HIHS:in ohjelmistoon on otettu mukaan suhteellisen uutena numerona huippuvalmentajien miniklinikat. Hollantilaisen Henk Noorenin klinikka oli kiinnostava jatkumo Hervé Godignonin (v. 2016) ja Peder Fredricsonin (v. 2017) aloittamalle miniklinikoiden sarjalle.
Noin vartin kestäneen klinikan ratsastajina nähtiin Manuel Fernandez Saro sekä Michael Duffy. Ratsukot onnistuivat demonstroimaan täydellisesti eri tapoja ratkaista linjoja, käyttämällä sekä askeleen pituuden säätelyä että reitin kaarevuutta.
Nooren aloitti klinikan kertomalla lyhyesti esteratsastuksen ja radanrakennuksen historiasta. 64-vuotiaan Noorenin oma urheilu-ura sijoittui 70-80-luvuille. Tähän aikaan esteet rakennettiin suuriksi ja massiivisiksi, jolloin ratsastajien oli Noorenin mukaan ”hyökättävä” kohti estettä, koska hevoset saattoivat olla esteiden koon ja raskaiden materiaalien takia toisinaan epäröiviä. Radat olivat pitkiä ja saattoivat kestää useamman minuutin. Askeleita esteiden välillä saattoi helposti olla kahdeksasta kymmeneen. Esteratsastuksessa alettiin 80-luvun puolivälistä alkaen siirtyä kohti nykyistä, modernia radan rakennusta. Noorenin mukaan siihen kuuluu kolme määrittävää elementtiä: ensinnäkin nykyään esteiden materiaalit ovat kevyitä ja esteet ilmavia, toiseksi radat rakennetaan teknisemmiksi ja esteiden välit lyhyemmiksi. Esteiden väliin voi tulla esimerkiksi viidestä seitsemään askelta, ja uudet tehtävät tulevat eteen nopeasti. Kolmas moderni ratamestarin työkalu on enimmäisaika. Ratsastajat joutuvat todella miettimään, millaisen kaarteen tehdä mihinkin väliin, ja liian pitkät kaarteet ja ylimääräiset askeleet voivat koitua kohtalokkaiksi.
Esteratsastajan on harjoitettava sekä itseään että hevostaan päivittäin tällaisia asioita silmällä pitäen, mutta jos ratsastajalla on vain yksi tai kaksi hevosta käytössään, hän ei tietenkään voi hypätä joka päivä. Tämän takia Nooren aloitti klinikan esittämällä harjoituksen, jossa askeleen pituuden säätämistä demonstroitiin kolmen suoralla uralla olevan puomin avulla. Puomitehtäviä voi Noorenin mukaan tehdä vaikka joka päivä – ne ovat aivotyöskentelyä sekä ratsastajalle että hevoselle, eikä puomien ylittäminen rasita hevosta kuten hyppääminen. Ensin ratsukot saivat tulla puomisarjan mukavassa, rennossa laukassa, jolloin puomien väleihin tuli neljä laukka-askelta. Heti alusta hevosten on kuljettava tasapainossa. Seuraavalla kerralla vaatimustasoa nostettiin hieman, ja molempiin väleihin otettiin viisi askelta, edelleen ratsukon mukavuustasolla pysyen.
Tämän jälkeen aloitettiin varsinainen aivojumppa. Ratsukot tulivat linjan siten, että ensimmäiseen väliin tuli viisi laukkaa ja toiseen kuusi, jolloin he tulivat ensimmäisen välin rennossa työlaukassa ja toisen välin koottuna. Seuraavaksi tultiin toisin päin: ensimmäinen väli koottuna kuudella laukalla ja seuraava reippaasti askelta pidentäen neljällä laukalla. Askeleen pituuden säätämisen on tapahduttava pehmeästi, mutta tehokkaasti. Viimeiseksi Nooren kysyi, mahtaisikohan kolme ja kolme laukka-askelta onnistua ratsastajilta. Ratsukot suorittivat tehtävän vaihtelevalla menestyksellä – jos laukan pidentämisen aloitti liian myöhään kohti ensimmäistä puomia, ensimmäiseen väliin tuli ns. kolme ja puoli askelta, jolloin keskimmäinen puomi jäi etujalkojen väliin ja laukan rytmi rikkoontui. Onnistuakseen tehtävässä oli tultava todella itsevarmasti ensimmäiselle puomille. Kovin rohkeassa laukassa jälkimmäinen väli saattoi jäädä jopa hieman lyhyeksi, eli oli tärkeää säilyttää hyvä tasapaino loppuun asti myös pidemmässä askeleessa. Pidemmän askeleen harjoittelun jälkeen on syytä varmistaa kontrollin säilyminen, joten ratsukot saivat tulla puomit vielä mukavasti viiden laukan väleillä ennen esteille siirtymistä.
Esteiden avulla ratsukot näyttivät laukan säätämisen merkitystä sekä erilaisten kaarteiden käyttöä. Kahden esteen linjalla on ratsastajalle monta vaihtoehtoa valittavaksi. Nooren pyysi ratsastajia tulemaan linjan eri suunnista ensin viidellä ja sitten neljällä laukka-askeleella. Kun esteet ratsastettiin suoralla linjalla, vaati viisi laukka-askelta hevosilta kokoamista, kun taas neljällä askeleella sai edetä hyvin normaalisti ja mukavasti. Ratsukot esittivät tämän jälkeen kaartamisen vaikutusta linjalla – kun ensimmäinen este tultiin hieman vinoon ja esteiden väliin ratsastettiin loiva kulma, jonka jälkeen myös toiselle esteelle tultiin hieman vinoon. Näin esteiden välille saatiin luotua pidempi reitti siten, että väli voitiin tulla viidelläkin laukka-askeleella mukavasti edeten. Noorenin mukaan ratsastamalla radalle muutamia tällaisia pidempiä teitä, saattaa juuri ja juuri pysyä ratamestarin asettaman enimmäisajan puitteissa. Lisäksi ratsukot näyttivät kaksi tapaa ratsastaa esteiden välin kaarevan tien. Vain kaarteen loivuutta säätämällä ratsukot pystyivät esittämään sekä kahdeksan että seitsemän laukan linjan esteeltä toiselle. Laukka pystyttiin säilyttämään normaalina, mutta kaarteessa oikaisemalla voidaan säästää monta sekunnin kymmenesosaa. Näin ratsastamalla ratsukko ei näytä kiirehtivän tai ratsastavan lujaa, vaan säästö ajassa otetaan nimenomaan reittiä säätämällä, eikä kiihdyttämällä vauhtia.
Klinikka avasi hienosti nykyaikaiselle radanrakennukselle ominaisia piirteitä ja esitti monia keinoja harjoittaa ratsastajaa kotityöskentelyssä. Kaartamisen tärkeyden korostaminen esteradalla antaa varmasti ajateltavaa monelle ratsastajalle, kun he suunnittelevat tulevia uusintaratsastusteitään. Huippuratsastajalle kaikki tehtävät näyttivät olevan helppoja. Silti ei ole mitään syytä, miksei myös matalamman tason esteratsastajan tulisi pyrkiä samanlaiseen tasapainoon ja harmoniaan, joka säilytetään läpi radan valiten vauhdin kiihdyttämisen sijaan älykkäämpiä ja nopeampia reittejä.
Korjaus 23.10. kello 13.45: Toisen ratsastajan nimi korjattu oikeaksi.
Teksti: Riina-Maria Rissanen, kuvat: Essi Sohlman
