...eli sivujen pitäjä Penina Peltonen sekä muut henkilöt ponien parista. :)
Olen syntynyt v. 1987. Ratsastuksen aloitin n. 4-vuotiaana. Innostuin kotieläin-
puistossa talutusratsastuksesta sen verran, että pääsin ratsastustunneille. Oikeastaan
siitä lähtien hevoset ovat olleet elämäni keskipiste ja sitä kautta olenkin päätynyt
ihan alan ammattiin. Syksyllä 2008 tuli ratsastukseen takapakkia, kun selästäni meni
hyppytreeneissä välilevy. Okserilta alas tullessa kuului rusahdus, sen jälkeen hävisi
tunto raajoista ja kädet alkoivat krampata. Kolme viikkoa sänkylepoa, käveleminen oli
mahdotonta. Hitaasti olen saanut selän parempaan kuntoon ja nyt uskaltaa jo ratsastaa
sekä hypätä miltei normaalisti. Pienellä varauksella on silti toimittava...
Viimeiset kolme kautta kilpailin latvialaisella pv-ruunalla nimeltä Sengrijs.
"Naape" tuli meille lainaan alkuvuodesta 2007. Olemme hypänneet 100-110 cm seura- ja
alueluokkia. Kaudella 2009 siirryimme kansallisiin luokkiin aloittamalla amatöörisarjan
115-120 cm. Naapen kanssa opin tätä esteratsastuksen tekniikkapuolen hienosäätöä. ;)
Naape lähti uuteen kotiin syksyllä 2009. Uusi ihan oma hevoseni on tanskalainen pv-
tamma Sally III DK. "Sallin" kanssa on tarkoituksena kilpailla tulevilla kausilla
alue- ja kansallisia luokkia (sen mitä selkäni antaa myöden).
Seurani, jota edustan on RKR. Valmentajan virkaa on hoitanut Naapen
omistaja Tiina Heltimoinen. Lisäksi käymme mm. Sanna Backlundin (este) ja Minna
"Blondi" Kemppaisen (koulu) valmennuksissa säännöllisen epäsäännöllisesti.
Aloitin syksyllä 2006 opiskelut Koulutuskeskus Salpauksessa, Asikkalassa. Koulutukseni
kesti yhteensä kolme vuotta. Viimeisen vuoden opiskelin yrittäjän oppisopimuksella.
Valmistuin harrasteohjaajaksi sekä hevostenhoitajaksi kevällä 2009. Aion myöhemmin
jatkaa ratsastuksenohjaajaksi. Kotona meillä on oma talli, jonka parissa päivät kuluu.
Tarjoamme täysihoitopaikkoja, jonka lisäksi meillä on ratsastustuntitoimintaa sekä
käyn muualla ratsuttamassa ja pitämässä tunteja halukkaille.
Tallin pyörittämisessä on mukana koko perhe, joka onkin ollut aina tässä lajissa
suurena tukena ja turvana. Lisäapuna on Jesse Mälkiä, joka on ratsastanut ja kilpaillut
meidän "tiimissä" vuodesta 2006 lähtien.
Jessen ykkösratsuna ja projektina on saksalainen pv-tamma Blueberry Sky (s. 1999),
jonka omistamme puoliksi. "Bambe" tuli meille joulukuussa 2007. Bambella on hyppykapasi-
teettia ja tekniikkaa isoihinkin luokkiin. Ratsukko on startannut jo muutamissa pikkukisois-
sa, mutta siirtyivät kaudella 2009 alueluokkiin. Jessen ja Bamben omat sivut löytyvät
täältä.
HUOM! Enemmän Palomaan Ponitallin toiminnasta nettisivuilta!
Hevoshistoriaani
Mainittakoon, että heti ensimmäisellä ratsastustunnilla v. -91 tipuin hevosen selästä
takaperin alas... Sen jälkeen ratsastin aluksi shettiksillä n. 8-vuotiaaksi, kunnes
siirryin islanninhevosiin muutamaksi vuodeksi. Issikat eivät olleet se mitä etsin,
joten jatkoin 12-vuotiaana "perusratsastusta" ja kävin Mäntsälässä tunneilla eräällä
pienellä ratsastustallilla. Samoihin aikoihin vuokrasin lähellä asuvan kaverini nf-tammaa
pari kertaa viikossa.
Vuokraponini muutettua pois, päätettiin minulle etsiä uusi vuokraponi. Niinpä alku-
syksystä 2001 sitten saapui shettisruuna Play Boy. Sen oli tarkoitus olla vain
kuukausi vuokralla, mutta "jostain syystä" vuokra-aika venyi ja lopulta siitä tuli
ensimmäinen oma ponini ja valehtelematta maailmani tärkein asia! Kisattiin esteitä
ja nyt jatketaan näyttelyillä. Poitsu kyllä jatkaa kisauraansa ponikokoisten
kavereideni ratsastamana!
Vuonna 2002 Poitsulle tuli sitten kaveriksi nf-ruuna Matchless Lyrion. Äitini
omi Lorin heti, joten siitä tulikin hänen poninsa... :) Minä kuitenkin pääasiassa
ratsastin sitä, mutta Lorin stressaavan luonteen takia emme koskaan kisoihin päässeet
(jollei pieniä talliskaboja lasketa).
Kahden oman ponini lisäksi ratsastin myös muiden hevosia (mm. ex-ravuria). Muutaman
vuoden pärjäsinkin sillä määrällä, kunnes tarvitsin omaa isompaa ratsua. Niinpä syksyllä
2004 meille saapui 4-vuotias ratsuponitamma Beata Térésa, Tessa. Tessan kanssa
olen tehnyt paljon töitä ja voinkin sen verran kehua, että olen itse ratsastanut sen
noinkin hyväksi. :D Esteponiksi siitä ei varmaan ikinä (vaikka sitä ollaan kisattukin),
mutta koulupuolelle sillä on hienot mahdollisuudet. Se on näyttävä, herkkä ja hyväliik-
keinen. Tasoltaan nyt siinä HeB kohdilla, pikku hiljaa asteittain myös HeA.
Talvella 2005 muutettiin sitten uuteen kotiin kolmen ponin kanssa ja siinä tuli mukana
kauan odotettu ylellisyys - oma talli! Keväällä 2006 meille tuli tomera eestinhevos-
ruuna Merry, jonka kanssa aloiteltiin kisailua estepuolella, ihan siedettävillä
tuloksilla 60-80 cm luokissa. 2007 kaudesta lähtien Merryllä kisailivat uudet kuskit
seuraluokkia 80 cm asti. Merry vaihtoi omistajaa vuoden 2010 vaihteessa.