Helsinki Horse Show siirtyy vuoteen 2022

Helsinki Horse Show siirtyy vuoteen 2022

Ratsastuksen kansainvälinen suurtapahtuma, Helsinki Horse Show, siirtyy ensi vuoden lokakuulle. Pitkien valmistelujen ja harkinnan jälkeen järjestäjä joutui tekemään vaikean siirtymispäätöksen.

– Olemme koko vuoden seuranneet suurtapahtumien hidasta pääsyä irti pandemian kourista, tapahtumajohtaja Tom Gordin toteaa.

– Lykkäsimme lopullista päätöstä mahdollisimman pitkään. Horse Show’n tapainen valtava kansainvälinen tuotanto tarvitsee yleensä yli puolen vuoden valmistelut, markkinoinnin ja myynnin lisäksi. Nyt ei voitu odottaa enää.

– Päätöksemme perustuu kokonaisarvioon, jossa mikään yksittäinen asia ei ratkaissut. Riskiarviointi suhteessa mahdollisuuksiin palata normaaliin, sekä kaikki ihmisten ja hevosten turvallisuus- ja terveysaspektit, painoivat vaakakupissa. Liian moni epävarmuustekijä jäi avoimeksi, Gordin jatkaa.

– On hienoa todeta miten paljon tukea Horse Show on saanut sekä faneilta että eri sidosryhmiltä, myös taloudellisesti. Tärkeintä on varmistaa tapahtuman tulevaisuus pitkälle kohti 2030-lukua. Nyt keskitymme täysillä ensi vuoden Horse Show’hun, jonka mottona on ”The Show Must Go On”, päättää Gordin.

Helsinki Horse Show ja Longines FEI World CupTM,  järjestetään Helsingin Jäähallissa 19.–23.10.2022. Lipunmyynti alkaa lokakuun 20. päivänä 2021, Ticketmaster.

Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan 2022 Horse Show’hun.

 

Kuvituskuva: Rosita Dahlberg

 

Author Image
Vierailija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *