HIHS2015: Romain Duguet ja ensimmäinen voitto

HIHS2015: Romain Duguet ja ensimmäinen voitto

MAAILMANCUPIN VOITTO SVEITSIIN

 

Helsingin maailmancupin osakilpailusta tuli lopulta tiukka taistelu. Vaikka alkuun näytti, että nollaradat ovat tiukassa, selvisi loppujen lopuksi jopa kolmetoista ratsukkoa uusintaan. Kisarata oli massiivinen, mutta teiltään selkeä eikä sisältänyt erityisiä trikkejä. Ensimmäistä kertaa urallaan osakilpailuvoiton nappasi sveitsiläinen Romain Duguet tammalla Quorida de Treho. Britti Jessica Mendoza ja Spirit T pitivät pitkään kärkitilaa hallussaan, mutta joutuivat taipumaan toisiksi 0,11 sekunnin erolla. Maailmanlistan kolmonen, Daniel Deusser sijoittui kolmanneksi upealla Cornet Obolenskylaisella Cornet d’Amourilla.

Voittaja Duguet oli lehdistötilaisuudessa hymyilevä ja liikuttunut. ”My horse is so special”, totesi Duguet. ”Sillä on riittävästi skouppia ja varovaisuutta. Radalla se yrittää kaikkensa puolestani.” EM -joukkuepronssimitalisti on voittanut ratsullaan tällä kaudella kaksi viiden tähden GP:ia, ja nyt hänen tililleen kirjataan myös ensimmäinen maailmancupin osakilpailuvoitto. Duguet oli myös Aachenin EM-kisoissa Sveitsin joukkueen menestynein jäsen. Quorida on tullut Duguetille 7 -vuotiaana eli viisi vuotta sitten. Viiden tähden tasolla se hyppää nyt toista kautta. Kolmanneksi tullut Daniel Deusser oli tyytyväinen tulokseensa ja totesi samaan hengenvetoon, että kauden tavoitteena on päästä maailmancupin finaaliin Göteborgiin ensi keväänä. Pistetili aukesi nyt Helsingissä, mikä varmasti on hyvä alku finalipaikkaa tavoittelevalle, edellisen kauden kärkisijoja hätyytelleelle saksalaisratsastajalle.

 

hihs1-1024x683

 

Deusser ilmaisi olevansa kovin tyytyväinen Helsingin kisajärjestelyihin. ”Verryttelyalue oli riittävän suuri ja kisaradat ovat koko tapahtuman ajan olleet erittäin reiluja hevosille. Erityisen merkillepantavaa on, että viime vuonna ratsastajilta saatu palaute verryttelyolosuhteista oli otettu huomioon. Se todella kertoo kisaorganisaation arvostuksesta ratsastajia kohtaan”, Deusser kiittelee.

Suomalaisjuhlia ei tällä kertaa maailmancupissa nähty. Parhaista tuloksista vastasivat Sebastian Numminen Cue Channalla sekä Anna-Julia Kontio Fardonilla. Molemmat saivat 5 virhepistettä, jolla sijoituttiin tällä kertaa tuloslistan puoliväliin. Mikko Mäentausta ja Eternety D keräsivät 12 virhepistettä, maailmancupin ensikertalainen Julia Jyläs äskettäin palkitulla jalostusorillaan Finishing Touch Wareslage 15 virhepistettä sekä kokenut parivaljakko Satu Liukkonen ja Celestine 17 virhepistettä.

Juuli Kontio oli kuitenkin lehdistötilaisuudessa hymyilevä. Yksi pudotus radalla oli ”täysin mun oma moka” ja hevonen oli muuten toiminut oikein hyvin. Kokonaisuudessaan hän oli oikein tyytyväinen viikonlopun saldoon, johon kuului sijoituksia sekä Fardonilla että Pacific des Essaertsilla. Viikonlopun isoin asia oli kuitenkin sen varmistuminen, että molemmat huippuhevoset jäävät nyt hevosenomistajien päätöksestä Juulin käyttöön.

Juulia Jyläs oli myös tyytyväinen maailmancupdebyyttiinsä. ”Tällaiset radat ovat totuttautumiskysymys. Hevonen on tosi vahva ja yritin siksi tänään ratsastaa vähän rauhallisemmin. Aika hyvin se menikin”, hän summaa. ”Hevonen tuntui tosi hyvältä, vaikka tulikin kolme pudotusta. Olen tosi tyytyväinen, ainakin melkein”, kommentoi puolestaan Mikko Mäentausta, jonka ensimmäinen maailmancupin osakilpailu oli vuosi sitten Helsingissä.

[box type=”download”]160 cm, maailmancupin osakilpailu. Perusrata ja uusinta. Lähti 38, sijoittui 13. 1) Romain Duguet/Quorida de Treho, Sveitsi 0-0/36,85 2) Jessica Mendoza/Spirit T, Iso-Britannia 0-0/36,96 3) Daniel Deusser/Cornet d’Amour, Saksa 0-0/37,13 4) Steve Guerdat/Nino des Buissonnets, Sveitsi 0-0/37,61 5) Hans-Dieter Dreher/Embassy II, Saksa 0-0 /37,65 6) Marcus Ehning/Comme Il Faut, Saksa 0-0/37,94 7) Henk van de Pol/Willink, Hollanti 0-0/38,27 8) Mario Stevens/Brooklyn, Saksa 0-0/38,73 9) Malin Baryard-Johnsson/H&M Tornesch 1042, Ruotsi 0-0/41,26 10) Martin Fuchs/Looney 51, Sveitsi 0-0/41,52 11) Patrick Stühlmeyer/Lacan, Saksa 0-4/40,11 12) Eduardo Alvarez Aznar/Rokfeller de Pleville Bois Mar, Espanja 0-4/41,45 13) Helena Persson/Bonzai H, Ruotsi 0-4/41,47…21) Sebastian Numminen/Cue Channa 42, Suomi 5/77,19 22) Anna-Julia Kontio/Fardon, Suomi 5/78,43…31) Mikko Mäentausta/Eternety D, Suomi 12/75,68…35) Juulia Jyläs/Finishing Touch Wareslage, Suomi 15/85,07 37) Satu Liukkonen/Celestine, Suomi 17/77,11 Täydet tulokset: http://eventcontent.hippoonline.de/1098/sta_erg/10_ergENG.htm?style=longines[/box]

 

Teksti ja kuvat: Sanna S. / Playsson.net

 

Author Image
Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *