Valmennusklinikan ratsukkolistat (16.8.)

MIKAEL WAHLMANIN esteratsastusklinikan aikataulu sekä alustava ratsukkolista löytyvät tästä. Jouduimme tekemään pieniä muutoksia ryhmien suhteen, sillä ilmaantui muutamia valitettavia sairastumisia (hevosen tai ratsastajan) viime metreillä! Kaikesta huolimatta paikalle on saapumassa mielenkiintoisia ratsukoita, joten kaikille on tarjolla varmasti jotain seurattavaa! Klinikka pidetään siis Korpikylän Kartanon Ratsastuskeskuksen ns. vanhassa maneesissa, Hollolassa, su 16.8. klo 13.00 alkaen. Yleisölipun hinta on 5 euroa / …

Kolumni: Osta hevonen ja maailma pelastuu

HEVOSLEHTIÄ LUKIESSA tulee tunne, että hevonen on ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin, mikäli vain saataisiin päättäjät ja suuri yleisö ymmärtämään asia. Hevonen on terapeutti, joka tekee meistä kaikista onnellisempia. Tallilla käyvät nuoret ovat poissa pahanteosta, joten jos kaikki nuoret kävisivät talleilla, tätien ei tarvitsisi enää haukkua nuorisoa, sillä rikollisuus putoaisi nollaan, kun ei tarvitsisi purkaa pahaa oloa …

Maailmalta: Keep calm and ride!

EESTILÄINEN Kristi Luha, 19, aloitti ratsastusharrastuksen hieman erikoisella tavalla. Kristin ollessa lapsi, häntä kiusattiin ja hän joutui vaihtamaan sen takia koulua useampaan otteeseen. Kolmannella luokalla Kristi tiesi, että nyt jos koskaan hänen oli pakko saada ystäviä. Tyttöporukat eivät kuitenkaan huolineet häntä joukkoonsa. Hän huomasi pian pari hiljaisempaa tyttöä, jotka harrastivat ratsastusta. Niinpä Kristi päätti valehdella. Hän kehitteli tarinan; …

Mitä on kraniosakraalihoito?

Kraniosakraaliterapia on mielipiteitä jakava hoitomenetelmä, joka on alkujaan kehittynyt osteopatiasta. Sitä ovat kehittäneet ja tutkineet mm. Andrew Taylor Still, W.G. Sutherland ja John E. Upledger (Wilhelm ja Kirsten Nussbaumer, Kraniosakraaliterapia -pehmeän ja syvälle menevän kehoterapian peruskirja, 2009). Kraniosakraalijärjestelmä on aivokopan ja selkärangan muodostama toiminnallinen kokonaisuus, jonka tehtävänä on tuottaa, kierrättää ja uudelleen imeyttää aivo-selkäydinnestettä. Se …

13. jäsen blogitiimiin!

SUVILILJA.NET on valokuvaamiseen keskittyvä blogi, jota pitää 4H -yrittäjä Susanna Lehto. Playsson.net ottaa innokkaana mukaan vielä yhden uuden bloggaajan! Tervetuloa tiimiin! Koska hevoset ovat olleet lähellä Susannan sydäntä pikkutytöstä asti, valokuvausharrastus pyöriikin pitkälti hevosten ympärillä. Alun perin valokuvauksen oli tarkoitus täyttää kesäaikana ratsastuskoulutuntien jättämä aukko, kun vakiratsastustunnit olivat kesätauolla ja hevostelemaan piti päästä tavalla tai toisella. …

Kutsu esteratsastusklinikalle

PLAYSSON.NETIN TIIMI jatkaa valmennusklinikkasarjaa! Seuraavana vuorossa esteratsastus su 16.8., paikkana Korpikylän Kartanon Ratsastuskeskus Hollolassa. Klinikan pitää kaksinkertainen Finnderby -voittaja ja SM-mitalisti, esteratsastaja- ja valmentaja Mikael ”Miksu” Wahlman. Yleisölipun hinta on jälleen huimat 5 euroa / kpl, joten rahoille on taatusti tarjolla vastinetta! Ratsukot julkaistaan myöhemmin sivuillamme. Paikalla myös buffetti. Alla kutsu png- ja pdf -muodoissa. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! …

Uusi yhteistyökumppani – Sportacam

SOSIAALINEN MEDIA sisältää huiman määrän erilaisia sovelluksia ja käyttäjät poimivat sieltä itselleen mieluisimmat sekä hyödyllisimmät. Playsson.netin tiimi voi ylpeänä kertoa, että olemme aloittaneet yhteistyön uuden suomalaisen sovellusyrityksen, Sportacamin, kanssa! Sportacam on hauska ja koukuttava sovellus, jossa kommunikoidaan muiden käyttäjien parissa videoklipeillä. Sovellus on suunnattu lähinnä urheilijoille, joten kutsumme mukaan mahdollisimman paljon myös ratsastajia! Sportacam on ilmainen ja se on ladattavissa Androidille, iOS:ille …

Uusi tiimibloggaaja!

KISAMATKALLA -blogin Senni Vilander hevosineen on siirtynyt Playsson.netin tiimiin! Lämpimästi tervetuloa, odotamme antoisaa yhteistyötä! Jos kyseinen blogi on vielä jostain syystä tuntematon, mainittakoon, että Senni on 23 -vuotias amatöörikenttäratsastaja Ypäjältä. ”Luonteeltani olen huumorintajuinen ja lapsenmielinenkin. Osaan ottaa asiat rennosti, mutta olen myös halutessani jämäkkä ja jos jotain päätän, se tulee myös pysymään.” Senni on harrastanut ratsastusta lapsesta saakka. Hänellä on kaksi kilpailukäytössä olevaa …

Mitä tehdä, kun ratsastaminen pelottaa?

Jokaiselle meistä on varmaankin tuttu tunne ja tilanne, se kun pitäisi nousta hevosen selkään, sydän hakkaa ja kädet tärisevät. Suoraan sanottuna pelko kalvaa alitajuntaa ja aiheuttaa fyysisiä oireita. Järki sanoo kuitenkin, että eihän tässä ole mitään hätää. ”Olet tehnyt tätä satoja, ellei tuhansia kertoja aiemminkin, noussut tutun hevosen selkään ja ratsastanut ilman, että loukkaat itseäsi tai tiput …

Meidän tallitiimi -kisan voittaja

JÄRJESTIMME INSTAGRAMISSA kuvakilpailun, jonka aiheena oli ”Meidän tallitiimi”. Kilpailun voitti Noora Mattila, jonka ajatuksia omasta talliporukasta ja -ilmapiiristä voitte lukea tästä artikkelista!   ”Olen tänä vuonna 20 vuotta täyttävä lähihoitaja, kotoisin Liedosta. Aloitin vuonna 1998 heppailun setäni silloisen vaimon shetlanninponeilla. Eikai sitä ratsastukseksi oikein voinut kutsua, kun vasta 3-vuotias olin. Heppailin muutaman vuoden, kunnes ensimmäisellä luokalla kiinnostus …