Hevoset tapahtumassa: Hämeen Keskiaikafestivaali

Hevoset tapahtumassa: Hämeen Keskiaikafestivaali

Kukapa olisi välttynyt koronan aiheuttamilta perumisilta. Niin on käynyt monelle yleisötilaisuudelle, mutta loppukesästä on siellä täällä ollut mahdollisuus piipahtaa erinäisissä tapahtumissa. Hieman isomman luokan tapahtuma oli Hämeen Keskiaikafestivaali, joka järjestettiin 24. kertaa Hämeen linnan puistoalueella 14.-16. elokuuta. Ajan henkeen sopien paikalla oli myös mahdollista nähdä hevosia työskentelemässä teeman mukaisesti. Kokonaisuudessaan tapahtumassa oli viikonlopun aikana mukana parisenkymmentä hevosta.

Festivaalien vetonaula olivat varmasti jo monelle hevosihmisellekin ennestään tutut Rohan tallin ratsukot ja heidän turnajaisensa. Rohan esiintyi linnan pihalla lauantaina ja sunnuntaina uuden Tenebris-ohjelmansa kanssa sekä viel Linnan Voudin tuliturnajaisissa erillisen show’n kera perjantaina ja lauantaina illalla. Lauantaina yleisöä oli runsaasti ja katsojille tuntui tuottavan päänvaivaa, että mistä hevoset areenalle ilmestyisivät. Tallialueelta tietenkin, joka selvisikin kaikille pian. Esiintyviä hevosia oli viisi. Pientä levottomuutta oli ilmassa, mutta luonnollisesti kokeneellekin hevoselle tämän tyyppinen tilanne on haastava. Haastavampaa esitys oli kuitenkin yleisössä olleille pienille lapsille, jotka tuntuivat pelkäävän show’n hahmoja ja ääniä.

 

image2-2-768x1024
Ritari huollettavana turnajaisten tohinassa.

 

image0-4-scaled
Sheriffin ratsuväki partioimassa.

 

Toinen festivaalien näkyvä hevosryhmä oli sheriffin ratsuväki. Tapahtuman alueella partioivat tallivoudit, jotka huolehtivat järjestyksenvalvonnasta. Toisena tallivoutina paikalla oli turenkilainen Lotta Ahtinen. – Tässä partioinnissa tärkeintä on ratsastajan ja hevosen yhteistyö sekä ratsukoiden keskinäinen vuorovaikutus. Eri tilanteissa hyvin toimivat hevoset ovat myös avainasemassa, Ahtinen sanoo. Ratsukot kiertelivät noin 40 minuutin vuoroissa ja sen jälkeen hevoset olivat tauolla. Elokuun helteisessä säässä pieni lepo varjossa ja juottaminen ovat merkittäviä asioita. Linnan pihapiiriin oli pystytetty tallialue, jossa hevoset yöpyivät ja yleisökin pääsi sinne niihin tutustumaan. – Suurin osa kävijöistä on liikkeessä olleita ratsukoita ihastellut, muutama on vähän kammoksunut hevosten kokoa, Ahtinen lisää. Harvemmin hevosia näkee ilmielävinä kaupunkiympäristössä. 

Luonnollisesti talutusratsastustakin oli tarjolla ja jopa kahdessa eri paikassa. Jonoa tuntui olevan, eikä hevoskyytiä oltu rajattu pelkästään perheen pienimmille. Ratsastusta pääsi kokeilemaan ihan aikuisetkin. Ehkäpä keskiaikatapahtuma on otollinen paikka rohkaista oma mieli ja kiivetä satulaan! Seuraavan kerran Hämeen Keskiaikafestivaalit vietetään kesällä 2021. 

 

image2-1
Myös Raudikko Ruuna oli markkinoilla mukana. IG: @raudikkoruuna

Lue lisää tulevasta Hevoslehti Riden tuplanumerosta 3-4/20.

 

Teksti ja kuvat: Penina Peltonen

 

Author Image
Penina Peltonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *