Ali-Ollin Alpakkatila tavoittaa yleisöä tehokkaasti somessa

Ali-Ollin Alpakkatila tavoittaa yleisöä tehokkaasti somessa

Artikkeli on julkaistu alunperin Riden nrossa 1/2021. Kuluneen puolentoista vuoden aikana on puhuttu paljon “digiloikasta”, jonka covid-19-pandemia on pakottanut ihmiset sekä yritykset ottamaan. Digiloikalla tarkoitetaan tilannetta, jossa työ tai yritystoiminta on jouduttu siirtämään enemmän tai vähemmän kokonaan internetiin tai muuten vain jouduttu opettelemaan uusia digimaailman ihmeitä. Yhtä lailla digimarkkinoinnin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Kun ihmisiä […]

Lue lisää
Henri Ruoste ja Kontestro Db ovat nousseet maailmanlistalla 20 kärkeen

Henri Ruoste ja Kontestro Db ovat nousseet maailmanlistalla 20 kärkeen

Kouluratsastaja Henri Ruoste on noussut kansainvälisen Ratsastajainliiton FEI:n 30.9. julkaisemalla maailmanlistalla 19. tilalle hevosellaan Kontestro Db. Tämä on korkein suomalaissijoitus nykyisessä maailmanlistajärjestelmässä. Kouluratsastuksessa sijoitukset ovat ratsukkokohtaiset, toisin kuin esimerkiksi este- ja kenttäratsastuksessa. Henri Ruoste oli Kontestrolla kuudes Hagenin Euroopan mestaruuskilpailuissa syyskuussa ja on voittanut viimeisen vuoden aikana 4* Grand Prix´n ja GP Specialin. Sadan parhaan […]

Lue lisää
Miksi auto-tracking kameroita on käytetty aktiivisesti hevosalalla viime aikoina?

Miksi auto-tracking kameroita on käytetty aktiivisesti hevosalalla viime aikoina?

Teknologian kehittyminen on tapahtunut huimin harppauksin viime aikoina ja se ei varmasti ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Kehitys on muuttanut arkemme totaalisesti, niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Ne ihmiset, jotka harrastavat valokuvaamista tai videokuvausta, ovat huomanneet kameroiden nopean kehityksen. GoPro-kameroiden voinee katsoa aloittaneen kehityksen, jonka myötä harrastusten kuvaamisesta tuli entistä helpompaa. Hieman hankalampaa on ollut kuitenkin kuvaaminen […]

Lue lisää
Iso-Britannia jyräsi muut kenttäratsastuksen EM-kilpailuissa

Iso-Britannia jyräsi muut kenttäratsastuksen EM-kilpailuissa

Iso-Britannia osoitti jälkeen olevansa kenttäratsastuksen mahtimaa viemällä joukkuekullan ja kaikki henkilökohtaiset mitalit. Saksa piti hopeasijansa, mutta tiukka pronssitaisto kääntyi Ruotsille, joka nousi mitaleille aina kuudennelta tilalta asti. Henkilökohtaista kultaa ratsasti Nicola Wilson JL Dublinilla huikealla lopputuloksella 20,9. Sanna Siltakorpi ei lähtenyt Bofey Clickillä rataesteille, koska hevonen ei palautunut täysin maaston jälkeen. – Clickillä on etujalan […]

Lue lisää
Jone Illi ja Venla Suoraniemi voittivat esteratsastuksen Pohjola-finaalit Ypäjällä

Jone Illi ja Venla Suoraniemi voittivat esteratsastuksen Pohjola-finaalit Ypäjällä

Ensimmäiset finaaliluokat Pohjola Grand Prix – Road to Helsinki -sarjassa kilpailtiin Ypäjän Hevosopiston Juhlakentällä lauantaina. Pohjola Bronze Grand Prix´n finaalissa 125-tasolla käytiin tiukkaa taistelua voitosta ja 2.000 euron ykköspalkinnosta. Ennakkosuosikit Jone Illi ja Eolita L saivat kuitenkin kovan vastuksen uusinnassa erityisesti Christelle Littuselta ja La Charleylta. Illi, 14, voitti kuin voittikin finaalin, mutta vain 0,3 […]

Lue lisää
Raisa Takkinen osallistuu ainoana suomalaisena valjakkoajon poniyksiköiden MM-kilpailuihin Ranskassa

Raisa Takkinen osallistuu ainoana suomalaisena valjakkoajon poniyksiköiden MM-kilpailuihin Ranskassa

Raisa Takkinen ja Kooihuster Harro ovat aloittaneet haastavan taipaleensa kauden päätavoitteessaan, poniyksiköiden MM-kilpailuissa Ranskassa, tiedottaa Valjakkoajokomitea. Mitaleista kilpailee 33 ponivaljakkoa. Koulukoe suoritettiin jo keskiviikkona, valjakolle tuli siinä pari harmillista virhettä. Harro teki omin päin laukanvaihdon lisätyssä laukassa. Peruutuksessa kääntöpyörän lukko ei mennyt päälle, minkä takia vaunut lähtivät kääntymään. Tämä aiheutti huonoja peruutusaskelia. – Koulukokeessa kentän […]

Lue lisää
Kouluratsastuksen EM-kilpailut kilpaillaan 7.-12.9. Hagenissa

Kouluratsastuksen EM-kilpailut kilpaillaan 7.-12.9. Hagenissa

Suomalaiset kilpailevat kouluratsastuksen Euroopan mestaruuskilpailuissa Hagenissa, Saksassa kahdella joukkueella. Avoimessa mestaruuskilpailussa on mukana vahva joukkue, jonka kärkenä ovat Tokion olympiaratsukko Henri Ruoste ja Kontestro Db sekä moninkertainen arvokilpailuratsastaja Emma Kanerva ja Greek Air. Tuore Suomen mestari Stella Hagelstam kilpailee FWB-ruunalla Sangraalilla ja Iso-Britanniassa valmentautuva vuoden 2019 EM-joukkueratsastaja Mikaela Soratie FWB-orilla Hot Casanova. U25-joukkueessa ovat mukana […]

Lue lisää
Para- ja kouluratsastuksen SM-tuloksia Hyvinkään Hyyppärästä

Para- ja kouluratsastuksen SM-tuloksia Hyvinkään Hyyppärästä

Tuoreet pararatsastuksen Suomen mestarit Jessica Kerttunen ja Westside hallitsivat Hyvinkäällä Hyyppärässä. Molempien osakilpailujen voitto toi ratsukolle kultaa, kertoo SRL:n tiedote. – Vihdoinkin neljän vuoden työ tuotti tulosta. Toivottavasti yhteistyö Weskun kanssa huipentuu ensi vuonna MM-kilpailuihin. Pararatsukko Jessica Kerttunen ja Westside ratsastivat sekä perjantaina että lauantaina kilpailujen parhaat suoritukset. Perjantain ja lauantain yhteistulokseksi kertyi hienot 141.915 […]

Lue lisää
Daous Media & Entertainment osti Hevoslehti RIDEn ja Raviurheilu.netin vahvistamaan brändiportfoliota

Daous Media & Entertainment osti Hevoslehti RIDEn ja Raviurheilu.netin vahvistamaan brändiportfoliota

Daous Media & Entertainment on ostanut kaksi brändiä vahvistamaan media- ja tuotantoyhtiön brändiportfoliota, sekä laajentamaan yhteistyömahdollisuuksia asiakkailleen. – Kasvavana yhtiönä etsimme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia kumppaneillemme ja asiakkaillemme. Juuri kasvumme hevospuolella sekä Suomessa, että Virossa kaipasi rinnalleen lisää tekijöitä ja Hevoslehti RIDEn ja Raviurheilu.netin sisällöntuottajat sopivat meidän tiimiimme loistavasti, kertoo Daous M&E:n operatiivinen johtaja Christina Daous. […]

Lue lisää
Esteratsastuksen SM-mitalien jaosta tehty päätös

Esteratsastuksen SM-mitalien jaosta tehty päätös

Ratsastajainliiton hallitus piti kokouksen Teams-etäyhteydellä käsitelläkseen sunnuntaina 15.8. keskeytyneitä esteratsastuksen SM-kilpailuja (Finland Horse Show, Seinäjoki). Hallitus päätti estekomitean esityksestä seuraavaa: Senioreiden Suomen mestaruus: Mitalit ja muut sijat jaetaan ensimmäisen, toisen osakilpailun ja kolmannen osakilpailun ensimmäisen kierroksen tulosten perusteella. Kultaa Sanna Backlund / Elano 5.12 vp Hopeaa Janna Jensen  / Julie v.d. Verbindingshoeve 6.74 Pronssia Salla […]

Lue lisää