Kolumni: Selviytymisopas

Tavoitteellinen hevosharrastus ja siihen päälle opiskelut, työt ja lapsiperheen arki

Otsikon paketti kuulostaa täydelliseltä valmiilta sekasorrolta, eikö vain? Kyllä – minä hallitsen koko paketin. Vietän pienen lapseni kanssa paljon aikaa yhdessä sekä huomioin parisuhteenikin. Työt menevät melkein kaiken edelle. Pakkohan jostain on saada rahaa, jotta sille parhaalle harrastuskaverille eli ponilleni, voi ostaa uuden satulahuovan ja muuta ihanaa. Onhan niitä muitakin kuluja, kuten tallimaksut, ruoat, kengitykset – lista on loputon. Se, että tähän lisätään vielä opiskelut päälle, on haastavaa. Jouduin syksyllä 2017 tekemään vaikean päätöksen myydessäni toisen ponini pois. Sen kanssa treenasimme aktiivisesti, mutta aika kuitenkaan riitä kahdelle.

Arki on välillä hyvinkin hektistä. Päivät ovat usein aikataulutettuja aamuviidestä iltakymmeneen saakka. Sen sanoa, että kaikki asiat tasapainottavat ja tukevat toisiaan. Tavoitteellinen valmentautuminen tai muuten vain ponin turpaa tallilla silittäen, tuntuu juuri oikealta asialta. Siinä pääsee irti työ- ja koulustressistä. Rakastan työtäni. Opiskelen lähihoitajaksi ja parhaillaan teen jo alan töitä sairaalatyyppisellä vuodeosastolla. Se on parasta asiakaspalvelutyötä, sillä siellä saa olla todella lähellä muita ihmisiä.

 

”Ei tuollaisesta yhdistelmästä voi selvitä ilman loppuunpalamista!”

 

Millä ajalla opiskelen? Sillä kaikella ”ylimääräisellä” ajalla. Opintoni ovat monimuoto-opiskelua eli teoriatunteja on yhteensä kuusi tuntia viikossa. Joskus määrä voikin olla jopa 14 tuntia. Koulupäivinä olen yleensä vielä aamu- tai iltavuorossa töissä ja sinkoilen paikasta toiseen. Tuolloin ponillani on luonnollisesti vapaapäivä. Simppeliä, eikö? Toki meillä on paljon etätehtäviäkin, kuten esseetyyppisiä kirjoitustöitä, 10-20 kpl A4 -sivuja. Niitä minä kirjoitan silloin, kun lapsi nukkuu päiväunia tai iltaisin, juuri ennen omaa nukkumaan menoa. Minusta on rentouttavaa päivän päätteeksi kirjoittaa. Keskittyä vain siihen yhteen asiaan, jolloin pääsen ilman stressiä nukkumaan.

Entäpä sitten lapsi, kun on työ ja koulu ovat samana päivänä? Nämä päivät ovat niitä kamalimpia, sen myönnän. Vien lapseni aamulla hoitoon, haen hänet sieltä myöhemmin pois. Tunnin ajan ehdimme touhuta yhdessä, kunnes saatan lapsen mummolaan. Mummolasta haen koulun jälkeen kotiin. Iltapalan jälkeen kaappaan lapseni viereeni nukkumaan. Näitä päiviä sattuu viikolle vain yksi tai kaksi vain. Kyllä. Välillä tuntuu, että olen huono äiti, huono ponin hoitaja ja mitä vielä… Lista on loputon. Nämä ajatukset kuitenkin unohtuvat, kun näen kuinka onnellinen lapsi on ja kun poni hörisee saapuessani tallille.

 

 

”Eihän sun lapsesi enää tunnista sua ollenkaan!”

 

Tallille ehdin hyvin 4-6 päivänä viikossa. Tästä kiitän ihania isovanhempia sekä miestäni. Lapsemme tykkää olla isovanhemmillaan ja monesti itse sanoo, minne haluaa mennä hoitoon. Myös hän pääsee halutessaan mukaan tallille, mikäli ponin liikutukseen kuuluu vain juoksutus. Tuolloin pääsemme hoitamaan ponia yhdessä ja hän istumaan satulaan. Tavoitteelliseen ratsastukseen kuuluu myös kilpaileminen. Tälle kaudelle onkin jo kilpailusuunnitelma tehty. Työnantajalle on esitetty kaikille niille päiville toiveet vapaista. Meillä on superhyvä työnantaja, sillä hän tukee alaisiensa harrastuksia ja suo heille sopivat vapaat tai työvuorot harrastusten ympärille. Minun kohdallani siis kisaviikonlopuille. Ympärillä täytyy olla suuri joukko ihmisiä, jotka tukevat tätä sekametelisoppaa ja saavat kaiken toimimaan. Ei tästä yksin selviäisi.

Tämä yhdistelmä ei ole todellakaan mikään helpoin, kalenteri on täynnä tekstiä ja merkintöjä. Väitän silti, että tämä sopii minulle. En muuten tekisi näin. Minä pysyn parhaiten virkeänä ja hyvinvoivana, kun minulla on monenlaista puuhaa. Teen vapaapäivinäkin kotona paljon pihatöitä, sillä miehelläni on maatila, johon kuuluu iso lauma lypsylehmiä ja paljon peltoa. Pääsen tekemään monipuolisesti kaikkea ja olen siitä onnellinen.

Mikäli hevosen hankita houkuttelee ”ruuhkavuosina”, kaiken muun meneillään olevan kanssa, pyydän sinua ensin katsomaan aikataulutuksen mahdollisuudet. Väitän, että sinä pystyt aikatauluttamaan ja järkeilemään asiat fiksusti, sillä hevosharrastus – oli se sitten tavoitteellista tai ei – on elinvoimaisesti tärkeää. Mikäli se on oikeasti se, mistä pidät. Minä voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa, että tämä 5-vuotiaan teiniponin kanssa touhuaminen on juuri se. mikä pitää koko paketin kasassa. Hevostelu antaa todella paljon, jos vain ihminen itse osaa vastaanottaa. Tämä artikkeli julkaistu alunperin Riders Magazinen numerossa 5/2018. Kirjoittaja on Playsson.netin tiimibloggaaja.

 

Noora somessa:
Blogi: http://hartikanlahti.blogspot.fi
IG: @hartikanlahti

 

 

Teksti: Noora Pekkala, kuvat: Kira Kekäläinen, Janette Haakana

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share This