Hevonen huipputeknologiaa käyttävänä urheilijana  – varusta hevosesi moderneilla varusteilla

Hevonen huipputeknologiaa käyttävänä urheilijana – varusta hevosesi moderneilla varusteilla

Vielä pari vuosikymmentä sitten ratsastajan ja hevosen varusteet olivat hyvin perustasoisia. Ratsastajalle riitti kypärä, raippa ja juuri oikeanlaisen pohjan sisältävät saappaat, kun taas hevosella oli monenlaisten suitsien ja satuloiden lisäksi jaloissaan hevosen vammoilta suojaavat jännesuojat tai pintelit.

Tänä päivänä tilanne on täysin erilainen. Hevosilla kilpaillaan paljon ja niitä käsitellään myös kuin kilpaurheilijoiden tavoin. Hevosilla voi olla täysin omanlainen, erittäin ravitseva ja monipuolinen ruokavalio, joka on koottu monista eri raaka-aineista, öljyistä ja erityisrehuista. Lisäksi ruokavalio on voitu eritellä jopa hevosroduittain. 

Lisäksi ratsastajien ja hevosten tarvikevalikoima on kasvanut. Suurin osa niistä on valmistettu parantamaan ratsastuksen turvallisuutta, mutta niitä voidaan käyttää myös parantamaan suoritusta. Varusteilla voidaan personoida hevosta ja itseään tavoilla, joista voitiin vain haaveilla 20 vuotta sitten – vai miltä kuulostaisi väliaikaiset glitter-tribaalitatuoinnit hevosellesi?

 

Modernit tarvikkeet maksavat

Ratsastus on erittäin suosittu harrastus, mutta tästä huolimatta se on myös erittäin kallista. Perustunti pääkaupunkiseudulla voi maksaa jopa yli 40 euroa, jonka lisäksi varusteisiin voi kulua useampi sata euroa. Jos haluaa myöhemmin kilpailla, tunteja joutuu ottamaan useamman viikossa, joten kyseessä ei ole mikään perustulon harrastus.

Vaikka tänä päivänä on yhtä lailla aikaisempaa enemmän ja yhä monipuolisempia tapoja ansaita rahaa, sijoittaa ja menestyä, ratsastus on pitkälti kallis harrastus, joka on pitkällä aikavälillä sopiva, mikäli on motivaatiota ja taloudellinen tuki kunnossa. Modernit varusteetkin ovat asia, joita ei ihan jokaisella ratsukolla näekään. 

Lajin harrastajat ovat kuitenkin hyvin intohimoisia, koska ratsastuksessa menestyminen vaatii yleensä melkoista panostusta – monesti jopa hevosen omistamista, joka on aivan oma lukunsa. Tutustutaan kuitenkin lähemmin siihen, minkälaisia uusia varusteita hevosille ja ratsastajille on tänä päivänä tehty.

 

Heinätin

Suomalainen innovaatio Heinätin on itseohjautuva ja turvallinen heinäautomaatti. Automaatti asennetaan karsinan nurkkaan, jonne asetetaan yhden tai kahden päivän heinä kerrallaan. Automaatti sitten itse päästää päivän mittaan ennalta syötetyn määrän heiniä hevosen syötäväksi. Tällä tavoin omistaja tietää tarkalleen, kuinka paljon heinää hevonen syö ja sitä on saatavilla ympäri vuorokauden ilman jatkuvaa erillistä heinänantoa.

 

Ratsastushame

Monesti ratsastajien ongelma paukkupakkasilla on jalkojen kylmettyminen. Hevosella voi pitää alkulämmittelyn aikana villaista loimea, jonka voi samalla myös kietaista jalkojen ympärille, mutta sekin pitää poistaa harjoittelun ajaksi. Nykyään tähänkin on oma ratkaisunsa: ratsastushame.

Villa- tai fleece-kankaasta tehty hame sisältää kaksi halkiota, edessä ja takaa, se kiinnitetään ratsastushousujen päälle tarrakiinnityksellä ja se tarjoaa oivan lämmikkeen talven kylmille ratsastusretkille. Se ei nimittäin häiritse ollenkaan ratsastajan eikä hevosen liikkeitä, eikä hankaa.

 

smartphone-2212963_1280-1024x682
Hevosenomistajat ovat onnekkaita myös tekniikan suhteen.

 

Led-valot hevosen häntään

Talven pimeydessä ratsastaminen on joskus välttämätöntä. Silloin turvallisuus on erittäin tärkeää, etenkin kun liikutaan muutakin liikennettä olevilla teillä. Tähän on kehitetty led-valosarja, joka voidaan kiinnittää hevosen häntään. Paristokäyttöinen valosarja pitää huolta siitä, että ratsukko nähdään jo kaukaa, jolloin autoilijat voivat pysäyttää tai hidastaa ajoissa. 

 

Sovelluksia

Hevosenomistajat ovat onnekkaita myös tekniikan suhteen. Heille on tarjolla lukuisia sovelluksia, jotka helpottavat hevosen hyvinvointia suoraan kännykän kautta. Esimerkiksi suomalainen Paulus-sovellus on oiva väline kirjata ylös hevosesi lääke- ja terveydenhoitotietoja sekä seurata hevosesi terveyttä.

Englanninkielinen Equilog taas toimii ratsastajan liikuntasovelluksen tavoin. Voit merkitä siihen ratsastustuntisi ja sovellus mittaa sen pituuden ja ratsastetun kokonaismatkan, eli kuinka paljon liikut hevosen kanssa. Voit valita hyppäätkö esteitä vai ratsastatko koulua, jonka jälkeen sovellus laskee polttamasi kalorit.

 

Ratsastajat seuraavat kansainvälislä trendejä

Suomalaisille saatavilla olevat varusteet seuraavat kansainvälisten välinevalmistajien ja huippuratsastajien tuotebrändejä. Niistä nähdään mainoksia somessa ja muualla netissä, josta niitä voidaan tilata tai yksinkertaisesti saada vain lisätietoa. Etenkin huippuratsastajien tileiltä voi poimia uusia trendejä, sillä he usein toimivat influencer-markkinoijina.

 

Kuvituskuvat: Pixabay

 

Author Image
Toimitus