home Artikkelit, Valmennus ja kilpailu Poniharrastus on kokonaisvaltaisempaa kuin ratsastus

Poniharrastus on kokonaisvaltaisempaa kuin ratsastus

Kuortanelaisesta Seija Paanasesta, 43, tuli ponitäti kymmenen vuotta sitten. Nyt omasta pihasta löytyy kaksi pikkuponia, joiden kanssa voi harrastaa vaikkapa poniagilitya. Selvitimme mistä aikuisten poniharrastuksessa on kyse:

Kerro poniharrastuksestasi?

Minulla on kaksi alle metrin korkuista ponia, jotka asuvat omassa pihassa pienessä kotitallissa. Ponien lisäksi samassa tarhassa asuu myös vuohia. Asumme mieheni kanssa maalla ja meillä on vanhoista rakennuksista remontoidut tallitilat. Minusta tuli ponitäti kymmene vuotta sitten, kun ostin ensimmäisen ponini Reetan – ihan itseäni varten.

Miten alunperin innostuit pikkuponeista?

Kiinnostuin ylipäätään hevosista vasta ihan aikuisena, lapsena en koskaan ollut heppahullu. Noin vuoden verran ratsastettuani osallistuin ajokurssille ja tajusin, että ajamista voisi harrastaa myös pienellä ponilla. Meillä on kotona niin pieni talli, ettei sinne iso hevonen olisi mahtunut, siksi aloin haaveilla omasta ponista. Jännitin ratsastusta ja isojen hevosten käsittelyä ja siksi poni tuntui paremmalta ajatukselta.

Noin vuoden hevosharrastuksen jälkeen näin Reetan, se oli silloin yksivuotias ihan pikkuinen varsa ja ihastuin siihen. Reeta tuntui ihan täydelliseltä juuri minulle ja niin se olikin. Vasta ponin hankkimisen jälkeen tajusin, mitä kaikkea ponin kanssa voikaan harrastaa. Mätsärit ja agility olivat mahdollisia jo varsan kanssa.

Kerro poneistasi?

Tällä hetkellä minulla on kaksi shetlanninponitammaa, Tanya (Canna’s Castanya) on seitsemän vuotias ja Milla (Katveikon Chamomilla) on viisi vuotta. Ensimmäisen ponini Reetan (Naapila Freja) menetin alkuvuodesta. Reeta ehti olla minulla lähes kymmenen vuotta ja oli rodultaan knabstrupperponi. Millan ostin siis Reetan tilalle. Reeta on kuitenkin kovasti mielessäni edelleen, se oli elämäni poni.

Reeta ei ollut mikään lastenponi ja siksi koin, että se sopi minulle hyvin. Sillä oli luonnetta, se osasi kertoa mitä haluaa. Jos se oli iloinen se pukitteli ja oli riemuissaan, mutta jos sitä ei joku huvittanut, se ei sitä tehnyt. Se saattoi myös loukkaantua, jos sitä yritti pakottaa johonkin. Reeta oli tsäpäkkä lauman pomo, herkkä, rohkea ja kevyt liikkeissään. Nämä ominaisuudet tekivät siitä huippuhyvän agilityponin. Kisatilanteissa se usein kuumui, enkä koskaan voinut etukäteen tietää, miten se kulloinkin käyttäytyy. Myös ajoponina Reeta oli hyvä, mutta ajaessa oli syytä mennä sen ehdoilla ja sitä vauhtia mitä se halusi.

Tanya taas on tasaisempi luonteeltaan, ei niin räiskähtelevä kuin Reeta oli. Tanyan reaktiot ovat hitaampia, mutta kyllä sekin saa halutessaan perää heitettyä. Tanyakin on hyvä agilityponi, mutta ei ihan niin ketterä kuin Reeta oli. Tanya on kuitenkin parempi vieraidenkin kanssa, juuri hitaampien reaktioidensa takia. Tanyassakin on tiettyä herkkyyttä mutta se tulee esille harvemmin. Se on herkkä äänille eikä siksi ihan liikennevarma.

Tanya on ”kainaloponi”, joka mielellään laittaa päätänsä ihmistä vasten kun kerjää rapsutuksia.

Millan luonteesta minulla on vasta parin kuukauden kokemus. Milla on vähän kuin Reetan ja Tanyan välimuoto: Kevyempi ja ketterämpi kuin Tanya mutta rauhallisempi kuin Reeta. Millalla on rohkeutta ja se on jo osoittanut olevansa hyvä agilityssä. Millan luonteessa on myös sellaista leikkisyyttä, se juoksee tarhassa herkemmin kuin Tanya. Milla myös juttelee paljon kimeästi hirnuen, kun taas Tanya hörähtelee matalalla hiljaisemmalla äänellä. Milla rakastaa rapsutuksia ja pysähtyy kesken syömisenkin nauttimaan rapsutuksesta, kun taas Tanya ei keskeytä syömistä minkään takia.

Tanya ja Milla ovat alle metrin korkuisia ja koen, että tämä kokoluokka on itselleni sopivin. Kummatkin ovat väriltään mustia, koska jostain syystä se miellyttää omaa silmääni. Ja koska tykkään tyttövärisistä varusteista, on luonnollista että ponini ovat tammoja.

Tanya (vas.), Seija ja Milla keväällä 2017 agilitykisoissa. Kuvaaja: Rauli Paananen
Tanya (vas.), Seija ja Milla keväällä 2017 agilitykisoissa. Kuvaaja: Rauli Paananen

Mitä puuhaat ponien kanssa?

Kun ponit ovat omassa pihassa, niiden perushoitoon menee eniten aikaa. Nautin kun saan hoitaa ponejani juuri siten kuin itse tahdon. Jopa talikkohommat näin pienessä määrin tuntuu mieluisilta; kädet toimivat ja ajatus lentää. Tuskin minulla edes olisi poneja jos niitä ei voisi pitää omassa pihassa. Olen tarkka niiden hoidosta.

Arkisin käyn töissä, joten hoidan aamurutiinit ennen töihin menoa. Ponit saavat aamuisin heinät ja vedet, päiväheinät tulevat heinäautomaatista. Töistä tullessa annan vielä hiukan heinää. Illalla annan sankoruuat eli kivennäisen ja jotain muita pöperöitä ja yöheinät sekä veden. Riittävän juomisen varmistamiseksi annan tavallisen veden lisäksi lämpimiä makuvesiä, talvella kolme kertaa päivässä. Tarhaa siivoan aamuin illoin.

Ponit ovat aika pitkälti yötäpäivää ulkona katoksellisessa tarhassa, mutta kurjemmalla säällä otan ne yöksi talliin. Loimittelua harrastan tarpeen mukaan. En ole koskaan klipannut ponejani.

Meillä ei ole kotona kenttää ja varsinkin talvella liikuttaminen jää aika vähiin, kun olen valoisan ajan töissä. Myös sääolosuhteet vaikuttavat liikuttamiseen, koska ponit ovat kengättömiä. Mutta silloin kun liikutaan käydään ajamassa, juoksutetaan irtona tai liinassa tai pyöröaitauksessa, mennään agilityä, talutellaan tai ohjasajetaan.

Mieluisinta on irtojuoksutus tarhassa, koska siinä ponit saa revitellä ja minusta on hauskaa katsoa sitä. Siinä on tietty vapaus ja elämisen riemu.

Poneillani ei siis juurikaan ratsasteta. Vain satunnaisesti muutaman kerran vuodessa käy lapsivieraita, joita talutusratsutetaan hetken pihassa.

Kisaatko?

Kisalajeista poniagility on minulle mieluisinta. Reeta oli huippuhyvä agilityponi ja siksi innostuin lajista. Tanyakin on hyvä, mutta ei ihan niin nopea kuin Reeta oli. Milla on jo osoittautunut hyväksi myös. Pidän agilitystä siksi, että se ei ole arvostelulaji, vaan siinä merkitsee pelkästään suoritus ja siitä otettava aika. Shettisyhdistyksen Pohjanmaan alajaosto järjestää useita kisoja vuodessa ja niissä käydään muutaman kerran kesässä.

Reetan kanssa kisasin joskus shettisten käyttöluokkakisoissa helpossa ajoluokassa, mutta Reetaa ei oikein huvittanut kentällä ajaminen, enkä siksi ollut niin kovin innokas sillä kisaamaan. Tanyan kanssa olen kisannut muutaman kerran helppoa ohjasajoa ja se on mennyt ihan kivasti. Siinä tuntuu kuitenkin, että omat taitoni eivät ihan riitä. Nämä käyttöluokkalajit ovat siinä mielessä mukavia, että niissä on myös pukeutuminen tärkeää. Tykkään käyttää kukkahattuja ja miettiä poneille sopivia otsapantoja.

Harrastan myös match show -näyttelyjä. Minusta on kiva kun voi puunata poneja, mutta ei tarvitse kuitenkaan ottaa niin tosissaan kuin virallisissa näyttelyissä. Mätsäreihin voi laittaa vaikka pinkit suitset ja kimalletta harjaan, sellaiset ovat niin minun juttujani.

Miten poniharrastus eroaa ratsastuksesta?

Poniharrastus on ehkä kokonaisvaltaisempaa kuin ratsastus siinä mielessä, että ponin hoitaminen ja rapsuttelu ja läsnäolo ovat tärkeitä. Ei tarvitse aina suorittaa jotain, vaan voimme vain nauttia toinen toisistamme.

Poniharrastus on myös yllättävänkin sosiaalista. Meillä Pohjanmaalla on hyvin toimiva Shettisyhdistyksen alajaosto ja kisoissa pyörii samoja ihmisiä, joista on vuosien varrella tullutkin hyviä ystäviä. Poniasiat myös yhdistävät ihmisiä ihan ympäri Suomen. Tanyan kasvattajan luona meillä on jo perinteeksi muodostunut kesätapaaminen muiden Canna’s ponien omistajien kanssa.

Ehkä ponitädeissä on jotain samaa kuin poneissakin, meillä on hiukan pilkettä silmäkulmassa.

Tykkään myös siitä, että ponien kanssa voi leikitellä varusteilla. Rakastan ihania tyttövärisiä loimia ja kimaltavia otsapantoja. Askartelen itsekin joitakin varusteita. Tällainen ”varusteleikkiminen” tuntuu olevan ponimaailmassa jotenkin hyväksytympää kuin isojen hevosten kanssa. Eli tässäkin päästään taas huumoriin ja hauskanpitoon, ponien kanssa vaan on hauskempaa!

Ponit ovat perheenjäseniä ja olen niihin hyvin kiintynyt. Koen terapeuttisena itselleni, kun saan rapsutella ponejani, ponit ovat siis voimaannuttavia. Toki koen myös vastoinkäymiset raskaasti, Reetan menettäminen oli todella vaikeaa.

Aloituskuvassa vasemmalla Tanya, oikealla Reeta, syksyllä 2016. Kuvaaja: Anna Niemelä

Seuraa Seijan ja ponien elämää blogissa  Pienten ponien elämää.

Lue myös Shetlanninponin rotuesittely Junnutiimin blogista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share This