Valmennusvinkit: Ratsastajan istunta – Näin löydät tasapainon!

Valmennusvinkit: Ratsastajan istunta – Näin löydät tasapainon!

Keskivartalo ja lantio ovat ratsastajan istunnan ydin, jonka kautta ohja-­ ja pohjeavut linkittyvät yhteen. Keskivartalon oikealla asennolla on myös todella suuri merkitys niin ratsastajan kuin hevosenkin tasapainolle.

Ratsastajan tulee kyetä istumaan omassa tasapainossaan, jotta hevonen voi häiritsemättä työskennellä omassaan. Ensimmäinen vaihe ratsastajan oppimisessa on oman tasapainon löytäminen. Riipuen viikoittaisten ratsastuskertojen määrästä, kuluu tähän vaiheeseen aikaa 2–3 vuotta. Kun ratsastaja pystyy seuraamaan hevosen odotettuja liikkeitä kaikissa askellajeissa ohjiin tai jalustimiin tukeutumatta, voidaan sanoa, että ratsastaja on omassa tasapainossaan.

Jos koet että tasapainosi on vielä hakusessa, pyri aluksi ratsastamaan pienempiliikkeisillä hevosilla. Älä kuitenkaan jämähdä niihin, jos haluat oikeasti kehittyä, vaan heti kun tunnet olevasi pienemmässä liikkeessä tasapainossa, lähde seuraavaksi kokeilemaan miten löytäisit tasapainon isommassa askeleessa. Muita hyviä harjoituksia tasapainon löytämiseksi on esimerkiksi ilman jalustimia ratsastaminen. Pyri ratsastamaan vaikka joka tunnista 10 minuuttia ilman jalustimia. Ota jalustimet takaisin ennen kuin lihaksesi väsyvät liikaa, etkä enää hallitse kehoasi. Myös istuntaharjoitukset liinassa ovat erittäin tehokas tapa löytää oikeaa asentoa ja tasapainoa. Hevosen tulee olla rauhallinen tyyppi, ja silti olisi hyvä laittaa sille löysät sivuapuohjat, jotta voit solmia ohjatkin kaulalle ja ratsastaa ”ilman käsiä”.

Muista: Kun haluat keskittyä tasapainon harjoitteluun, älä tee ainakaan aluksi mitään muita harjoituksia, vaan jätä itsellesi täysi rauha vain keskittyä istuntaan.

 

IMG_1451
”Pyri ratsastamaan vaikka joka tunnista 10 minuuttia ilman jalustimia.”

 

Kun oma tasapaino on löytynyt, voi ratsastaja jo vaikuttaa istunnallaan hevoseensa ja saada sen parempaan tasapainoon.  Kaikessa ratsastuksessa pyritään siihen, että hevonen ottaisi enemmän painoa takaosalleen. Voidakseen viedä hevostansa tähän suuntaan, tulee ratsastajan kyetä istumaan paino niin lähellä hevosen takaosaa kuin mahdollista, ja pysymään siellä silloinkin, kun hevonen yrittää pitkäksi tai etupainoiseksi. Asennon pysyvyys, eli se, että ratsastaja pystyy jäämään omaan asentoonsa, vaikka hevonen yrittäisi jotain muuta, lähtee keskivartalon syvistä lihaksista pallean, alavatsan, kylkien ja selän alta. Syvien lihasten löytäminen onnistuu parhaiten useinmiten pitkien kylkien ajatuksen kautta (Pilateksen lapatuki).

Ajattele, että kylkesi on pitkä ja ryhdikäs lonkkaluusta kainaloa kohti, kuitenkin niin että olkapäät ja hartiat ovat rentona. Katso eteenpäin, se helpottaa vartalon asennon löytämistä ja hahmottamista. Koita valvoa että kylkesi säilyvät pitkänä myös kun käytät apuja, eli annat pohjeavun tai teet ohjasotteen. Tämä vaatii usein jonkunkin verran harjoittelua ja myös keskittymistä. Monet ratsastajat kallistavat vartaloaan sivusuuntaan, kun kääntävät hevosta, jolloin ratsastajan sisäkylki romahtaa ja ulkokylki tulee suhteessa pidemmäksi. Tällöin lantiokin menee vinoon. Kun käännät hevosta, koita hahmottaa, että kylkesi ovat edelleen ryhdikkäät ja keskenään yhtä pitkät. Pidä ylävartalosi hevosen kaulalinjan kohdalla, älä anna sen valua hevosen kaulalinjan sisäpuolelle. Hyvä keino vartalon keskellä pitämiseen on pitää leuka aina suunnattuna kohti hevosen korvien väliä. Jos ratsastajan pää menee vinoon, seuraa ylävartalo hyvin pian perässä. Kun katsot reittiä, käännä silmiäsi, älä koko ylävartaloa.

Hyvä tasapaino on myös tärkein turvavälineesi. Kun olet tasapainossa, hallitset yllättävätkin tilanteet aivan eri lailla, kuin jos horjahdat heti hevosen tehdessä jotain, mitä et osaa ennakoida. Tämä lisää olellisesti itseluottamustasi ja sinusta tulee rohkeampi ratsastaja, joka pystyy keskittymään oleelliseen, kun ei tarvitse jännittää hevosen mahdollisia pomppuja.

Ja nyt tasapainoilemaan!

Tiina


tiina_tarkkala  Tiina Tarkkala on opettanut eri ratsastuskouluissa lähes 30 vuoden ajan. Koulutukseltaan hän on ratsastuksenopettaja ja ammattivalmentaja. Nykyään Tiina opettaa ja valmentaa yksityisratsukoita kouluratsastuksessa. Hän on valmentanut ratsukoita ikäluokissa maajoukkuetasolle asti. Lisäksi Tiina on osakkaana talliyrityksessä, joka pyörittää yksityishevostallia Nurmijärvellä. Hän toimii myös Suomen Ratsastajainliiton Talent Programmissa kouluratsastuksen valmentajana ja konsulttina Talent­ -seuroille.

”Minulle ratsastuksessa on tärkeintä hyvä ja oikea perusratsastus, koska kaikki rakentuu sen varaan. Kehittyminen esimerkiksi luokissa ylöspäin on helppoa, jos pohjat on kunnossa. Myös keinojen löytäminen erilaisten hevosten kanssa toimimiseen on erittäin mielenkiintoista, kaikki hevoset kun eivät toimi yhdellä ainoalla reseptillä.”

Author Image
Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *