KUN KOLME VUOTTA SITTEN menin ensimmäiselle ratsastustunnille, tarkoitus ei ollut hurahtaa. Siinä vain kävi niin, enkä usko olevani ainoa. Menin tunneille hyvässä uskossa, että saan tästä itselleni mukavan liikuntalajin. Olen niitä ihmisiä, joille koululiikunnasta toipuminen vei aikaa. Olen liikuntani hoitanut mieluiten hyötyliikuntana ja liittänyt sen jotenkin kouluun, työhön tai työmatkoihin. Ratsastus muutti kaiken. Huomasin että tästä liikuntalajista voisin pitää, koska hiki tuli sopivasti huomaamatta keskittyessäni kaikkeen muuhun. Samalla tulin antaneeksi hevosille pikkusormen, sitten ne nielaisivat käden ja koko naisen – koko elämän.

Kun hevoset olivat niin kivoja, pian ei riittänyt tunti viikossa. Löysin kalenterin nimeltä Hevostapahtumat Kymenlaaksossa ja hiljalleen hevostapahtumat alkoivat säädellä muuta kalenteria. Televisiosta piti tietysti katsoa kaikki ratsastusohjelmat. Niitä muuten tulee aivan liian vähän. Kirjastossakin viihdyin kantaen kotiin pinoittain hevosaiheisia oppikirjoja ja DVD-levyjä. Niinpä niin, minusta oli hetkessä tullut hevoshullu ja sitä olen edelleen. Niin kuin kaikki riippuvuudet, tämäkin pahenee koko ajan. Perustin Ellikin blogin, etten kävisi hevosjuttuineni kaverieni hermoille niin pahasti. Puhe kun tahtoo aina kääntyä hevosiin, vaikka miten koettaisin keskustella kaikesta muusta. Nyt on vaikea kuvitella, että olen vain muutama vuosi sitten olen elänyt ihan tyytyväistä elämää täysin ilman hevosia. Miten sellaista voi edes olla?

Eräs keskustelu on jäänyt mieleen. Tapasin tuttavan, jota en ollut muutamaan vuoteen nähnyt. Hän kysyi, mitä minulle kuuluu. En muista nyt sanatarkkaa vastausta, mutta sen voisi tiivistää yhteen sanaan: ”Hevosia.” Sen jälkeen hän kertoi työkaveristaan, joka oli alkanut aikuisena ratsastaa. Tuttavani oli päässyt seuraamaan läheltä, miten järkevä aikuinen ihminen jää koukkuun hevosiin. Viikkoannos kasvaa vähitellen, kohta ihminen ei muusta puhukaan, mutta selittää onnellisen näköisenä, miten hevoset sitä ja tätä.

Olen koukussa, mutta en halua irti. Hevoset ovat kuin huumetta, mutta kallista huumetta. Minulle voi myydä mitä vain hevosen kuvalla. Oma hevonen se vasta kallis haave onkin.

[box type=”download”] Ellikki on ratsastusta ja korutöitä pari vuotta harrastanut 33-vuotias tyttölapsi, joka edelleen ihmettelee maailmaa ja koettaa aina silloin tällöin tehdä jotain ensi kertaa elämässään. Ellikin blogia voit lukea osoitteessa http://www.ellikki.fi/hevoset/.[/box]

Teksti ja kuva: Ellikki