Anna von Wendt ja Sir Fashion viimeisteli Pohjola Grand Tourin voittoon Laaksolla

Anna von Wendt ja Sir Fashion viimeisteli Pohjola Grand Tourin voittoon Laaksolla

Vuoden 2020 Suomen mestari Anna von Wendt ja Sir Fashion voitti selvällä erolla kouluratsastuksen Pohjola Grand Tourin toisen osakilpailun Laakson ratsastusstadionilla, kertoo SRL:n tiedote. Ratsukko sai tuloksen 68,137 prosenttia. Hienoa kilpailua vesitti vain iltapäivällä alkanut rankkasade.

– Tulin Sir Fashionin kanssa tänään vähän helpompaan luokkaan, koska meillä on ollut piaffin kanssa ongelmia. Tänään ei ollut ongelmia vaan se onnistui hyvin. Otin tämän luokan vähän verryttelyluokkana SM-kisoja ajatellen. Yksi virhe tuli laukanvaihdoissa, mutta sellaista sattuu. Tavoitteena meillä on tietenkin kilpailla ulkomailla kansainvälisillä radoilla.

Kouluratsastuksen SM-kilpailut järjestetään 27.-29.8. Hyvinkäällä ja von Wendt puolustaa siellä Sir Fashionilla viime kesän kultaansa. Laakson Pohjola Grand Tourin kakkoseksi ratsasti Nora Svensk ja Lammehaven’s Zadin, 65,490 prosenttia ja kolmanneksi Susanna Hyypiä ja Avemmo, 65,196 prosenttia. Ypäjän osakilpailun voittaja Elisabet Ehrnrooth ei ollut mukana Laaksolla. – Aikapaljon virtaa oli tänään hevosessa, Svensk nauraa. – Olemme viimeksi kisanneet Ypäjän PM-kisoissa. Sen jälkeen olemme keskittyneet valmentaja Janne Berghin kanssa vähän fiksailemaan treenissä muutamia asioita ja tehneet sen kanssa töitä kotona. Nyt kun pääsimme aitojen sisään, oli poika oikein intona, vähän ylikin.

Turussa kauppatieteitä ja kansainvälistä liiketoimintaa opiskeleva Svensk toivoo pääsevänsä kesätöiltään seuraavaan osakilpailuun Tahkolla, Kuopiossa. – Tämä sarja on aivan upea lisä kansalliselle tasolle. Ja se, että sarjaan on tuotu eri tasovaihtoehtoja. Pohjola Grand Tour on hyvä askel kohti Grand Prix -tasoa. Pääsemme kotimaassa kilpailemaan tällä tasolla.

Elisabet Ehrnrooth Pohjola Small Tourin voittoon Daytonalla

Pohjola Small Tour kilpailtiin Intermediate I -tasolla ja voittoon ylsi Helsingin Ratsastajien Elisabet Ehrnrooth ja Daytona. Tulos oli erittäin hyvä, 72,647 prosenttia. – Voitto oli vähän yllätys, Daytona on ollut minulla vain vuoden, ja tämä oli vasta meidän toinen starttimme. Hevonen on nyt 8-vuotias, ja toki mennyt paljon nuorten hevosten luokkia Saksassa.

– Tänään Daytona oli todella hieno radalla, hyvin fokusoitunut ja koko ajan kanssani. Alamme treenata kohti GP-tasoa, toivon että nousisimme sinne kahdessa vuodessa. Mutta tänään nautin tästä tuloksesta, Ehrnrooth kertoo tyytyväisenä.

Myös Anna von Wendt teki 10-vuotiaalla Sir Skyfallilla yli 70 prosentin suorituksen ja sijoittui toiseksi. Siiri Kyrö ja Kyrö Hot Flow vei kolmossijan, ja ensimmäistä kertaa mukana ollut Kyrö sai näin 19 Pohjola Small Tourin sarjapistettä. Pisteet ovat ratsastajakohtaisia, ja ratsastajalle lasketaan kolme parasta pistettä viidestä osakilpailusta.

 

Pinja-Jarvinen-ja-Fahrenheit-Kuva-Jutta-Koivula
Pinja Järvinen ja Fahrenheit 44.

 

Pinja Järvinen Pohjola Rising Star Tourin iloinen voittaja

Myös Pinja Järvinen sai Pohjola Rising Star Tourin voitosta Fahrenheit 44:llä Pohjola-sarjan avauspisteet.  Junioreiden PM-kilpailuissa seitsemänneksi sijoittunut Järvinen iloitsi jälleen yhdestä onnistuneesta suorituksesta tänä kesänä. – Minulla on ollut pelottavan hyvä kausi. Voittoja ja sijoituksia on tullut paljon, myös kansainvälisistä kisoista. En olisi uskonut, että tänäänkin pärjäämme näin hyvin, koska hevonen on herkkä tungokselle. Tein hyvän radan, sain hevosen verkassa ratsastettua paremmaksi. Ja tuhannesti haluan kiittää valmentajaani Jasmin Sikströmiä, ilman häntä emme ikinä olisi tässä, Järvinen kiittää vuolaasti.

– Seuraava tavoite on tietenkin SM-kisat, se jännittää ja siihen panostan. Tämä on minun viimeinen juniorivuoteni, ja todella innolla odotan, että pääsen treenaamaan nuorten juttuja, piruetteja ja sarjavaihtoja. Tykkään muuten tosi paljon tästä Pohjola-sarjasta. Tämä antaa ihan uutta draivia kisaamiseen!

Toiseksi sijoittui 20-vuotias lohjalainen Michaela Meller ja Flink tuloksella 65.757 prosenttia. Meller oli Ypäjällä jo neljäs ja nousi nyt hienosti tuloksissa ylöspäin. Keravalainen Vilma Lehtinen ja  Lancome Sjælstofte oli kolmas, ja 17-vuotiaalle Lehtiselle kauden avauspisteet.

Anna Kärkkäinen ja Kulta-ahon Kasimir jatkavat Pohjola Finnhorse Tourin kärjessä

Kouluratsastuksen toisen suomenhevosten Pohjola Finnhorse Tourin Laakson ratsastusstadionilla voitti Anna Kärkkäinen ja Kulta-ahon Kasimir. Ypäjän Ratsastajien ratsukon tulos oli tasan 70 prosenttia. Henna Arpalo ja Sibbo sijoittuivat toiseksi pienimmällä mahdollisella erolla kolmoseen Laura Porthaniin ja Rodrikiin. – Kulta-ahon Kasimir oli tänään vähän turhankin herkkä. Toivoisin huomiseen joukkueSM-kisaan lisää rentoutta. Hevonen ei kuitenkaan katsele puitteita tai reagoi niihin. Se keskittyy kyllä hyvin suoritukseen, Anna Kärkkäinen kuvailee suoritustaan.

Riitta Holopainen ja Hamurai jäi luokassa myös niukalla erolla neljänneksi ja Lassi Lehmusto ja Vekardo sijoittui viidenneksi. Luokkaan osallistui 18 ratsukkoa. Vaikka Kärkkäinen ja Kulta-ahon Kasimir on voittanut molemmat Pohjola-osakilpailut ja on hallitseva suomenhevosten Suomen mestari, ei Kärkkäinen lähde kilpailuihin voitto mielessään. – Aina vähän jännittää, miten tulee menemään, erityisesti tauon jälkeen. Ei vielä mikään suoritus ole mennyt niin hyvin, etteikö olisi jotain, mitä harjoitella kisan jälkeen kotona.

Uusi kouluratsastuksen Pohjola-sarja saa Kärkkäiseltä paljon kiitosta. – Todella hienoa, että on eritasoisia sarjoja tavoitteena, joissa on hyvät palkintorahat. Suurella ilolla olemme uuden suomenhevossarjankin ottaneet vastaan.

Huomenna ratsukko osallistuu ensimmäistä kertaa joukkueiden Suomenmestaruuskilpailuihin Ypäjän Ratsastajien joukkueessa. Myös Ratsastusseura Equusin Natalia Tuomola kilpailee mitaleista 11-vuotiaalla suomenhevosruunalla Virhurilla.

 

Kuvat: SRL / Jutta Koivula

 

Author Image
Vierailija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *