix -päänäytöksen aloitti kansainvälinen GP-tason kür -kouluratsastusfinaali, jossa yleisöllä oli tänä vuonna mahdollisuus osallistua suoritusten arvosteluun Spectator Judging -mobiilisovelluksella. Musiikin tahtiin suunnitellut yksilölliset kilpailuradat yhdistettynä interaktiiviseen yleisön osallistamiseen tarjosivat viihdyttävän kilpailukokemuksen.

 

Kür on kouluratsastuksen vapaaohjelma, jossa ratsastaja suunnittelee oman ratansa ja suorittaa sen valitsemansa musiikin tahdissa. Kür -luokissa on määritelty vähimmäisvaatimukset esitettäville liikkeille ja askellajeille, mutta esimerkiksi tehtävien järjestys on vapaavalintainen. Ratsastajalla on mahdollisuus suunnitella oma ohjelmansa niin, että ratsukko pääsee esittämään vahvuutensa tuomareille.

HIHS:issä kür suoritettiin GP -tasolla ja ohjelmissa vaadittiin muun muassa sulkuväistöt ja laukkapiruetit molempiin suuntiin, lisätty käynti sekä siirtymiset piaffen ja passagen välillä. Ratsukot esittivät vaaditut liikkeet valitsemassaan järjestyksessä ja lisäsivät vaikeusastetta esimerkiksi nopeilla siirtymisillä lisätystä laukasta piruettiin. Kilpailussa oli mukana neljä suomalaisratsukkoa sekä ratsukoita Ruotsista, Virosta ja Venäjältä.

Uusi ja viihdyttävä Spectator Judging -sovellus mahdollisti katsojien reaaliaikaisen osallistumisen ratsukoiden arvosteluun. GP -kilpailun aikana sovelluksella antoi arvosteluja korkeimmillaan yli 500 katsojaa, jotka antoivat pisteitä tuomareiden tapaan. Suoritusten jälkeen yleisön ja tuomareiden antamat pisteet verrattiin rinnakkain ja kilpailun päätteeksi huomioitiin yleisön kolme parasta tuomaroitsijaa, jotka arvostelivat ratsukoiden suoritukset lähes samoilla pisteillä kuin viralliset tuomarit.

Yleisön osallistaminen tuomarointiin sai kiitosta kilpailun tuomareilta Peter Hollerilta ja Gustaf Svallingilta. Svalling oli positiivisesti yllättynyt yleisön rehellisestä ja hyvästä arvostelusta. – Yleisö oli aktiivisesti mukana ja kiinnostunut tuomaroinnista. Tällaisen interaktiivisen menetelmän myötä monet varmasti kiinnostuvat myös kouluratsastuksesta lajina, arvioi puolestaan Holler.

DSC_0699-1024x678
Luokan voittoon ratsasti Jeanna Högberg suomalaisorilla Duendecillo P.

DSC_0471-1024x678

 

Luokan voittoon ratsasti ruotsalainen Jeanna Högberg suomalaisomistuksessa olevalla FWB -jalostusorilla Duendecillo P:llä. – Hevonen tuntui tänään hyvältä ja se kuunteli minua hyvin. Se ei tehnyt virheitä ja erityisesti laukkaosuus tuntui helpolta, Högberg kuvailee ratsuaan voittoradalla.

Sekä hevonen että ratsastaja saivat kehuja kilpailussa tuomaroineelta Hollerilta, joka olisi kuitenkin toivonut ratsukolta vaativampia tehtäviä ja paremmin hevosen liikkeisiin ajoittuvaa musiikkia. Hevosen omistaja Anne Niemi puolestaan iloitsi hevosensa rennosta suorittamisesta. – Sen keskittyneistä ja vuoroin rentona lerppuvista korvista näkee, että se todella nauttii esiintymisestä, Niemi kertoo hymyssä suin.

HIHS -viikonloppuna kilpaillaan kouluratsastuksessa vielä lauantai-iltana, jolloin ratsastetaan Small Tourin finaali. Sunnuntaina on vuorossa kouluratsastuksen kaksintaistelussa Dressage Knock Out, jossa yleisön luvataan saavan antaa jälleen mielipiteensä ratsukoiden paremmuudesta.

 

DSC_0450-1024x678
Luokassa toiseksi sijoittunut Per Duvefelt ja ratsu Edvin suoriutuivat helposti piaffesta ja passagesta. Artikkelikuvassa Yulia Printseva ratsullaan Wout.

 

Teksti ja kuvat: Essi Sohlman

 

Author Image
Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *