TIHS2015: Rosa Mäkelä

TIHS2015: Rosa Mäkelä

ROSA MÄKELÄ on noussut nopeasti Suomessa esteratsastuksen kärjen tuntumaan, vaikka onkin vielä hieman tuntematon nimi suuremmalle osalle yleisöstä.  Hän on vasta 16 -vuotias, mutta kilpaili jo nyt Tallinn International Horse Show’ssa kovassa seurassa. Tämän vuoden aikana Rosa on ollut puolisen vuotta Virossa treenaamassa, josta myös uusi, 140 cm luokkia hypännyt, hevonen on hankittu. Kotonaan Riihimäellä Rosa on ollut kesäkuun alusta. Playsson.netin Anni Ihalainen jututti Rosaa Saku Suurhallilla lokakuun alussa.

Ratsastuksen pariin Rosa päätyi äitinsä jalan jäljissä. ”Katselimme yhdessä hevoskirjoja ja siitä se sitten lähti”, Rosa hymyilee. Nuorilla ratsastajilla on usein vaikeaa taiteilla kilparatsastuksen, ystävien ja opiskelujen välillä, mutta Rosa ei näe siinä ongelmaa. ”En kärsi motivaation puutteesta, vaikkei kotona tulekaan aina tehtyä töitä 100 % täysillä. Silloin täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja miettiä, mihin ollaan oikeasti matkalla.” Rosalla on vahva tausta kouluratsastuksesta, joka auttaa myös esteillä treenattaessa. ”Heikkoutenani pidän sitä, ettei minulla ole vielä niin paljoa kokemusta. Tulee tyhmiä virheitä ja jään miettimään liikaa.”, Rosa sanoo.

Ensi kauden tähtäimessä ovat nuorten SM -kilpailut. ”Jos hyvin menee, niin ehkä jopa PM -kisat”, Rosa toivoo. Jokaisella ratsastajalla on omat tapansa valmistautua suoritukseen. Rosa ei pysty katsomaan muiden ratoja, ennen kuin menee itse areenalle. ”Häiriinnyn, jos katson toisten ratsastajien ratoja. Tulee olo, että jos minun suunnitelmani ei olekaan oikea.” Rosa kilpailee 17 -vuotiaalla Virgin Expressillä, joka oli useita vuosia virolaisella esteratsastajalla, Rein Pillillä. Rosa tarvitsi toisen hevosen, joka veisi häntä eteenpäin. Hänen ollessa Virossa, oli Virgin Express myynnissä. Rosa testasi useita hevosia ja lopulta sitä. Se oli se oikea. ”Virgin Express on aivan loistava hevonen juniorille!”, Rosa hehkuttaa.

 

IMG_2138-1024x683
Rosa Mäkelä (vas.) on uusi nimi esteratsastuksen kärjen tuntumassa. Anni Ihalainen (oik.) tapasi Rosan Tallinnassa.

 

[box type=”download”] Rosa Mäkelä on 16 -vuotias esteratsastaja Riihimäeltä. Hänen ykköshevosensa on 17 -vuotias Virgin Express. Rosaa voi seurata somessa; Ask.fm ja Instagram.[/box]

 

 

Teksti: Anni Ihalainen, Penina Peltonen | Kuvat: Alex Muurinen

Author Image
Penina Peltonen