Brittiratsastajille kolmoisvoitto Badmintonin perinteisessä kilpailussa

Brittiratsastajille kolmoisvoitto Badmintonin perinteisessä kilpailussa

Iso-Britanniassa järjestettävä Badminton Horse Trials on yksi maailman arvostetuimmista kenttäratsastuskilpailuista. Se lisäksi on vain viisi muuta viiden tähden CCI-kilpailua. Koko tapahtuma keskittyy Badminton Housen puistoalueelle, Beaufortin herttuan maille Etelä-Gloucestershireen, jossa kisat on käyty vuodesta 1949 lähtien. 

Kahden koronavuoden jälkeen, Badminton pidettiin jälleen toukokuun alussa. Toki kilpailun historiassa on aiemminkin tullut perumisia, kuten suu- ja sorkkataudin sekä liian märän pohjan takia. Ehkäpä tästä syystä paikan päälle olikin lauantaina pakkautunut ennätysmäärä katsojia seuraamaan maastoestekoetta, joka on eittämättä tapahtuman mielenkiintoisin osa. Kyseinen päivä oli myös lippujen osalta loppuunmyyty. Ruuhkaa riitti myös expoalueella, vaikka se olikin kooltaan valtava, lähemmäs 300 myyntiteltan kanssa. Neljän päivän aikana tapahtumassa vieraili 180 000 ihmistä. – Emme olisi voineet toivoa enempää. Paljon iloisia ihmisiä ja hyviä tuloksia! Odotamme innolla ensi vuotta, totesi tapahtuman johtaja Jane Tuckwell.

Viikonlopun kuningattareksi nousi britti Laura Collett, 32, ratsunaan London 52, tehden maastoesteradalla uskomattoman suorituksen ja kruunaten voittonsa sunnuntaina virheettömällä estekokeella. Badmintonin voittaminen on ollut Collettin lapsuuden haave, jonka hän nyt toteutti Karen Bartlettin ja Keith Scottin omistamalla 13-vuotiaalla ruunalla. Yhtä lailla brittiratsastaja Oliver Townend, 39, teki vaikuttavat tulokset ollen kahdella hevosella, Swallow Springs ja Ballaghmor Class, sijoilla kaksi ja kolme. Viimeksi kaikilla kärkisijoilla on ollut kolme brittiä 20 vuotta sitten. Vuoden 2019 Badmintonin voittaja Piggy March oli viides. 

Badmintoniin oli lähtenyt kokonaisia perheitä, joissa selkeästi myös miesoletetut olivat hevosharrastajia. Lapset oli pakattu vedettäviin kärryihin piknikeväiden kanssa, joten voisi kuvitella, että päivä maastoesteradalla sujui leppoisasti. Koiriakin oli runsaasti mukana menossa. Välillä olikin pakko ihmetellä, että ovatko nämä kaikki ihmiset täällä tosiaan hevosten takia. Kyllä olivat. Hevoskulttuurin laajuudesta kertoo myös ehkä se, että pelkästään yksi hevostarvikefirma mainosti 130 toimipistettään ympäri Britanniaa.

Mikäli joskus tulee tilaisuus lähteä Badmintoniin – tai minne tahansa muualle – katsomaan “ison maailman hevostouhua”, niin suosittelen lämpimästi! Seuraavan kerran Badminton Horse Trials kisataan 3.-7. toukokuuta 2023. 

 

Lue koko artikkeli Badmintonin viikonlopusta Hevoslehti Riden nrosta 2/22.

 

7d0a1127-59f2-4b90-9d6d-dfa8ee474413-683x1024


Teksti: Penina Peltonen, kuvat: Jenny Aalto, Kit Houghton

 

Author Image
Penina Peltonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.