Unelmien ratsastusloma Saarenmaalla: Ratsukievarissa aika pysähtyy

Unelmien ratsastusloma Saarenmaalla: Ratsukievarissa aika pysähtyy

KESÄKUUN LOPPUPUOLELLA Playsson.netin tiimi matkasi Viron Saarenmaalle, vierailemaan Ratsukievarin hevostilalle. Lähdimme reissuun maanantai-iltana Helsingin Länsisatamasta. Ajoimme auton laivan ruumaan ja veimme matkatavarat hytteihimme. Auto on helppo saada mukaan, kun suuntaa lahden yli Baltiaan. Vietimme yön laivassa ja aamulla pääsimme jatkamaan Tallinnasta kohti Virtsun lauttasatamaa.

Ajomatka lauttasatamaan kesti vajaa kaksi tuntia ja sinne oli vaivatonta löytää jopa ilman navigaattoria. Virtsusta lautta kulkee noin puolen tunnin välein Muhuun, Kuivastuun. Lauttalippu viidelle hengelle ja autolle maksoi hieman yli 20 euroa. Kuivastusta matka jatkui Muhun läpi Saarenmaalle ja Lümandaan tunnin verran. Ratsukievarilta saamamme ajo-ohjeet olivat selkeät ja löysimme perille niin sujuvasti, että hämmästyimme itsekin! Päästyämme pihaan menimme talliin, josta löysimme Krista Wickholmin. Wickholm on ollut aiemmin Ratsukievarissa työharjoittelussa, jonka kautta hänet palkattiin vakituiseksi työntekijäksi ja hän hoitaa mm. ratsastusretkiä. Tapasimme myös Ratsukievarin yrittäjän, Tuula Makkosen, jonka kanssa sovimme aikatauluista ja ohjelmasta.

Majoituimme herttaisiin mökkeihin ja tutustuimme tallin pihapiiriin. Sen jälkeen osa tiimistämme, eli Alex, Roosa ja yhteistyöbloggaajamme Petra lähtivät Kristan johdolla kolmen tunnin maastoon. Manner-Virossa sää oli lämmin ja helteinen, mutta Saarenmaalla ripotteli vettä. Jos ratsastajien fiilis ehti yhtään laskea, se nousi pian välittömästi huippulukemiin. Reitti nimittäin johti meren ääreen – hiekkarannalle, jossa aika pysähtyy. Ratsastajat pääsivät toteuttamaan monien unelmaa ja laukkaamaan merenrannalla! Loppumatkasta sadekin taukosi.

 

IMG_1626-2
Ratsastajat pääsivät toteuttamaan monien unelmaa ja laukkaamaan merenrannalla!

 

Ratsukievarin pitäjä Tuula Makkonen päätyi Saarenmaalle sattumalta. Makkonen on kuitenkin ratsastanut koko ikänsä ja ollut erityisen kiinnostunut nuorista hevosesta sekä kouluttamisesta. Hän kävi isänsä kanssa katsomassa rantatontteja sijoitusmielessä, eikä siinä vaiheessa varsinaisesti Viroon muuttaminen ollut ajankohtaista. Aluksi Ratsukievarin paikka hevosineen hankittiin vapaa-ajan käyttöön, mutta pian pihaan ilmestyi naapurin majoitustilan toimesta ratsastusta kyseleviä turisteja ja siitä ajatus sitten kehittyi. Aiemmin myyntihevosia välittäneen tallin toiminta muotoutuikin vähitellen ratsastusretkiä tarjoavaksi matkailuyritykseksi ja sillä tiellä on oltu miltei viidentoista vuoden ajan! Makkonen asuu Saarenmaalla vakituisesti ja hänen 16 -vuotias tyttärensä käy myös koulua Virossa. Silti heillä on Espoossa vielä toinen koti.

IMG_1668  Tällä hetkellä asiakaskäytössä on kahdeksan hevosta, joista kaikki ovat todella kilttejä ja hyviä maastoratsuja. Turvallisuus on Ratsukievarille ykkösvaltti. Ennen ratsaille nousemista ratsastajille tehdään kartoittava ennakkokysely ja maastoretkille lähtee maksimissaan kuusi ratsukkoa kerrallaan. Letkassa on vetävän ratsukon lisäksi tarvittaessa ohjaaja myös takana. Maastossa vetävällä ohjaajalla on yleensä luottoratsunaan entinen ravuri, Iita, joka on nimestään huolimatta ruuna ja hoitaa työnsä taidolla. Ratsukievarin kävijämäärät vaihtelevat. Sesonki on kuitenkin keväästä syksyyn, etenkin heinäkuussa kesälomien aikaan. Suurin osa kävijöistä on suomalaisia ja heistäkin 90 % omatoimimatkaajia. Virolaiset asiakkaat ovat enimmäkseen Tallinnasta.

Ratsukievarissa käy paljon työharjoittelijoita suomalaisista oppilaitoksista, niin hevos- kuin matkailualankin opiskelijoita. Viro ja Saarenmaa on hyvä vaihtoehto lähteä harjoittelemaan työskentelyä ns. ulkomailla. Mitä todennäköisemmin kulttuurishokkia ei pääse syntymään. Silti kannattaa aina miettiä harjoittelupaikkaa hakiessaan ja sinne päästessään, että oma asenne ja motivaatio on kohdallaan!

 

IMG_1662-2
Ratsukievarin tallirakennus on pihapiirin keskus.

 

Ensimmäisen maastoratsastuksen jälkeen kävimme syömässä Marta-Lovisen majatalossa hyvää porsaspaistia ja jälkiruuaksi mutakakkua lisukkeineen. Saunottuamme vetäydyimme mökkeihin nukkumaan. Aamupalan laskeuduttua mahan pohjille lähdimme vielä toiselle maastolenkille. Tällä kertaa myös minä ja Anni lähdimme mukaan, sillä lenkki olisi nyt lyhyempi. Ratsastimme rennon maisemareitin pääasiassa käynnissä ja ravissa, mutta pääsimme laukkaamaankin. Oli tuulimyllyä, lampaita ja karanneita kanoja… Ratsastuksen aikana pääsi siihen kuuluisaan zen -mielentilaan, kun ei ollenkaan tarvinnut jännittää keksiikö hevoset jotain metkuja. Tallille päästyämme juotiin vielä kahvit, ennenkuin pakkasimme auton ja lähdimme paluumatkalle. Ajomatka kului rattoisasti hyvässä seurassa ja vaihdettiin kuskia välillä.

Suurkiitos Ratsukievarin väelle järjestelyistä! Playsson.netin tiimin on tarkoitus tehdä uusi reissu Saarenmaalle elokuussa isommalla porukalla, joten kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä hyvissä ajoin. Vierailu on myös itse yksinkertaista järjestää, suosittelemme ehdottomasti kesän kohokohdaksi retkeä Ratsukievariin! Tarvittaessa autamme ja annamme vinkkejä.

 

Teksti: Penina Peltonen | Kuvat: Alex Muurinen / Playsson.net

 

YHTEISTYÖSSÄ:

ratsukievaribann

Author Image
Penina Peltonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *