home Artikkelit, Tapahtumat, Valmennus ja kilpailu Vikellyshevonen ei pelkää sapelihammastiikereitä

Vikellyshevonen ei pelkää sapelihammastiikereitä

Hyvinkääläiset Palinin sisarukset ovat hurahtaneet vikellyksen maailmaan. Heinäkuun puolessa välissä he olivat mukana Ypäjällä 2- ja 3-tason vikellyskilpailuissa. Samalla ratkottiin tämän vuoden vikellyksen SM-mitalit. Rohkea ja sinnikäs Rosa on 13 -vuotias syksyllä yläasteelle siirtyvä tyttö. Urheilusta motivoituneena hän valitsi tulevaksi yläasteekseen urheilupainotteisen Vantaan yläkoulujen urheiluakatemian. Notkea Ida taas on 10 -vuotias nelosluokan aloittava heppatyttö, jonka piirteisiin kuuluvat iloisuus ja innokkuus.

Perheen äiti Ilona Palin-Mustajoki näki ilmoituksen vikellyksen alkeiskurssista tammikuussa 2015 ja kysyi tytöiltä, kiinnostaisiko laji heitä. Tytöt eivät tienneet, mitä vikellys edes oli, mutta muutaman nähdyn videon he halusivat osallistua kurssille. Lopulta vikellys vei mukanaan ja Palin-Mustajoki perusti oman vikellystiimin heti syksyllä 2015. Ensin vikellettiin vuokrahevosella ja pitkän etsinnän jälkeen ihan omalla hevosella kesäkuusta 2016 lähtien. – Vikellys on kiva laji, jonka parissa on mukavaa porukkaa. Parasta toki on, että kaikki pyörii hevosten ympärillä, Palin Mustajoki kertoo.

Tytöt suosittelevat vikellystä muillekin sen vuoksi, että siinä voidaan tehdä asioita yhdessä ja vikellys on myös halvempi harrastus kuin ratsastus. Useampi henkilö ehtii saman hevosen selkään tunnin aikana. Varusteiksi käyvät joustavat vaatteet ja vikellystossut. Alkuun voi hyvin käyttää jumppatossuja tai vaikka uimatossuja. Kylmällä ilmalla kerrospukeutuminen on suositeltavaa.

Hevosella on luonnollisesti suitset ja vikellysvyön alla iso, selkää suojaava patja sekä pehmeä patja kahvojen alla. Kilpailuissa vaaditaan sivuohjat. Juoksutusliina on tietysti välttämätön sekä vikellyspiiska, joka on normaalia juoksutusraippaa pidempi. Vikeltäjän on tarkoitus myötäillä hevosen liikkeitä niin hyvin, ettei varsinaista suojaa tarvittaisi. Tämä ei kuitenkaan aina ihan onnistu ja selässä oleva iso patja onkin jämäkkä, noin parin sentin paksuinen.

Laadukkaat vikellysvarusteet maksavat paljon. Vikellysvyö maksaa halvimmillaan 1100-1500 euroa ja siihen tarvitaan vielä mahavyö erikseen. Suomessa myydään vikellysvöinä terapiavöitä, jotka eivät ole vikellykseen tarpeeksi turvallisia. Patjoja on erilaatuisia ja näppärimmät osaavat tehdä niitä itse. Kuluvimpana varusteena on piiska, joka on normaalia juoksutuspiiskaa kalliimpi. Sen hinta on vähintään 40-50 euroa. Varusteet täytyy yleensä tilata ulkomailta. Lisäksi vikeltäjällä on usein käytössään väsymätön harjoitteluhevonen, eli vikellyspukki.

 

DSC_7368
Vikeltäjän olisi tarkoitus myötäillä hevosen liikkeitä niin hyvin, ettei varsinasesti hevosen paksua selkäpatjaa tarvittaisi. Aina se ei ole mahdollista.

 

Kilpailuihin osallistuvan vikeltäjän täytyy olla samana vuonna 7-vuotias, mutta luokan ulkopuolisina näkyy aina välillä nuorempiakin. Rosa harjoittelee pariohjelmaa ensi vuodeksi kohta 5 vuotta täyttävän veljensä kanssa. Poikia lajin parissa on kuitenkin harmittavan vähän. Aikuisetkin ovat tervetulleita ja joillakin talleilla on myös aikuisryhmiä.

Hyppääminen liikkuvan hevosen selkään käy katsojan näkökulmasta kovin kevyesti. Ravi ja etenkin laukka vetää oikein ajoitettuna vikeltäjää mukaan liikkeeseen ja ylöspäin. C-tasolla (käynnissä) ja B-tasolla (helpotettu laukkaluokka) selkäännousussa saa käyttää punttaajaa. Selkään voi mennä myös ulkopuolelta ja kilpailuissa näkee välillä tätäkin. Sisältä se on kuitenkin nopeampaa ja yleensä helpompaa. Vikellyshevonen ei pelkää sapelihammastiikereitä, vaikka joku juokseekin kohti ja hyppää kyytiin. Saaliseläimen vaisto ei juuri nouse pintaan, sillä hevoset totutetaan vikeltäjiin vähitellen ja koulutetaan hevoskohtaisesti.

Vikellyksessä eri tasoilla on eri perusliikkeitä. C-tasolla vain joukkueen jäsenet tekevät kilpailuissa perusliikkeet. Niitä ovat perusistunta, polvivaaka, mylly ja seisonta. B-tasolla joukkue ja yksinvikeltäjät tekevät perusliikkeet, joita ovat perusistunta, polvivaaka, seisonta, heitto etuperin, puolimylly taakse, takaperin heitto ja alastulo sisäpuolelle. A-tasolla joukkueen jäsenet ja yksinvikeltäjät tekevät perusliikkeet, joihin kuuluu perusistunta, polvivaaka, mylly, sakset ja seisonta. Junioreilla takaa alastulo ja senioreilla lankkualastulo. Alastulo ei myöskään ole niin helppoa, kuin voisi luulla. – Vikeltäjän yleisimmät vaivat ovatkin juuri nilkka- ja polvivammat, lähinnä epäonnistuneiden alastulojen seurauksena, arvioi FEI:n vikellysohjaaja Silja Ahonen.

Kilpailuissa pisteitä saa monesta eri asiasta. Musiikin valinta ja liikkeiden sovittaminen musiikkiin vaikuttavat taiteellisuuspisteisiin. Vikeltäjä määrittää, koska musiikki alkaa soida nostamalla kätensä merkiksi. Niin sanottua selkäännousukohtaa ei ole mitenkään määritelty, vaan se riippuu vikeltäjän vapaaohjelmasta. Aika alkaa, kun vikeltäjä koskee hevoseen tai vyön kahvoihin. Kilpailuissa juoksutussuunta on aina sama, eli vastapäivään. Treeneissä pyritään juoksuttamaan tasapuolisesti hevosen säästämiseksi. Kilpailusuoritus voi tulla hylätyksi, esimerkiksi, jos hevonen ontuu.

Vikellyshevoset ovat yleensä ovat isoja jo pelkästään laukassa vikeltävän joukkueen takia. Kilpailuihin osallituvan hevosen tulee olla vähintään 7-vuotias. Tänä vuonna kisoissa on nähty myös vikellysponeja. – Me valitsimme aika pienen hevosen, koska tyttöjen on helpompi opetella alkeistasolla. Laukkaa varten ehtii kehittyä, kunnes he ylettyvät helposti kahvoihin. Tytöt ovat myös sen verran pienikokoisia, että isompi hevonen näyttäisi hassulta, Palin-Mustajoki nauraa.

 

Lue lisää vikellyksestä > Löppö testaa: vikellys.

 


Teksti: Penina Peltonen | Kuvat: Anni Ihalainen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share This